MESTIS / Ennakko
Turun käytävillä supinaa aiheutti Andreas Jämtinin siirtyminen Ruotsiin. Vaikka virallisessa tiedoitteessa annettiin kuva sopuisasta teiden eroamisesta, niin totuus oli Jortikan mukaan aivan toisenlainen.

- Valitettavasti olen joutunut vastaamaan täällä noitten ruotsalaisten toimittajien kyselyihin. Jämtin on ollut sitä mieltä, että täällä on kaikki luovuttanut ja hän ei halua tällaisessa joukkueessa pelata. Se on hänen näkemyksensä tästä asiasta. Mulla on ihan toisenlainen näkemys siitä. Mä voisin paljon kertoa, mutta ei se loanheittäminen auta. Eiköhän hänen esitystensä jälkeen kannattaisi olla ihan hiljaa, Hannu Jortikka kysyi retorisesti ja jatkoi.

- Näin tämä maailma ei tule rakentumaan, että aina kaikissa muissa on vika, mutta ei hänessä mitään. Sanotaanko näin, että on pelikentän esitykset ja pelikentän ulkopuoliset esitykset. Tämäkin on merkillistä, sillä mä en ole edes Jämtinin nähnyt lähtevän. En tiedä, että onko hän yön aikana hakenut vehkeensä hallilta. Todennäköisesti näin on käynyt. Mielenkiintoista on kun joku menee hänen asuntoonsa katsomaan, niin mitä siellä mahtaa olla.

- Niin uskomatonta kun se onkin, niin tällainen tämä maailma on. Ei kaikki ole aina niin hyvää ja kivaa kuin annetaan ymmärtää. Mäkin voisin tehdä tästä aika ison jutun, mutta kun ei viitsisi. Nuori ihminen, joka toivottavasti oppii tästä jotain elämää varten. Siitähän me tässä puhutaan - tämä peli on vain yksi asia. Ei näin voisi elää. Jos normaalissa työpaikassa toimisi tuolla tavalla, niin ei sulla olisi työpaikkoja enää.

- No, kiekkopiireissä on se taipumus, että kaikki tulee perässä . Se on ihan varma. Sen voin sanoa, että kesäisin ja syksyisin mä saan niin paljon Ruotsista puheluita, että agenteilta ja managereilta, että mun pitäisi olla paljon suorempi ja reilumpi. Ei vaan viitsisi nuoren ihmisen elämää vaikeuttaa. En mä kyllä valehtelekaan. Jos joku osaa kysyä oikeita kysymyksiä, niin kyllä mä sanon miten asia on.

- Kyllä sen täytyy mennä toiseenkin suuntaan; et sä voi lähteä niin, että sä paskannat tohon ovelle ja lähdet kävelemään. Mutta kyllä se tieto on hänelle perille mennyt. Siitä ei tarvi edes meidän lehtien pitää huolta. Sinne on palaute mennyt jo. Sen verran olen siitä huolta pitänyt, Jortikka paljasti pirullinen virnistys kasvoillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle