Salama iski kahdesti samaan paikkaan – Lightning kaatoi Sabresin toistamiseen Tukholmassa
Tampa Bay Lightning nappasi Tukholman NHL Global Series -tapahtuman toisenkin ottelun voiton, tällä kertaa Buffalo Sabres kaatui 5–3-lukemin. Tampan ratkaisijat löytyivät hieman normaalista poikkeavasta suunnasta, kun neloskentän Pat Maroon iski maalin edestä kaksi viidestä Lightning-maalista.
Kyle Okposo astelemassa kohti alkulämmittelyjä.
Molemmat joukkueet vaihtoivat maalivahtinsa perjantain pelistä – Lightningin maalille luisteli Curtis McElhinney, Sabresin Carter Hutton.
Tukholman NHL Global Series 2019 oli jälleen suuri yleisömenestys, kun molemmat ottelut olivat loppuunmyytyjä.
Olisikohan Rasmus Dahlin vielä muutama vuosi sitten uskonut kohtaavansa kaksi puolustajaidoliaan, Victor Hedmanin ja Niklas Kronwallin, tällä tavalla?
Dahlin sai pidettyä Steven Stamkosin pois pahanteosta.
Ondřej Palátin tyylipuhdas vaaka.
Sabresin Jimmy Veseyllä on vielä kauden maalitili avaamatta.
Hedman raatoi viikonlopun peleissä isoja minuutteja Lightning-puolustuksessa.
Huiman viikonlopun pelannut Sabresin Sam Reinhart aloitti ottelun maalitehtailun.
Palátin maila sanoi työsuhteensa irti.
Tyler Johnson ja Reinhart vaihtoivat Tukholman reissun kuulumisia kiekon tiputusta odotellessa.
Buffalon maalin edustaa illan pelissä dominoinut Pat Maroon tasoitti pelin 1–1:een.
Maalinteko on Maroonille melko harvinaista puuhaa, joten silloin kun osuu, siitä pitää ottaa ilo irti.
Lightning-puolustaja Erik Černák astelemassa ottelun toiseen erään.
Marcus Johanssonin vanhanaikaisyritys.
Anthony Cirelli ja Victor Olofsson laitaväännössä.
Huttonin mainoskatkorutiineihin kuuluu mm. veden ruiskuttaminen juomapullosta.
Jeff Skinner yritti takakarvata härkämäistä Maroonia, mutta näytti siltä, että Maroon ei tätä edes huomannut.
Brandon Montourin poikittainen maila lähetti Stamkosin laitaa päin.
Jos Rasmus Ristolainen antaakin paljon taklauksia, joutuu hän myös vastaanottamaan niitä useimpia pelaajia enemmän.
Maroonin illan toinen, ja kauden kolmas, maali näytti maistuvan myös joukkuekavereille.
Perjantain peliin verrattuna torikokouksia ei nähty lauantaina ihan yhtä montaa, mutta täysin niiltäkään ei vältytty.
Dahlin livahti Aleksandr Volkovin ja laidan välistä.
Lightningille pitkä reissu Tukholmaan toi tärkeät kaksi voittoa ja neljä pistettä.
Kaikki kuvakoosteet
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
Alun dominoinnista ei apua TPS:lle: Kärpät porhalsi voittoon Turussa
LIIGA | 5.10.2024 19:53
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
NHL-joukkueiden topit ja flopit: Canucks ja Flyers ovat ylittäneet odotukset, Oilersin mestaruusjuna on aikataulusta jäljessä
NHL | 31.12.2023 8:00
Uutinen
Liveseuranta: NHL:ssä täysi 16 ottelun kierros – Jatkoaika seurasi koko yön
NHL | 25.10.2023 1:19
Uutinen
Video: Jesse Puljujärvi iski hattutempun NHL-harjoituskauden avauksessa
NHL | 22.9.2024 10:25