Vaikeimman kautta voittoon – ykkössentteri Lahtela teki paluun
Mestiksen keskikastiin jumittuneet SaPKo ja Kiekko-Vantaa kohtasivat keskiviikkoillan kamppailussa Talvisalossa. Draamankaari oli kohdillaan, kun kotijoukkue käänsi kolmen maalin tappioaseman voitoksi.
SaPKo keskittyneenä illan koitokseen.
Maalinteon aloitti vierailijat.
Joel Sund siirsi vantaalaiset 2–0-johtoon jo vajaan viiden minuutin pelin jälkeen.
SaPKo oli ahtaalla omassa päässä.
Miro-Pekka Saarelaisella oli mahdollisuus lisätä lohipaitojen johtoa yhdellä, mutta maali jäi tekemättä.
Kolme maalia seitsemään minuuttiin riitti Roope Urpolahdelle. Maalille luisteli Nico Vikstén.
Kiekko-Vantaan neljäs maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen.
SaPKon Mikko Lahtela teki tänään paluun kaukaloon pitkän sairasloman jälkeen.
Waltteri Ignatjev joutui antautumaan ensimmäisen kerran ensimmäisen erän lopussa.
Tatu Vihavainen tarkkaili peliä vaihtoaition puolella.
Lohipaitojen maalilla riitti tungosta.
Reijo Ruotsalainen herätteli joukkuettaan aikalisällä.
Jääh puhdistuksesta vastasivat SaPKon F-09-juniorit.
SaPKo otti pelin hallinnan kolmannessa erässä...
...ja tasoitti ottelun 3–3:een.
Kaukalon laidalla keskityttiin rahkan syömiseen.
Ottelussa mentiin aina voittolaukauskilpailuun saakka.
Nico Vikstén torjui voiton isännille.
Sekös Mikko Lahtelaa hymyilytti.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Pojat ja KeuPa aktiivisina pelaajarintamalla, Hokille uusi urheilujohtaja
MESTIS | 23.4.2024 13:22
Uutinen
Jokerit kiinnitti ykköspistemiehensä, Kiekko-Vantaalle kasa jatkosopimuksia ja Kiekko-Pojille paluumuuttajia miehistöön
MESTIS | 5.4.2024 16:00
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: RoKille tärkeä vierasryöstö, JoKP voittoon toisessa jatkoerässä
MESTIS | 9.3.2024 21:04
Artikkeli
Pohjoinen vastaan etelä – RoKin ja K-Vantaan sarjasta odotettavissa pienten marginaalien vääntö
MESTIS | 9.3.2024 8:00