SaiPan ahkera laukominen ei tuottanut maalia – sarjakärki jatkaa kahdeksan ottelun pisteputkessa

LIIGA / Raportti
Oskari Setänen oli maalillaan varma, vaikka SaiPa onnistui luomaan lukuisia maalipaikkoja sekä yli 30 laukausta maalia kohti.
Kuva © Tiia Mahkonen
Molemmat joukkueet saapuivat kaukaloon eilisen jälkeen voitto taskussaan. Ottelu oli joukkueiden kohtaamisista jo neljäs eli viimeinen. SaiPa lähti otteluun revanssimielessä, sekä kaapimaan ensimmäistä voittoa raumalaisjoukkueesta. Ottelu päättyi kuitenkin neljännen kerran raumalaisten voittoon, tällä kertaa lukemin 2–0.

Lappeenrantalaiset suuntasivat Raumalle voittopeli allaan, ja pelaaminen näytti voittavan joukkueen pelaamiselta ensimmäisten minuuttien aikana. SaiPa sai myös ylivoimamahdollisuuden, mutta maalisarakkeessa ei nähty muutosta.

Lukon ottelu alkoi samanlaisissa merkeissä kuin eilen. Joukkue oli ottavana osapuolena osittain jäähynkin vuoksi, mutta raumalaiset iskivät kuitenkin avausmaalin. Maalintekijänä kunnostautui eilisen avausmaalin tapaan Anrei Hakulinen, jolle Daniel Audette pelasi hyvän paikan. Hakulinen ei tarjoilusta erehtynyt ja iski kauden 10. maalinsa. Syöttöpiste oli sen sijaan jo numero 22 Audetelle.

SaiPa ei maalista hätkähtänyt, vaan laukaukset menivät kokonaisuudessaan joukkueelle 22–7. Lukon maalilla Oskari Setänen ehti venymään kiekon tielle 14 kertaa ja virkaveli Niclas Westerholm toisessa päädyssä vain kolmesti.

Yhteensä kuusi ylivoimaa ja nolla maalia

Lukko sai toisen erän ensimmäiselle neljännekselle ylivoimaa, joka muuttui pian kahden miehen ylivoimaksi. Kiekko pyöri lähes koko ajan alueella, mutta maaliin saakka kiekko ei mennyt. Hakuliselle pelattiin paikkoja keskelle, mutta Westerholm toimi viimeisenä lukkona. Lukon Robin Press pelasi tiistaina reilusti yli 25 minuuttia, ja pakkien pistepörssin kärkisijoilla keikkuva ruotsalainen pelasi myös lähes koko ylivoiman.

Ottelussa nähtiin runsaasti fyysisyyttä, kun ottelun ensimmäisten minuuttien aikana aloitettu runsas taklaaminen jatkui myös toisessa erässä. Ottelun toinen erä oli muillakin mittareilla ensimmäisen kaltainen, kun SaiPa sai kuljetettua kiekkoa hyökkäysalueelle, joskin ilman palkintoa. Vahva pyöritysjakso päättyi Veikko Loimarannan ottaman hyökkäysalueen rangaistukseen.

SaiPa oli toisen erän loppuun mennessä laukonut edelleen ahkerammin, mutta kiekonhallinta oli pyörähtänyt raumalaisten laariin.

Setäsen nollapeli ja uhrautuva puolustus

Lukko aloitti kolmannen erän vahvimmin kaikista eristä, ja kiekko pyöri jo useaan otteeseen Westerholmin vartioiman maalin edustalla. Maalit olivat kuitenkin tiukassa, sillä edelleen ottelussa oli tehty ainoastaan yksi maali.

SaiPan ahkera yrittäminen sekä lukuisat laukaukset eivät sataneet lappeenrantalaisten laariin, vaan sen sijaan Lukko tuplasi johtonsa hieman ennen kolmannen erän puoliväliä. Kokenut Toni Koivisto pääsi maalin edustalta ohjaamaan kiekon maaliin, ja tilanteeseen sekä maalin syntymiseen johti kolmannen hyökkäysketjun vahva vaihto.

SaiPaa ei voinut ottelun jälkeen syyttää yrittämisen puutteesta, sillä Setäselle kertyi torjuntoja yhteensä 36. Kiekkoa hän ei kuitenkaan päästänyt selkänsä taakse, joten Setänen nappasi kolmannen nollapelinsä. Myös Lukon puolustajat siivosivat monta kertaa kiekon pois omalta alueelta. Varsinkin Roni Sevänen pelasti kylkiliu'ullaan lähes varman maalipaikan syntymisen kahdesti.

SaiPan joukkueesta vahvan ottelun pelasivat lainapelaaja Mikko Juusola sekä maalillaan 22 torjuntaa napannut Westerholm. SaiPan kahden vierasottelun voittoputki katkesi, mutta joukkue pystyy varmasti nappaamaan illan mittelöstä positiivisia asioita seuraaviin koitoksiin. 

Lukon joukkueessa Audette sekä Eetu Koivistoinen saavuttivat syöttöpisteillään 30 pisteen rajapyykin, ja sarjakärki jatkaa kahdeksan ottelun pisteputkessa kohti perjantain kamppailua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo