TPS nappasi neljännen vierasvoittonsa putkeen jäähyilystä huolimatta

LIIGA / Raportti
Mikael Pyyhtiä jatkoi maalitehtailuaan ja TPS oivaa virettään.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
TPS jatkoi vahvaa virettään vieraskaukaloissa nappaamalla kolme pistettä tasaisesta kamppailusta Jukureita vastaan lukemin 3–1. Voitolla TPS varmisti pudotuspelipaikkansa ennen kahta viimeistä kierrosta. Mikkeliläisryhmä jatkaa sarjataulukon sijalla kolme.

Illan kamppailu oli varmasti punakynällä alleviivattu kummassakin leirissä, sillä TPS kaipaa pisteitä pysyäkseen kuuden joukossa ja Jukurit kamppailee edelleen runkosarjan voitosta vastoin monien odotuksia. 

Ottelusta muodostui kauden aiempien kohtaamisten tapaan vähämaalinen ja tasainen. Mittelö ratkesi lopulta vasta kolmannessa erässä Mikael Pyyhtiän iskiessä kaksi maalia ja Andrei Karejevin loistaessa maalillaan.

Jukureille seuraennätys

Neljän ottelun voittoputkessa iltaan lähtenyt kotijoukkue laukoi ahkerasti ensimmäisen kolmanneksen aikana, sillä TPS:n Karejev joutui venymään kiekon tielle peräti 14 kertaa ensimmäisessä erässä.

Siitä huolimatta avausmaalin nakutti olympialaisissa otteillaan ilahduttanut Juraj Slafkovský, joka osui toisessa ottelussa peräkkäin. Jack Rodewald pyörähteli komeasti maalin edessä ja syötti kiekon slovakialaishyökkääjälle.

Maali katkaisi Oskari Salmisen nollaputken, joka venyi reilun 151 minuutin mittaiseksi. TPS:n maalista huolimatta Jukurit piti maalinsa koskemattomana 145 minuuttia ja 27 sekuntia  mikä on joukkueen seuraennätys.

Kumpikin joukkue sai mahdollisuuden hioa ylivoimaansa kuntoon, mutta erätauolle lähdettiin vieraiden maalin johdossa. Erä oli viihdyttävä ja vauhdikas, sillä hitaita viivelähtöjä ei juurikaan nähty, vaan peliä pyrittiin avaamaan nopeasti ylöspäin.

TPS hölmöili, Jukurit iski

Välittömästi toisen erän alkuhetkillä jo kauden 53. otteluaan torjuva Oskari Salminen joutui torjuntatöihin Eemil Viron päästessä puolittaiseen läpiajoon. Kiekonhallintatilastot kääntyivät kuitenkin Jukureille, sillä TPS otti kolme jäähyä reiluun kahteen minuuttiin.

Kahden miehen ylivoimalla mikkeliläisten kuvio ei tuottanut tulosta, mutta miesylivoimalla Petrus Palmu tasoitti ottelun ajassa 27.04. Maali antoi kotijoukkueelle virtaa, ja se hallitsi erää viimeisiä minuutteja lukuun ottamatta, jolloin TPS pääsi eroon harhasyötöistään ja sai viisikkopeliään käyntiin. 

40 minuutin jälkeen hyökkäysten määrä oli lähes tasan, mutta aika hyökkäysalueella meni selkeästi Jukureiden nimiin lukemin 13.28–08.25. Toisessa erässä lukemia heilauttivat TPS:n kolme jäähyä, mutta turkulaisten hyökkäysyritykset jäivät myös enemmän yksittäisten pelaajien esiinnousuiksi.

Andrei Karejevin 35 torjuntaa takasivat voiton

Ottelun viimeinen kolmannes käynnistyi tarkkaillen, sillä kumpikin joukkue pyrki välttämään virheitä. Kotijoukkueella oli vaikeuksia käynnistää peliään, kun TPS karvasi aktiivisesti, eikä joukkue myöskään päästänyt mikkeliläisseuraa hyökkäyspeliin kiinni.

Selkeitä tuhannen taalan paikkoja ei kummallakaan joukkueella ollut, mutta vierasjoukkue iski itsensä kuskin paikalle, kun Pyyhtiän vaarattoman näköinen laukaus upposi maaliverkkoihin ajassa 47.53.

Jukurit vei vastustajaa aloitusympyrässä, mutta se ei avaa tietä onneen, jos maalit uupuvat. Jukurit yritti sitkeästi iskeä tasoitusmaalia ottelun viimeisillä minuuteilla, kun TPS joutui vain tyytymään viisikkona puolustamiseen.

Linus Nässen ja Jarkko Immonen laukoivat ahkerasti, mutta Karejev otti kiekot kiinni, ja lopulta Pyyhtiä pääsi iskemään illan toisensa tyhjään nuottaan 15 sekuntia ennen ottelun loppua.

Voitto takasi TPS:lle tärkeät kolme pistettä, sillä viimeistään tämän voiton myötä TPS varmisti pudotuspelipaikkansa. Karejev nappasi maalillaan 35 torjuntaa ja turkulaiset saalistivat seitsemännestä peräkkäisestä vierasottelusta pisteitä mukaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo