Tappara kaatui jäähyihin – Sport vei yllätyspisteet Tampereelta
Tapparan ja Sportin välisen kamppailun ratkaisuhetket nähtiin päätöserän loppupuoliskolla kirvesrintojen otettua nopeaan tahtiin viisi kahden minuutin rangaistusta. Tamperelaisten jäähyillessä Sportin Simon Hjalmarsson pääsi iskemään kahden miehen ylivoimalla ottelun ratkaisseen 2–3-osuman.
Kotijoukkue asteli keskittyneen näköisenä kohti kaukaloa.
Sport aloitti ottelun vahvasti.
Vierailijat pääsivät juhlimaan illan avausosumaa neljän peliminuutin kohdalla.
Tapparalla oli omat paikkansa, mutta erätauolle siirryttiin 0–1-lukemissa.
Tapparan penkin puolella ei oltu aivan tyytyväisiä illan tuomarilinjaan.
Vierailijat jatkoivat pirteitä otteitaan myös toisessa erässä.
Carl Mattson vei Sportin jo kahden maalin johtoon.
Paikalle oli saapunut myös Sportin maskotti Redi.
Kristian Tanus nosti päätöserän puolivälissä Tapparan 2–2-tasalukemiin.
Tasoituksen jälkeen alkoi kirvesrintojen jäähyputki.
Simon Hjalmarsson vei illan toisella maalillaan Sportin uudelleen johtoon.
Kirvesrintojen tasoitushaaveet kaatuivat lopullisesti kahteen epäurheilijamaisesta käytöksestä tuomittuun jäähyyn.
Loppusummerin soitua vaasalaisten puolella riitti iloisia ilmeitä.
Kaikki kuvakoosteet
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
Alun dominoinnista ei apua TPS:lle: Kärpät porhalsi voittoon Turussa
LIIGA | 5.10.2024 19:53
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Haastattelu
Kahdet erilaiset karsinnat, kaksi mestaruutta ja paljon muuta kokemuspankissa – Niko Hovinen siirtyi jo valmennukseen ja virittelee päihdetyötä
LIIGA | MAAJOUKKUE | NHL | KHL | Muut Sarjat | SHL | 6.8.2024 7:00
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00