KalPa selvästi Jukureita parempi Kauppisen debyytissä
Jukurit pelasi ensimmäisen ottelunsa uuden päävalmentajan Marko Kauppisen alaisuudessa. Ottelussa vierailija KalPa oli selvästi parempi vieden ottelun nimiinsä 5–2.
Mikko Kokkonen palasi Jukureiden kokoonpanoon maajoukkue reissusta.
Kim Nousiainen yllätti Sami Rajaniemen vieden KalPan johtoon.
Juuso Könönen tuuletti KalPan toisen maalin merkiksi.
Pari minuuttia myöhemmin Rajaniemi joutui toteamaan kiekon menneen kolmannen kerran maaliin.
Miikka Pitkänen tuuletti ensimmäisessä erässä jo KalPan neljättä maalia.
Jukurit kuitenkin haastoi tilanteen ja tuomarit tarkistivat tilannetta videolta.
Tuloksena maalin hylkäys maalivahdin häirinnän vuoksi.
Marko Kauppisen ura päävalmentaja alkoi tappiolla.
Tommi Jokinen tuli kovaa maalille kiekon perässä.
Ja hetken päästä Rajaniemi sai päällensä Aleksi Klementin.
Toisessa päädyssä Samu Perhonen joutui omien jyräämäksi.
KalPa oli koko ottelun Jukureita potkun edellä.
Joonas Kalliolalle avautui alivoimalla tilaisuus, mutta Perhonen torjui.
Kai Kantolan yritys kilpistyi Antti Jaatiseen ja Rajaniemeen.
Janne Ritamäen mielestä Santeri Salmelalle olisi kuulunut viheltää jäähy.
Jukureiden lohtumaalit tekivät Vadim Pereskokov ja Mika Partanen.
Katse tiukasti kiekon suuntaan.
Tommi Jokinen kävi hakemassa joukkueiden kohtaamisissa jaettavan kiertopalkinnon Kuopioon vietäväksi.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Kolumni
Revittävien kausikorttien viikko lähestyy − pyydän, että sarjat jatkuvat pääsiäiseen asti
LIIGA | 24.3.2024 18:00
Uutinen
Liiga-kierros: Kantner nosti KalPan rinnalle ja ohi, Ässien musta minuutti sysäsi porilaiset kuilun partaalle
LIIGA | 6.3.2024 21:21
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33