Kun ei, niin ei – JYP ei päässyt vieläkään voiton makuun uuden päävalmentajansa kanssa
Hippoksen torstai-illan otteluliput oli myyty viimeistä paikkaa myöten. Täysi tupa odotti, saisiko kotijoukkue uuden päävalmentajan Mikko Heiskasen tilille ensimmäisen voiton Liigassa. Mutta ei. Tasaisen ottelun loppuhetkillä HPK täräytti voittomaalin ja pisteet lähtivät vieraiden matkaan numeroin 3–4.
HPK teki illan ensimmäisen maalin välittömästi, kun JYP pääsi täysilukuiseksi.
Veini Vehviläinen esitti välillä paremmin uima-altaaseen sopivia liikkeitä.
Vieraat olivat alusta lähtien hyvin mukana pelissä.
Ensimmäisessä erässä jäähyillyt Reid Gardiner tasoitti ottelun toisen erän alussa.
Maali oli ristikon kanssa pelaavalle Gardinerille kauden 12.
C.J. Smith yritti juonitella HPK-pelaajan ohi.
Aaro Vidgren vei kotijoukkueen johtoon ottelun puolivälissä.
Iloa ei kestänyt kauaa, sillä Danick Martel sivalsi vieraat tasoihin.
Tämä laittoi kotijoukkueen valmentajan mietteliääksi.
Loppuunmyyty Hippos odotti innolla ottelun kolmatta erää.
Välillä nujakoitiin JYPin puolustusalueella ja tuomarin oli pakko puuttua tähän.
JYPin uusi päävalmentaja Mikko Heiskanen jakoi jämäkästi ohjeita mustapaidoille.
Laidat ryskyivät.
Sami Niku pohdiskeli seuraavia siirtoja.
Vieraiden seuraavalle siirrolle ei Nikukaan voinut mitään, kun Martel teki ottelun voittomaalin ylivoimalla ottelun loppuhetkillä.
JYP sai vielä paikkansa tasoittaa ottelun, mutta HPK:n puolustus kesti ja pisteet matkasivat Hämeenlinnaan.
Kaikki kuvakoosteet
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
Alun dominoinnista ei apua TPS:lle: Kärpät porhalsi voittoon Turussa
LIIGA | 5.10.2024 19:53
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Mannerin avausottelu HPK-penkin takana toi pisteen, Ilveksen Lööke ja Kärppien Gardiner jatkoivat tehoiluaan
LIIGA | 25.9.2024 21:21
Uutinen
HPK:n Kim Saariselle onnistunut debyytti Liigassa − ikäluokkansa eurooppalaisten kärkinimi kesän 2024 varaustilaisuudessa
LIIGA | 2.3.2024 20:32
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39