NHL ja kansainväliset kiekkokilpailut olympialaisista kansallisiin sarjoihin ovat tarkoitettu tarjoamaan urheilun ohella viihdettä. Siksi sopii kysyä, miksi helppouden tavoittelun pyhänä aikakautena jatkuvat sääntömuutokset jaksavat sekoittaa soppaa vuodesta toiseen?
Suuri sudenkuoppa on ollut se, miten tasurien suhteen tulee menetellä. Pahimmillaan jokavuotiset muutokset väkinäisen voitonratkaisun suhteen ovat sarjasta ja turnauksesta riippumatta kuitenkin vain teennäisiä selityksiä sille, ettei edellinen muutos ollutkaan loppuun asti harkittu. Ruvetaan rykimään kun vahinko on jo housuissa. Katsojalle taas käy niin, että kun yhteen totutaan, joudutaankin seuraavana vuonna miettimään miten systeemi toimiikaan tällä kertaa.
NHL:n parhaillaan käynnissä olevat sääntömuutosmietinnät ovat tuoneet esille rangaistuslaukauskilpailujen määrän runkosarjassa. Viime kaudella peräti 15 prosenttia peleistä ratkaistiin rankkareilla. Määrää halutaan vähentää. Lääkkeeksi tarjotaan tällä kertaa joukkueen jatkoajalla kerrallaan kentällä olevan pelaajaluvun tiputtamista kolmeen.
Peli muuttuu, pelaajat kehittyvät ja lajin evoluutio menee eteenpäin. Jääkiekon ei tule olla Charles Darwinin opeista poikkeava vanhakantainen laji, jossa jurnutettaisiin paikallaan kunnes laji on katsojalle kelvotonta. Sammakko viipyy kiven päällä seesteisenä ja tulee syödyksi.
Tämä vaara nykysysteemissäkin kuitenkin on, sillä nykyisellään joukkueet liian usein pyrkivät jatkoajalla varmistamaan yhden pisteen, saavuttaakseen toisen vasta rankkareilla. Avoimemmaksi tavoiteltu peli puuroutuu siis ajoittain varsinaista peliaikaakin pahemmaksi sumputukseksi!
Mikä vika on tasapeleissä? Miksi NHL ei voi palata tässä yhdessä asiassa menneisyyteensä, aikaan jota kuitenkin samaan aikaan maalien ja varusteiden kokoa muuttamalla tavoitellaan? Kultainen 80-luku ja muut suuret vuosikymmenet olivat erilaista kiekkoa. Perinteitä, joita tulee kunnioittaa ja vaalia.
Jos jotain tuolloin oli pielessä, eivät ne tasurit sitä ainakaan olleet. Teennäiset minipudotuspelit siihen kohtaan iltaa, kun vilkuillaan bussiaikatauluja, mietitään seuraavan päivän työkuormaa ja kaivetaan nälkäisenä viimeisiä popcornin siemeniä pahviastian pohjalta. Ai, ne teki voittomaalin, mutta me saatiin silti yksi piste. Ai, maalintekijä ei saa silti tilastoihin merkintää maalista?
Tilastofriikin silmin on myös ikävää, että esimerkiksi maalivahtitilastojen voittotilastot eivät ole verrattavissa aikaan jolloin tasapelejä oli. Vika ei ole Martin Brodeurin, mutta sääntömuutosten tultua 45 voittoa ei ole sama asia kuin se olisi ollut ennen sitä.
Peukut pystyyn, tasurien puolustajat! Oli runkosarjaottelun jatkoajalla ja rangaistuslaukauksissa kentällä sitten kaksi, kolme, neljä tai kolmetoista pelaajaa sekä kaksi huoltajaa ja cheerleaderia kerrallaan, yksi asia on varma. Yksikään rangaistuslaukausmaali ei tule ikinä olemaan yhtä suuri kliimaksi kuin räkäinen ratkaisumaali varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.
Kirjoittaja on Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö.