Mielipide

Mika Pieniniemi on iloisen ja viihdyttävän jääkiekon puolestapuhuja

MESTIS / Kolumni
KalPan uusi päätoiminen vastuuvalmentaja on vuonna 1966 Oulussa syntynyt Mika Pieniniemi. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri.

Ammattivalmentajatutkinnon "Pienari" on suorittanut vuonna 2000. KalPan tuoreen käskijän perheeseen kuuluvat luokanopettajavaimo Riikka ja tytär Miia. Pieniniemi harrastaa golfia, squashia ja lenkkeilyä.

Aika ennen KalPaa

Valmentajauransa ohessa Mika Pieniniemi on toiminut Oulun kaupungissa luokanopettajana kymmenisen vuotta. Pelaajana hän on kulkenut läpi Oulun Kärppien junioriportaat.



JA: Miksi lajiksi tuli juuri jääkiekko, eikä esimerkiksi jalkapallo tai pesäpallo?

MP: Jalkapallo oli mukana B-juniori-ikään saakka. Kiekko kiehtoi ja miellytti enemmän, mikä on ehkä luonnollistakin Oulun leveysasteilla.



JA: Miten päädyit jääkiekkovalmentajaksi?

MP: Lopetettuani pelaamisen aloitin opintoni Oulun OKL:ssa, ja varmaan kiintymys lajiin sai minut hakeutumaan Kärppien juniorivalmennukseen jo vuonna 1985.

JA: Valmentajaura ennen KalPaa?

MP: Kärppien kaikki ikäluokat F:stä A:han ovat tuttuja. Kärppien edustusjoukkueen toisena valmentajana vuosina 1992-94 ja vuodesta 1997 vuoden 2001 lokakuuhun saakka. Juniorimaajoukkueissa 90-luvulla, tyttöjen maajoukkueen
valmentajana, aluevalmentajana Pohjoisen alueella, Kastellin urheilulukion valmentajana kymmenen vuotta ja nyt sitten KalPassa!!!



JA: Toimit kuusi vuotta Kärppien kakkosvalmentajana muun muassa Juhani Tammisen ja Kari Heikkilän kausina. Minkälaisia muistoja nuo vuodet herättävät?

MP: Paljon hienoja muistoja... Liiganousu, nousijajoukkueena pronssiotteluun ja kaksi täysin erilaista vastuuvalmentajaa...



JA: Onko sinulla ollut valmentajana tai pelaajana esikuvaa, ja jos on, niin kuka/ketkä ja miksi?

MP: Olen valmentajana oppinut paljon seuraavilta henkilöiltä: Erkka Westerlund, Pekka Karjala, Risto Dufva, Juhani Tamminen, Kari Heikkilä, Jukka Holtari.

Kevät ja alkukesä 2002

JA: Olet maininnut, että sinulla oli ensi kaudeksi useampia vaihtoehtoja jopa SM-liigaa myöten. Miksi valitsit juuri KalPan ja Kuopion?

MP: Perinteet, hyvä juniorityö, haastava ja innostava työympäristö.

JA: Miten sinä ja perheesi olette viihtyneet Kallaveden äärellä?

MP: Kiitos kysymästä. Erittäin hyvin. Olemme saaneet hienon vastaanoton.

JA: Saavuit vakinaisesti Kuopioon heinäkuun alussa. Miten joukkueen kesäharjoittelu toteutettiin ja miten se sujui?
MP: Harri M. Hakkarainen on hoitanut fyysisen valmennuksen jo toisena kesänä peräkkäin. Testit kertovat pelaajien kehittyneen edelleen.

Harjoitusotteluista

JA: KalPalla on takana nyt yhdeksän harjoitusottelua, joista saldona on kolme voittoa ja kuusi tappiota. Minkälaisia ajatuksia pelatut ottelut herättävät?

MP: Pelit ovat olleet hyviä harjoituksia oppimisen tiellä.

JA: Joukkue on kärsinyt harjoitusottelukaudella monista loukkaantumisista. Kuinka pahasti tämä on häirinnyt kauteen valmistautumista?

MP: Toki valmentaja ja joukkue haluaisivat enemmän yhteisiä kokemuksia ennen sarjaa.

Alkavasta kaudesta

JA: Minkälaisin pelillisin tavoittein KalPa lähtee ensi kauteen?

MP: Pelata iloista ja viihdyttävää kiekkoa.

JA: Miten KalPa hyötyy päätoimisen valmentajan palkkaamisesta?

MP: Työhön sitoutuminen ainakin täys sata.

Valmennuksesta

Ensimmäiselle päävalmentajakaudelleen miesten sarjoissa Pieniniemi lähtee hyvin ja luottavaisin mielin. Hän pyrkii työssään avoimeen vuorovaikutussuhteeseen pelaajien kanssa. Pelaajat arvottavat tekemisensä, valmentaja vain valvoo. Valmentaja myös vaatii pelaajia kunnioittamaan arvostamiaan asioita.

JA: Minkälainen työnjako sinulla ja kakkosvalmentaja Veli-Pekka Pekkarisella tulee olemaan alkavalla kaudella?

MP: Velu pelaa...

JA: Minkälaisia ominaisuuksia arvostat pelaajassa?

MP: Kurinalainen, avoin, yritteliäs

JA: Olet peräänkuuluttanut nimenomaan kiekollista pelaamista roiskimisen sijaan. Millä tavalla tämä tulee näkymään ensi kaudella Niiralan jäällä?

MP: Toivottavasti se näkyy... Tulee olla rohkea, muttei uhkarohkea...

JA: Minkälainen on tulevan kauden kapteenisto ja onko se pelaajien vai valmentajien päätös?

MP: C Sami Simonen

A Samuli Suhonen

A Antti Riekkinen

Kapteenisto valittiin yhteisellä päätöksellä.

JA: Minkälainen on mielestäsi hyvä kapteeni? Mitä odotat ja vaadit kapteenilta?

MP: Rehellinen ja avoin linkki pelaajien ja valmentajan välillä. Tietynlainen laadunvalvoja pelaajien tekemisten suhteen.

Pelaajista

Tullessaan Kuopioon Pieniniemi ei tuntenut entuudestaan ketään KalPan nykyjoukkueen pelaajista. Viime kauden miehityksessä pelannut Vesa Ek on kuitenkin hänelle tuttu. KalPan ensi kauden parhaaksi aseeksi Pieniniemi mainitsee tasaisuuden.

JA: Keneltä pelaajalta odotat läpilyöntiä tulevalla kaudella?

MP: Toivon, että jokainen pelaaja KalPan joukkueessa on parempi kuin ennen.

JA: Entä minkälaista panosta odotat KalPaan palanneilta "konkareilta", Pekkariselta ja Simoselta?

MP: Johtajuutta, suunnannäyttämistä.

JA: Onko KalPalla jo sarja-avaukseen valmiita ketjukoostumuksia tai tutkapareja?

MP: Ikävä kyllä ei.

JA: Tuleeko ensi kaudella jompikumpi Luostarinen-Kauhanen-kaksikosta olemaan selkeä ykkösmaalivahti, vai onko tarkoitus jatkaa aikaisemmin hyvin toiminutta vuorottelua?
MP: Peluuttamisesta sovitaan sarjanalusviikolla.

JA: Minkälainen tulee olemaan liikenne edustusjoukkueen ja A-junioreiden välillä tulevalla kaudella?

MP: Hillitty ja yhdessä sovittu.

KalPan tulevaisuudesta

Pieniniemen mielestä suljettu SM-liiga on tällä hetkellä ainut oikea vaihtoehto. KalPa voisi nousta sinne hänen mielestään 3-5 vuoden aikataululla, kuten julkisuudessakin on kerrottu. Lähitulevaisuuden näkymiä, Mestiksen mestaria 2003 ja KalPan sijoitusta Pieniniemi ei halua veikata.

JA: KalPan omistajistossa tapahtui merkittäviä muutoksia kesän aikana, kun Sami Kapanen, Kimmo Timonen ja Pasi Kuivalainen tulivat kuopiolaisseuran osaomistajiksi. Näkyykö tämä millään tavalla tällä kaudella itse joukkueessa tai muussa seuran toiminnassa?

MP: Tuo perusturvaa kaikelle tekemiselle joukkueen ja seuran ympärillä.

JA: Mitä mieltä olet yleensäkin Mestis-nimisestä sarjasta (maajoukkue, televisiointi, tulevaisuus) ja mihin suuntaan sitä tulisi mielestäsi kehittää?

MP: Hyvä sarja nuorille, eteenpäin pyrkiville SUOMALAISILLE pelaajille.

JA: Minkälaisia mietteitä KalPan juniorityö herättää?

MP: Syvän kunnioituksen tunteita.

Jatkoaika.com kiittää haastattelusta!

» Lähetä palautetta toimitukselle