Mielipide

Dale Clarke vahvistaa Tapparan puolustusta

LIIGA / Kolumni
Tapparan takalinjoilla on muutaman viikon ajan luutinut kanadalainen Dale Clarke, jolla on urallaan takana kolme NHL-otteluakin. Valtaosin aiempi ura on kuitenkin sujunut alemmissa sarjoissa rapakon takana. Rightilta ampuva pakki on varman oloisilla ja jatkuvasti paranevilla otteillaan vakuuttanut ainakin osan Tapparan kannattajista. Jatkoaika jututti miestä tappiollisen Ilves-ottelun jälkeen.

Ottelussa Tappara hallitsi pitkät pätkät pelitapahtumia, mutta maalinteko tökki pahasti, ja Ilves korjasi pisteet maalein 4-2. Viimeisen maalin Ilves niittasi tyhjiin Tapparan hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia.

Mitä mieltä olet pelistä?

- Vaikea tappio, kun olemme muutenkin tappioputkessa. Rankkaahan tämä on, etenkin kun heidän maalinsa tulivat omista virheistämme, mutta niiden virheiden seurausten kanssa nyt vain täytyy elää.

Mitä siinä toisessa erässä oikein tapahtui, kun Ilves pääsi tekemään kahdessa perättäisessä vaihdossa kaksi lähes identtistä maalia?

- Teimme siinä todella pahoja puolustusvirheitä, joista Ilves rankaisi. Virheitä tulee, kun joukkueessa on kokonaan uusi pelisysteemi ja siihen vasta totutellaan. Mielestäni pelitapa on kuitenkin pääosin mennyt jo suhteellisen hyvin perille, ja uskon että kauden kuluessa virheet jatkuvasti vähenevät.

Alku ollut totuttelua

Clarke ei ole aiemmin Euroopassa pelannut, joten muutos aiempaan nähden on ollut iso, ja totutteluprosessi on vielä käynnissä.

- Kyllähän tämä on ollut minulle iso muutos, ei pelkästään kaukalossa vaan myös sen ulkopuolella - kaikki on pikkuisen erilaista, ja sopeutuminen vie aikaa. Jäällä koitan pitää pelini suhteellisen yksinkertaisena. Peli on täällä kovin erilaista, ja oman pelin sopeuttaminen siihen vie varmasti aikaa. Peli on nopeaa ja hyökkäysvoittoista.

Mikä on isoin ero pohjoisamerikkalaiseen peliin verrattuna?

- Isoin ero on tietysti tila, jota täällä kaukalonkin vuoksi on selvästi enemmän. Peliä levitetään paljon ja pyritään pitämään kova tempo päällä. Puolustussysteemitkin vaihtelevat: Pohjois-Amerikassa roolit ovat tiukempia ja keskitytään enemmän vastustajan pelin rikkomiseen. Täällä taas on enemmän tilaa, joten luistelu on tärkeämpi osa peliä. Erityisesti hyökkäyksiin lähtiessä on enemmän variaatiota, ja puolustajille tulee enemmän mahdollisuuksia nousta. Kun rapakon takana pidetään mies, otetaan kiekko ja roiskaistaan se selkeämmille vesille, niin täällä otetaan useammin haltuun, annetaan syöttö ja rynnätään mukaan hyökkäykseen.

AHL:ssä Clarken yhden kauden piste-ennätys kaudelta 2000-01 on pakille sangen vaikuttava 7+25. Parina viime vuonna mies on hoidellut enemmänkin peruspakin hommia, eikä ole tehoilla juuri mässäillyt. Myös Tapparassa rooli on ensimmäisissä otteluissa painottunut juuri yksinkertaiseen peruspeliin, ja otteet omassa päässä ovatkin olleet enimmäkseen varmoja.

Oikealta ampuva pakki tuo kuitenkin ainakin periaatteessa uusia mahdollisuuksia viivalle, etenkin huonosti sujuneeseen ylivoimapeliin. Ilvestä vastaan nähtiin miehen ensimmäinen syöttöpiste, ja Clarke itse uskoo pystyvänsä antamaan joukkueelle paljon nykyistä enemmän nimenomaan hyökkäyspäässä, kunhan pääsee eurooppalaiseen pelitapaan ja joukkueeseen sisälle:

- Uskon, että kun totun täkäläiseen peliin ja joukkueemme pelijärjestelmään, pystyn antamaan paljon enemmän joukkueelle hyökkäyspäässä. Juuri nyt aika menee tietysti totutellessa: missä kaverit liikkuvat, miten pakkiparit pelaavat, missä tilanteissa voi luottaa siihen että joukkuetoverit paikkaavat jos lähden nousemaan ja niin edelleen. Mutta kuten sanoin, uskon että mitä paremmin pääsen peliin sisään ja mitä pidemmälle kausi etenee, sen enemmän pystyn pelaamaan myös hyökkäyssuuntaan.

Tänään tuli ensimmäinen syöttöpiste, kun Janne Ojanen ohjasi siniviivalta heittämäsi kiekon maaliin. Tuntui, että vastaavaa yritit pari muutakin kertaa, onko se harjoiteltu kuvio?

- Yritän pitää pelin yksinkertaisena, joten jos parempaa ratkaisua ei ole näkyvissä, niin koitan toimittaa kiekkoa maalille. On tärkeää pistää matalia kiekkoja - jos käy tuuri niin se osuu matkalla johonkin tai kaveri pääsee ohjaamaan, ja tilanteesta saadaan maali. Suorilla laukauksilla ei usein maalivahtia siniviivalta yllätetä, mutta kun heittää matalan kiekon maalin eteen, niin hyviä asioita alkaa tapahtua. Juuri niin kävi tuossa Ojasen maalissa tänä iltana.

Jatko ei vielä selvillä, mutta täkäläinen peli viehättää

Clarke tuli Tapparaan sangen lyhyellä try-out-sopimuksella lähes samanaikaisesti kahden muun puolustajan, Lauri Kinoksen ja Pasi Petriläisen, kanssa. Tällä hetkellä Clarken ja Petriläisen mahdollisuudet saada jatkosopimukset näyttävät hyviltä, sillä Kinos on ollut pois kokoonpanosta jo kahden pelin ajan ilman, että loukkaantumisesta olisi tiedotettu. Lisäksi sopimuspakeista Pukka on lähetetty Mestikseen Kiekko-Vantaaseen neljän ottelun ajaksi lainaan, ja Atte Pentikäinen on loukkaantuneena vielä pitkän tovin.

Clarke itse ei kuitenkaan murehdi sopimusasioita, vaan keskittyy pelaamaan:

- Try-out loppuu lokakuun lopulla. En oikeastaan tällä hetkellä tiedä juuri mitään jatkoneuvottelujen tilanteesta, ja yritänkin olla murehtimatta niitä asioita. Yritän vain pelata mahdollisimman hyvin ja sopeutua täkäläiseen pelityyliin, josta todella pidän. Toivon että koeajan päätyttyä joukkue on minuun tyytyväinen, ja voin pelata loppuvuoden täällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle