Väärässä sarjassa pelaavat: Kanadalaishyökkääjät Danforth ja Morley ovat liian hyviä Liigaan, kohutaklaaja Berger sopisi paremmin ”maailman väkivaltaisimpaan liigaan”

LIIGA / Artikkeli
Justin Danforthia kannattaa varmuuden vuoksi halata, koska kanadalaisen taso riittäisi kovempiinkin sarjoihin.
Esimerkiksi Taavi Vartiainen tai Teemu Turunen eivät kuulu ensi kaudella Liigaan − tosin aivan eri syistä.

Liigan runkosarjaa on jäljellä muutama viikko, ja pudotuspelijoukkueet ovat periaatteessa jo tiedossa. Sarjataulukossa erot ovat valtavia − viimeisen pudotuspelijoukkueen ja runkosarjan kakkosen välillä on lähes 40 pistettä. Viime kaudella Kärpät dominoi runkosarjaa, mutta toiseksi sijoittuneen Tapparan ja kymmenennen JYPin välinen ero oli silloin vain 26 pistettä.

Myös yksilötasolla on isoja eroja pelaajien välillä. Esimerkiksi sarjan hännillä olevien Sportin ja Jukurien paras edelleen kokoonpanossa oleva pelaaja on puolustaja Valtteri Viljanen, joka on koko Liigan pistepörssissä vasta sijalla 60.

Liigassa onkin pelaajia, jotka voisivat pelata vielä kovatasoisemmassa sarjassa ja toisaalta pelaajia, joiden taso ei enää riitä kotimaiseen pääsarjaan. Tässä jutussa käydään läpi muutama esimerkki molemmista kategorioista ja lisäksi joukko pelaajia, jotka kyllä säkenöivät Liigassa, mutta joille ei kuitenkaan löydy esimerkiksi vastaavaa roolia kovemmista sarjoista.

Listaukseen ei otettu mukaan NHL-joukkueiden listoilla olevia pelaajia − Kärppien Jesse Puljujärveä ja Juho Lammikkoa, JYPin Julius Honkaa ja Ilveksen Lukáš Dostália sekä Ville Meskasta – eikä kesken kauden KHL:stä siirtynyttä KooKoon Libor Šulákia. Yhden kauden huippusuorituksiin suhtauduttiin äärimmäisen kriittisesti, koska jopa tarunhohtoisessa NHL:ssä voi pelata keskinkertaisen uran mutta yhden huippukauden.

Ylikylän ukot

Justin Danforth, Lukko

Taso Liigassa: Pienikokoinen kanadalaissentteri pelaa toista kauttaan Lukossa ja on molemmilla kausilla pistepörssin kärkiviisikossa. Lukossa Danforth on ylivoimainen kärkihyökkääjä ja kuuluu tällä kaudella myös joukkueen kapteenistoon.

Erinomaisella luistelullaan ja pelisilmällään Danforth johtaa joukkuettaan ja ilahduttaa yleisöä ottelusta toiseen. ECHL:stä siirtynyt 26-vuotias kanadalainen alkaa olla Liigassa jo liian hyvä. Joukkueen kanssa saavutettavaa vielä toki on, mutta varsinaista pelillistä haastetta ei enää riittävästi ole.

Sopivampi sarja: Eurooppalainen kiekko sopii paremmin vikkeläliikkeiselle taiturille, joten KHL tai NLA olisivat loogisimmat vaihtoehdot. Liigassakin toki olisi mukava nähdä Danforthin kaltaisia huippuja, mutta hänen tasonsa kyllä riittäisi kilpailukykyisempäänkin sarjaan.

Tyler Morley on vakuuttanut kokonaisvaltaisella pelillään.
Kuva © Jarno Hietanen

Tyler Morley, Tappara

Taso Liigassa: Viime kaudella SaiPassa kanadalaissentteri keräsi 57 pelissä 41 tehopistettä, millä irtosi pistepörssin 23. sija. Tällä kaudella Tapparassa Morley on pelannut yli piste per peli -tahdilla ja ykkössentterin tärkeys korostui tämän oltua pari kuukautta sivussa loukkaantumisen vuoksi. Heti palattuaan kokoonpanoon Morley sähköisti selvästi Tapparan peliä.

EBEListä Liigaan siirtynyt Morley on todistanut olevansa liigatasolla huippuluokan ykkössentteri. 28-vuotias kanadalainen saa paljon vastuuta tasakentällisin ja erikoistilanteissa ja pärjää pienestä koostaan huolimatta hyvin myös kaksinkamppailuissa.

Sopivampi sarja: Danforthin tavoin eurooppalainen kiekko sopii taitavalla ja peliälykkäälle sentterille erinomaisesti, ja kärkisarjat KHL sekä NLA tarjoaisivat enemmän palkkaa ja pelillistä haastetta.

Eemeli Suomi (oikealla) on päässyt tällä kaudella tuulettamaan ahkerasti.
Kuva © Jarno Hietanen

Eemeli Suomi, Ilves

Taso Liigassa: 24-vuotias Ilves-kapteeni on kolmatta kautta joukkueensa johtavia pelaajia. Tällä kaudella pistetahti on petraantunut entisestään, ja Suomi taisteleekin pistepörssin voitosta. Myös uran ensimmäinen MM-kisapaikka on näillä otteilla realismia.

Jo viime kaudella kapteeniksi noussut monipuolinen hyökkääjä on ollut pelillinen johtaja, joka kantaa isoa vastuuta ja pystyy tarvittaessa ottamaan joukkueen reppuselkäänsä. Toki Suomi nauttii myös laadukkaista ketjukavereista, mutta usein hän on ollut juuri se peliä tekevä voima.

Sopivampi sarja: NHL-varausta Suomella ei ole, enkä pidä tarunhohtoista hänelle vielä sopivana sarjana. KHL, SHL tai NLA ovat kovatasoisempia sarjoja, joissa nuori hyökkääjä voisi itseään vielä kehittää.

HIFK:n kultakypärä oli loukkaantumiseensa asti Liigan tehokkaimpia pelaajia.

Teemu Turunen, HIFK

Taso Liigassa: Viime keväänä mestaruuden HPK:ssa voittanut laitahyökkääjä ehti ennen loukkaantumistaan kerätä 34 pelissä 40 tehopistettä, millä suorituksella hän on edelleen HIFK:n paras pistemies. Jo viime kaudella Turunen pelasi lähes piste peli -tahdilla ja toissa kaudella syntyi 17 maalia.

Monipuolinen laitahyökkääjä oli vastuunkantaja jo HPK:ssa ja on jatkanut Helsingin kirkkaissa valoissa samaan malliin. Loukkaantuminen rikkoi kautta pahasti, mutta jos toipumisen jälkeen löytyy edes ripaus alkukauden virettä, ei MM-kisapaikka ole poissuljettu asia.

Sopivampi sarja: Turusta ei ole varattu NHL:ään, mutta maailman kovin kiekkosarjakin voisi olla 24-vuotiaalle hyökkääjälle mahdollinen − vaikka esimerkiksi Antti Suomelan ja Oula Palveen Pohjois-Amerikan valloitukset eivät toistaiseksi ole sujuneet kehuttavasti. KHL:n näkisin Turuselle sopivimmaksi sarjaksi. Siellä kuulemma pelaa yksi suomalaisjoukkuekin, joten ei tarvitsisi muuttaa Siperiaan.

Sebastian Repo on ollut Lukolle loistava hankinta.
Kuva © Timo Savela

Sebastian Repo, Lukko

Taso Liigassa: 23-vuotias laitahyökkääjä siirtyi Lukkoon AHL:stä, jossa syntyi kuusi tehopistettä 17 pelissä. Liigassa Repo on niputtanut 14 pistettä 19 pelissä. Pistetahti ei ole yhtä vakuuttava kuin edellä mainituilla tähdillä, mutta Revon saapuminen on todella sähköistänyt Lukon pelaamista.

Revon pelaamista 19 pelistä Lukko on jäänyt pisteittä vain kahdessa − paikallispelissä Ässiä vastaan ja kärkikamppailussa KooKoota vastaan. Tammikuun aikana raumalaiset venyivät peräti yhdeksään perättäiseen kolmen pisteen voittoon. Isokokoinen hyökkääjä pelaa suoraviivaisesti ja olisi voinut viimeistellä tehokkaamminkin. Aktiivinen pelaaminen sekä kiekollisena että ilman kiekkoa luo maalitilanteita myös koko viisikolle.

Sopivampi sarja: Repo kuuluu NHL:ään. Hän on isokokoinen, monipuolinen ja tehokas. Oikealta terävästi lähtevä laukaus ja tinkimätön asenne ovat myös etuja Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Sopimus Florida Panthersin kanssa purettiin joulukuussa, joten Repo voi neuvotella sopimuksesta minkä tahansa seuran kanssa.

Koko Liigan syöttöpörssiä pitkään hallinnutta ja puolustajien pistepörssiä dominoinutta Tapparan Valtteri Kemiläistä olisi joku saattanut kaivata tälle listalle, mutta tämän kauden tehotahti on Tappara-puolustajan aiempi ura huomioon ottaen poikkeuksellisen kova − ja tehokkuus vahvasti kytköksissä Kristian Kuuselaan, johon palataan tässä jutussa myöhemmin.

Samat perustelut pätevät myös seurakaveri Jere Karjalaiseen.

Turhakkeet

Martin Berger, KooKoo

Taso Liigassa: Jäähypörssin kärki yli 30 minuutin erolla − kakkosena oleva Lukon Kristian Pospisil on tehnyt 46 pelissä tehot 12+17. Bergerin tehot 40 pelissä ovat 2+4. KooKoo-puolustajalla on eniten pelirangaistukseen johtaneita jäähyjä ja myös kahden minuutin rangaistuksissa hän on kärkikymmenikössä.

Berger on enimmäkseen esiintynyt väkivaltahommissa.
Kuva © Saana Hakala

KooKoon peluutuksessa Berger on pienessä roolissa pelaava kuutospakki − vertailun vuoksi joukkuekaveri Oskari Manninen on pelannut alivoimaa lähes yhtä paljon kuin Berger on istunut jäähyllä.

Kovaotteinen puolustaja nauttii kannattajien keskuudessa kulttisuosiota, mutta pieneen rooliin suhteutettuna 23-vuotiaan Bergerin pelissä sattuu ja tapahtuu liikaa − tämän kauden saldo on jo viisi ottelua pelikieltoa ja yksi tappelu.

Sopivampi sarja: Bergerin pelityyli ei sovellu taitavaan ja kiekonhallintaa suosivaan Liigaan. Sopivampi vaihtoehto olisi esimerkiksi Pohjois-Amerikan LNAH, jossa tappeluihin jopa kannustetaan.

Jared Wilson on joutunut paljon asioimaan tuomareiden kanssa.
Kuva © Samppa Toivonen - https://www.samppas.net

Jared Wilson, Sport

Taso Liigassa: Kolmanneksi eniten rangaistusminuutteja ja kärkipäätä myös kahden minuutin jäähyissä. Sportin puolustuksessa Wilson on saanut minimaalisen roolin eikä vakuuta laukaisuhallinnassa, joten hyöty joukkueelle on mitätön − varsinkin kun otetaan huomioon, että kyseessä on ulkomaalaispelaaja.

Sportin menestys tai menestymättömyys ei sinänsä ollut Wilsonista kiinni, mutta rajallisia resursseja ei missään tapauksessa pitäisi uhrata keskinkertaisuuksiin.

Sopivampi sarja: 25-vuotias kanadalainen otti edellisellä kaudella ECHL:ssäkin melkoisesti jäähyjä, joten LNAH voisi olla harkitsemisen arvoinen tai Euroopassa Englannin pääsarja EIHL.

Taavi Vartiainen on jäänyt maaleitta, mutta fyysinen koetus on maistunut.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Taavi Vartiainen, Pelicans

Taso Liigassa: 37 pelissä tehot 0+5 − edellinen liigamaali on syntynyt 22.2.2019. Pelicansin kokonaisuutena katastrofaalinen kausi selittää jotain, mutta pienessä roolissa pelaava Vartiainen on 70 jäähyminuutillaan ja kahdella ulosajollaan joukkueelleen enemmän haitta.

Sopivampi sarja: Vartiaisen kaltaisille kuumakalleille ei ole vuosiin ollut Liigassa todellista käyttöä. EIHL tai korkeintaan Keski-Euroopan vähäpätöisempi liiga, kuten Ranskan pääsarja voisi olla sopivampi pelipaikka.

Iacobellis on ollut pettymys Tappara-hyökkäyksessä.

Steven Iacobellis, Tappara

Taso Liigassa: Aamulehden kovaksi AHL-hyökkääjäksi ennakkoon hehkuttama Iacobellis on pelaamissaan 21 pelissä tehnyt yhden maalin ja yhteensä kahdeksan tehopistettä, joista kuusi syntyi seitsemässä ensimmäisessä pelissä.

Kakkosketjun sentteristä kolmosketjun laituriksi ja lopulta katsomopelaajaksi vajonnut kanadalainen varjostaa Tappara kokonaisuutena onnistunutta hankintapolitiikkaa. Pienikokoisen hyökkääjän taidot ja peliäly ja taidot eivät riitä Liigaan − tosin marginaalinen peluutus ei ole tilannetta auttanut.

Sopivampi sarja: ECHL:ssä aiemman uransa tehoillut Iacobellis pärjäisi kotiseutunsa kolmossarjassa paremmin. Jos kuitenkin Eurooppa on alkanut miellyttää, EBEL tai DEL olisivat sopivampia sarjoja.

Mäenpään kiekolliset taidot eivät ole tällä kaudella enää vakuuttaneet.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com

Mikko Mäenpää, JYP

Taso Liigassa: 36-vuotias konkari on peluutuksen osalta Liigan puolustajien kärkeä. Suurin piirtein saman verran peliaikaa saaneista puolustajista esimerkiksi Tapparan Teemu Suhonen ja Kärppien Jakub Krejčík ovat olleet merkittävästi tehokkaampia.

Mäenpää on peluutuksessa JYPin kärkipuolustajia, mutta esimerkiksi merkittävästi pienemmässä roolissa pelaava 19-vuotias Anttoni Honka on ollut selvästi tehokkaampi. Mäenpään huippukaudet ovat takana.

Sopivampi sarja: Jos 36-vuotias Mäenpää ei vielä halua irtautua pelaamisesta, kiekollisesti taitavalle mutta jo hidastuneelle puolustajalle löytyy kyllä pelipaikkoja − esimerkiksi EBEL sekä Tanskan tai Norjan pääsarjat voisivat soveltua jatkossa paremmin.

Liigaan joko liian hyvyyden tai huonouden vuoksi sopimattomien pelaajien lisäksi Liigassa on myös muutama pelaaja, jotka säväyttävät suorituksillaan, mutta esimerkiksi iän vuoksi ei välttämättä ole sopivampaa sarjaa.

Hämmästyttäjät

Kristian Kuusela, Tappara

Taso Liigassa: Neljä vuotta sitten pistepörssin voitto 33-vuotiaana ja sen jälkeenkin vahvaa suorittamista. Edelleen 37-vuotiaana Kuusela on Tappara-kapteenina joukkueensa kenties tärkein yksittäinen pelaaja. On kuitenkin vaikea uskoa, että esimerkiksi KHL:stä irtoaisi vastaavaa roolia.

Kultakypärä Kuusela on ollut Tapparan johtavia pelaajia.

Sopivampi sarja: Kuuselan pelisilmä riittäisi edelleen vaikka NHL:ään, mutta pienikokoisen ja iäkkään hyökkääjän on varmasti luontevinta olla niin sanotusti pieni kala isossa lammessa eli kiistaton tähtipelaaja Liigassa iästään huolimatta.

Maccellin pelaaminen on ollut tehokasta.
Kuva © Topi Lainio

Matias Maccelli, Ilves

Taso Liigassa: Tulokkaiden pistekärki on yksi Liigan eittämättä viihdyttävimpiä pelaajia. Maccelli on ensimmäisellä liigakaudellaan nakuttanut 39 pelissä vakuuttavat tehot 13+16. Lisäksi taiturimainen hyökkääjä on kiekollisena alati vaarallinen ja onkin Ilves-pelaajista yksi eniten jäähyjä aiheuttanut pelaaja.

Sopivampi sarja: 19-vuotias hyökkääjä ei vaikuta vielä täysin valmiilta NHL:ään, vaikka Arizona Coyotesin varaaman pelaajan tulevaisuus ilman muuta onkin kiekkomaailman huipulla. Kokonaisvaltaisempi rooli jo itsessään kasvattaisi nuorta taituria NHL:ää kohti, mutta esimerkiksi SHL:n kaltainen sarja voisi auttaa Maccellia kohti tarunhohtoista.

Kim Strömberg (keskellä) on ollut tärkeä osa KooKoon menestystä.
Kuva © Satu Pitkänen

Kim Strömberg, KooKoo

Taso Liigassa: 32-vuotias liigakonkari on noussut KooKoossa aivan uudelle tasolle. Jo viime kaudella yhden kauden piste-ennätys oli vaarassa, vaikka pelejä kertyi vain 41. Tällä kaudella sen sijaan niin maali-, syöttö- kuin piste-ennätykset ovat menneet uusiksi.

Lisäksi Strömberg on läpi kauden ollut KooKoon johtavia pelaajia ja on esimerkiksi yksi Liigan parhaita ylivoimapelaajia. Muutos aiempiin kausiin on ollut valtaisa.

Sopivampi sarja: Strömberg on vasta noussut Liigassa korkeammalle tasolle, joten kiinnostustakaan ei välttämättä vielä ole. Jos nykyinen vire jatkuu pidempään, voi esimerkiksi SHL tai DEL olla vielä realismia Strömbergin kohdalla.

Pajuniemi on ollut TPS:n kauden harvoja valopilkkuja.
Kuva © Timo Savela

Lauri Pajuniemi, TPS

Taso Liigassa: 20-vuotias hyökkääjä on Liigan parhaita maalintekijöitä ja heikon TPS:n kärkihyökkääjä. Tasonnosto edelliskauteen on huikea, joten oikealta laukovan hyökkääjän todellinen taso on vielä näkemättä.

Sopivampi sarja: NHL on epäilemättä suoraviivaisen hyökkääjän tulevaisuus, mutta sinne päästäkseen Pajuniemen pitää vielä pelata Liigaa tai mahdollisesti AHL:ää.

Mika Pyörälän tehokkuus on säilynyt vanhenemisesta huolimatta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Mika Pyörälä, Kärpät

Taso Liigassa: 38-vuotias on Kärppien parhaita hyökkääjiä ja elintärkeä pala liigakärjen ykkösketjua. Pyörälä lienee juonut samaa nuoruuseliksiiriä kuin Kuusela, eikä tasonlaskusta ole tietoakaan – pistetahti on yhtä kova kuin ennätyskaudella kolme vuotta sitten. Lisäksi Pyörälä on äärimmäisen tärkeä kokeneena johtohahmona.

Sopivampi sarja: Pyörälä on ehtinyt pelata jo NHL:ssä, KHL:ssä, SHL:ssä ja NLA:ssa, joten realistista vaihtoehtoa Liigalle ei taida olla. Taidamme siis saada nauttia jatkossa sekä Kuuselan että Pyörälän hämmentävästä kyvystä dominoida Liigassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle