Jokerit vei väsyneiden väännön

LIIGA / Raportti
Ottelun voittomaalin laukoi Jarkko Ruutu.
Kuva © Jussi Kivimäki
Sunnuntain ottelu oli niin Jokereille kuin Lukollekin kolmas neljän päivän sisään. Kummankin joukkueen otteissa näkyi väsymys, mutta kotijoukkue Jokerit oli astetta vieraitaan terävämpi. Ottelu venyi jatkoajalle asti, ratkaisijaksi nousi lopulta Jarkko Ruutu.

Jokerit pääsi lähtemään sunnuntain ainoan liigaottelun kolmanteen erään maalin johtoasemassa. Kotijoukkue hallitsi erän alkua, ja näytti olevan etenemässä vääjäämättömästi kohti voittoa.

Pelin kulku kuitenkin muuttui, kun Jiri Veistola pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa sitten toisen erän puolivälin. Veistola taklasi maalin takana Lukon Ryan Caldwelliä polvella ja ansaitsi teostaan ulosajon.

– Pelasimme erinomaista johtoasemapeliä siihen jäähyyn asti, harmitteli Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä. Veistolan päätä hän ei juuri silitellyt.

– Voittava joukkue ei voi ottaa tuollaista jäähyä tuohon tilanteeseen, Lämsä linjasi.

Jokerit kesti koko Lukon viiden minuutin ylivoiman, mutta joutui sen lopussa pelaamaan neljällä kuutta vastaan siirretyn rangaistuksen vuoksi. Teemu Pulkkinen ehti jäähyaitiosta parahiksi jäälle, kun Filip Riska ohjasi Lukon tasoitusmaalin.

Jarkko Ruudulla oli erinomainen tilaisuus ratkaista ottelu ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Erik Karlsson pelasi hänet vapaaksi Lukko-maalin takatolpalle. Kokenut hyökkääjä nosti kuitenkin pienestä kulmasta kiekon yli tyhjänä odottaneen maalin.

Jatkoajan toisella minuutilla Ruutu korjasi virheensä, kun hän yllätti Petri Vehasen pienestä kulmasta. Näin Jokerit nappasi kaksi pistettä, Lukko joutui tyytymään yhteen.

Virkamieskiekkoa

Ottelun avauserä oli kotijoukkueen täydellistä hallintaa, mutta siitä huolimatta Lukko pääsi erätauolle johtoasemassa. Vieraiden erän ainoa hyökkäys päätyi maalin sivustalle, josta Mikkel Bødker lusikoi kiekon Eero Kilpeläisen suojusten kautta maaliin.

Jokerit sen sijaan tuhlaili maalipaikkansa. Maalirautoja kolisuttelivat vuorollaan niin Ruutu, Teemu Eronen kuin Valtteri Filppulakin. Lisäksi Erik Karlssonin ja Teemu Pulkkisen mailat pettivät avoimissa laukaisupaikoissa. Erän komein suoritus nähtiin sen lopulla, kun Harri Tikkanen lähetti lonkkataklauksellaan Henri Heinon ilmalentoon.

Siitä huolimatta, että Kilpeläinen torjui erässä vain kerran, Lämsä suomi omiaan avauserän ensimmäisen puoliskon otteista.

– Ensimmäinen kymppi varsinkin pelissä oltiin virkamiesasenteella. Erän loppu oli sitten jo parempaa jokerikiekkoa, saimme vähän ilmettä mukaan, jokerivalmentaja totesi.

Ottelu oli molemmille joukkueille kolmas neljään päivään, Jokereille samalla jo viikon neljäs.

– Henkinen väsymys paistoi pelaamisesta, ennen kaikkea hyökkäyspelaamisen heikkoutena, myönsi Lämsä, ja luetteli sen oireita:

– Huolimattomuutta, paljon keskialueella kiekonmenetyksiä.

Toisessa erässä Lukkokin sai hyökkäyspeliinsä hieman puhtia. Jokerit teki kuitenkin erän molemmat osumat. Ensin Steve Moses syötti pitkän kuljetuksensa päätteeksi Erosen avopaikkaan, josta tämä ei erehtynyt.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Henri Heino vapautti alivoimalla Valtteri Filppulan maalintekoon. Alivoimamaali oli Jokereille jo kauden neljäs.

"Olemme kasvun tiellä"

Lukon päävalmentaja Risto Dufva yltyi ottelun jälkeen filosofoimaan ryhmäytymisestä ja joukkueen psykologisesta dynamiikasta. Illan ottelua pitkä monologi sivusi loppupuolella.

– Kyllä tämä aika taiteen laji on tämä joukkuepeli ja joukkueeksi muodostuminen, Dufva aloitti.

– Psykologiselta kannalta ajateltuna olemme kasvun tiellä. Emme ihan saa aina irti sitä, mikä olisi saatavissa.

Lukko-luotsi painotti, että pelilliset asiat tulevat vasta psykologisten jälkeen.

– Pelaamme hyviä jaksoja ja huonoja jaksoja. Ajattelemme lopputulosta siinä vaiheessa, kun rupeamme tekemään asioita, valmentaja moitti.

– Se on kova tie. Jotain me koemme tälläkin porukalla yhdessä, tämä oli yksi peli sillä tiellä.

Lukon kova tie jatkuu tiistaina, kun joukkue matkustaa pääkaupunkiseudulta Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Jokerit puolestaan isännöi keskiviikkona toista satakuntalaisjoukkuetta Ässiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle