HPK otti jälleen voiton vieraspelistä

LIIGA / Raportti
HPK jatkoi vieraspelien tappiotonta putkeaan lyömällä Ilveksen Tampereella. Varsinaisella peliajalla joukkueet eivät paremmuutta saaneet ratkottua, mutta jatkoajan ja rankkarien jälkeen kaksi pistettä matkasi Hämeenlinnaan ja Ilveksen oli tyytyminen yhteen pisteeseen.

Joukkueiden lähtökohdat illan otteluun olivat hyvin erilaiset. Ilveksellä oli takanaan viiden ottelun tappioputki, kun taas HPK oli poistunut viidessä edellisessä pelissään kaukalosta voittajana. Erityisesti Ilveksen puolustuspelaaminen oli ollut tuuliajolla viime aikoina, joten HPK:n hyökkäys- ja luisteluvoima sai puntit tutisemaan Hakametsän lehtereillä. Pahinta pelättiin, mutta ryhtiliikettä toivottiin, onneksi tänään nähtiin ryhtiliike Ilveksen osalta.

- Eilen oltiin kyllä tuuliajolla, tupsukorvia vietiin. Näissä viidessä pelissä, joissa ollaan pannuun saatu, omista virheistä on kaveri rokottanut ja sitä ei meidän perse kestä. Niitä virheitä pitää karsia. Tänään oli palaveri, valmentaja sanoi, että henkilökohtaisia virheitä on karsittava. Tehdään pikkuasioita oikein. Yksinkertaisemmin ja nöyremmin, luetteli Helenius reseptiä parantuneisiin otteisiin.

Kaksijakoinen alku

Ottelun ensimmäisten minuuttien pyörityksestä päätellen puntit tutisivat lehtereiden lisäksi Ilveksen vaihtoaitiossa, sillä kotijoukkue oli hätää kärsimässä vieraiden kovan rynnistyksen alla. HPK:n painostus tuotti tulosta Ilves-jäähyjen muodossa. Muutamasta tekopaikasta huolimatta maaleja ei erän alkupuoliskolla nähty. Siitäkin huolimatta, että ritaripaidat saivat mahdollisuuden avata maalitilinsä rangaistuslaukauksella. Ilveksen hyökättyä liian innokkaasti pääsi Juha-Pekka Loikas läpiajoon, mutta Ilves-puolustuksen ahdistelusta johtuen ratkaisu jäi puolitiehen ja tuomari Rantala osoitti tilanteesta rangaistuslaukausta.

- Siinä rankkarissa kiekko karkasi lavasta. Mun piti ampua räpyläkäden puolelle, mutta kun siellä ei ollut tilaa niin yritin siinä sitten harhauttaa ja veivata veskaria, mutta sitten se kiekko nousi pystyyn ja karkasi, kertasi Voutilainen epäonnistunutta rangaistuslaukaustaan.

Tämän jälkeen ottelussa oli noin kymmenen minuutin mittainen ns. tekninen aikalisä, kun Ilveksen maalista rikkoutui kumitutti, joka pitää maalia paikallaan. Tämän huilin jälkeen Ilves tuli peliin aivan uudella sykkeellä vieraiden tyytyessä rusettiluisteluun.

- Meillä oli pelin alussa paikka ratkaista peli, Ilves oli ihan pihalla siinä alussa sen kuutisen minuuttia, siihen saakka kun se maali hajosi. Se oli ihan täysin meidän peli, rankkari mukaan lukien. Sen tauon jälkeen me vaan unohdettiin pelaaminen. Ennen taukoa oli läpiajoja, maalipaikkoja ja me hallittiin peliä, joten voi olla että siinä tuli sellainen hyvänolontunne, että kyllä me tämä hoidetaan. Sitten kun Ilves tulikin terävämmin katkon jälkeen, niin me oltiin ihan pihalla, kommentoi HPK:n valmentaja Jukka Jalonen ensimmäistä erää.

Tuomarisekoilua

Pelin kummallisin tilanne nähtiin yhdeksän minuutin pelin jälkeen. Pienen nahistelun päätteeksi Tuomas Eskelinen ja Jussi Pesonen vihellettiin jäähylle. Kenttäkuulutus totesi molemmille pelaajille kahden minuutin rangaistuksen. Kuitenkin Eskelinen sai tilanteessa 2+2 minuutin jäähyn, joten Ilveksen olisi kuulunut pelata ylivoimaa. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Ilves pelasi 42 sekuntia 4-4-vastaan. Seuraavalla katkolla tulostaululle lisättiin Eskelisen toinenkin jäähy ja Ilveksen vaihtoaitiossakin herättiin lisäämällä kentälle viides mies.

- Kyllä me tiedettiin se, että meidän olisi pitänyt olla alivoimalla, muttei me viitsitty kertoa siitä vastustajan vaihtoaitioon. Kävi se Rantala sanomassa sitten, että voititte 42 sekuntia ja me kiitettiin. Ovathan tämmöiset tapaukset ilkeitä, selvä tuomarivirhe, arvioi Jalonen sekoilua.

Sekoilusta huolimatta, tai siitä johtuen, Ilves ei ylivoimalla maalia pystynyt tekemään. Kotijoukkue kuitenkin jatkoi hyvällä vireellä ja tulostakin syntyi, kun Jesse Niinimäki siirsi läpiajomaalin päätteeksi tupsukorvat johtoon. Komean syötön Niinimäelle tarjoili Ismo Kuoppala ja HPK:n puolustajien uinahduksen ansiosta Jesse pääsi nokikkain Miika Wiikmanin kanssa.
Pian avausmaalin jälkeen Ilves siirtyi jo kahden maalin johtoon Ville Leinon maalilla. Vierasjoukkueen puolustus uinahti jälleen, eikä Leinon perässä roikkunut Rita pelannut Leinon mailaa pois maalin edessä. Näin ollen Leinolla oli helppo työ ohjata Turusen syöttö verkon perukoille.

HPK:lla oli vielä hetkensä erän loppupuolella Eskelisen lauottua saman hyökkäyksen aikana kahdesti tolppaan. Maalin asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu, joten toiseen erään lähdettiin lukemista 2-0.

Ylivoimamaalien erä

Toisen erän Ilves joutui aloittamaan alivoimalla Heleniuksen istuessa jäähyaitiossa ensimmäisen erän lopulla ottamansa jäähyn vuoksi. Sileällä jäällä HPK:n ylivoima toimi ja Laamasen pyssy puhui siniviivalta kiekon Tuukka Raskin selän taakse. Ilveksen nuori maalivahti ei maalille mitään kovan maskin vuoksi voinut.

Kotijoukkueen kannalta erän alku ei olisi juuri huonommin voinut alkaa, sillä ritaripaitojen saatua toinen ylivoima vajaa minuutti kavennusmaalin jälkeen oli kiekko jälleen Ilveksen maalissa. Tällä kertaa ylivoimamaalin tekijä oli kultakypärä Jukka Voutilainen, jolle kiekko pomppi maalinedushässäkän jälkeen. Raskin ollessa jäässä makaamassa Voutilainen nosti kiekon vuoren varmasti maalin kattoon ja peli oli tasan. Tasoitusmaalin jälkeen Ilveskin pääsi mukaan peliin ja pelin tempo nousi. Hyökkäykset aaltoilivat päästä päähän, kunnes vastahyökkäykseen lähtenyt Pesonen sai hankittua Ilvekselle ylivoimatilanteen.

Ilveksen kolmas maali oli kuin toisinto HPK:n kavennusmaalista. Molemmissa maaleissa puolustaja laukoi kiekon siniviivalta suoraan maaliin kovan maskin takaa. Ilveksen siniviivatykittäjänä toimi Cory Murphy, jolle maali oli vasta kauden toinen. Edellisissä otteluissa Ilves on tyytynyt päästämään ylivoimalla vastustajat tekemään alivoimamaaleja, joten nyt oikeaan päätyyn tullut maali oli suuri helpotus joukkueelle.

- Saatiin ylivoimamaali, se teki hyvää. Ylivoima on pätkinyt ja saatiin itseluottamusta siitä, sanaili Sami Helenius pelin jälkeen.

Toinen erä oli kaikkinensa jäähyjen rikkomaa sekavaa peliä. Jäähyjä vihellettiin puolin ja toisin, jopa hieman helpohkon oloisesti. Erän loppupuolella Ilves pääsi pelaamaan jopa 5-3 -ylivoimaa, mutta Messan ylärimalaukausta lukuun ottamatta maalipaikat olivat vähissä.

- Meillä oli toisessa erässä viisi jäähyä, joka on kyllä pikkuisen liikaa tällä tasolla, vaikkakin tehtiin tokan erän alkuun pari tärkeätä ylivoimamaalia, kertasi Jalonen toisen erän tapahtumia.

HPK kirii jälleen tasoihin

Jos kaksi ensimmäistä erää jäähyjä vihellettiin tiuhaan tahtiin, ei kolmannessa sitten vihelletty kuin kaksi jäähyä, joista molemmat kotijoukkueelle.

- Toisella erätauolla korostettiin, että kahdeksan jäähyä kahteen erään on ihan liikaa. Pitää luistella kiinni, ettei voi koukata. Kolmannessa ei sitten jäähyjä otettukaan, kehaisi tehomies Voutilainen pelin jälkeen.

Kaikki varmasti odottivat vierasjoukkueen kovaa rynnistystä kolmanteen erään, mutta sellaista ei nähty. Peli oli vauhdikasta, mutta virheitä pyrittiin selvästi välttämään. HPK:n tiukan keskialueen puolustuspelaamisen vuoksi Ilveksellä oli ajoittain vaikeuksia rakentaa kunnollisia hyökkäyksiä. Molempien joukkueiden keskittyessä virheiden välttämiseen myös maalipaikat olivat kortilla. Kunnes erän puolivälin jälkeen suoran hyökkäyksen päätteeksi Voutilainen laukoi kiekon Raskin längistä sisään. Maali oli miehen toinen tässä ottelussa ja jo kymmenes tällä kaudella.

- Onhan tämä yllätys, että näin paljon maaleja on tullut tehtyä. Ollaan puolustettu hyvin ja sieltä puolustuksen kautta sitten saatu hyviä hyökkäyspaikkoja, ja totta kai vähän tuuriakin ollut mukana. Joskus menee ja joskus ei, yrittää vaan ampua ja käyttää omia vahvuuksiaan kentällä, mietiskeli Voutilainen alkukauden maalisumaansa.

Varsinaisen peliajan loppuminuuteilla ritaripaidoilla oli vielä tilaisuus tehdä johtomaali Eskelisen ja Mäkiahon päästyä ylivoimahyökkäykseen Ilveksen liiallisen hyökkäilyn seurauksena. Tilanne kuivui vierasjoukkueen harmiksi kasaan Ilves-puolustaja Messan katkaistua poikittaissyötön.

Yhtä päätä jatkoajalla ja ratkaisu rankkareissa

Jatkoaika oli käytännössä katsoen HPK:n hallintaa, sillä se pääsi pelaamaan ylivoimaa Kariyan otettua jäähyn koukkaamisesta. Hämeenlinnalaisten ylivoima pyöri kyllä hyvin, maalipaikkoja luotiin ja laukauksia sateli, mutta Ilveksen maalilla Rask torjui erinomaisesti. Muun muassa Laakkosella oli oiva paikka ratkaista peli, kun hän sai syötön maalinkulmalle. Maaliin asti laukaus ei
silti mennyt, sillä kuin ihmeen kaupalla Rask ehti venyttää polkkeensa kiekon tielle.

Ilveksen ainokaisen paikan jatkoajalla tuhri Steve Kariya, joka 2-1 ylivoimahyökkäyksen päätteeksi laukoi kiekon yli maalin. Jatkoajan torjunnat menivät Raskille lukemin 7-0, eli Rask torjui jatkoajalla yhtä monta laukausta kuin koko kolmannessa erässä.

Rangaistuslaukauskilpailu ratkesi heti ensimmäisellä kierroksella. Josh Holden aloitti ja veti kiekon varmasti Raskin selän taakse mailakäden alanurkkaan. Ilveksen ensimmäinen yrittäjä oli Jesse Niinimäki, joka kovista veiveistä huolimatta ei saanut Wiikmania toista kertaa kahville saman pelin aikana. Holdenin onnistumisen myötä HPK otti jo viidennen rangaistuslaukausvoittonsa, eikä joukkue ole hävinnyt vielä ainuttakaan vieraspeliä tällä kaudella.

- Tämä oli viides rankkarivoitto meillä ja seitsemäs jatkoaika. Seitsemän kertaa ollaan jatkoajalla oltu ja vaan kerran hävitty rankkareissa, Ässille. Ei tämä silti meidän pelitaktiikka ole, kyllä me varsinaisella peliajalla pyritään ottelut voittaan. Vaikeata on ollut, sillä on ollut sellaisiakin pelejä, joissa me ollaan oltu parempia, mutta ollaan jääty tasoihin. Meiltä on puuttunut kyky tehdä maali oikeaan paikkaan.

- Hyvää on se, että me ollaan hävitty yksi peli varsinaisella peliajalla ja tämä oli jo neljästoista peli. Vaikkei tuo peli ole sellaista mitä me haluttaisiin, pelillisesti siis, lopetti Jalonen.

Ilves-leirissä pisteen saaminen tuntui lähes voitolta. Peli oli jo paljon parempaa kuin Tapparaa vastaan, joten tästä on mukavampi jatkaa.

- Tappiollisen pelin jälkeen pistekin antaa lohtua. Ei pystytty 60 minuuttia pelaamaan kunnolla, summasi Helenius.

» Lähetä palautetta toimitukselle