HPK Ilvestä vahvempi avauksessa

LIIGA / Raportti
HPK onnistui ottamaan tärkeän avausvoiton joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa. Kerho hankkiutui kahdessa ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoon eikä päästänyt Ilvestä enää rinnalle.
kuvakooste

Ensimmäisestä puolivälierästä tallentui myös kuvia.
[katso kuvat]

Ottelu oli ajoittain tasaista playoff-vääntöä, mutta Kerho onnistui ratkaisemaan taistelun edukseen omilla hyvillä jaksoillaan. Vieraiden paras pelaaja, maalivahti Tuukka Rask, onnistui kahdessa ensimmäisessä erässä pelastamaan loistotorjunnoillaan useita maalipaikkoja. Lopulta Kerhon myllytys oli kuitenkin liikaa.

Ensimmäisen 40 minuutin aikana 4-2-johdon napannut kotijoukkue pelasi päätöserässä kypsää kiekkoa ja vieraiden takaa-ajo jäi melko vaisuksi. Ottelun käännekohta oli Miika Wiikmanin upea torjunta poikittaisliikkeestä, kun Ilveksen Teemu Jääskeläinen pääsi ylivoimalla yrittämään kohti tyhjää maalia. Wiikman pelasti samalla itse aiheuttamansa alivoimatilanteen.

- Wiikman oli siinä kyllä todella hyvä ja joukkue puolusti hienosti. Jos Ilves olisi tehnyt kavennusmaalin siinä niin lopussa olisi voinut tulla vaikeuksia, Jukka Jalonen kiitteli.

- Ei siinä mielestäni mitään erityistä ollut. Ihan sellainen peli mitä odotinkin, Wiikman puolestaan kommentoi vaatimattomana.

Lopullisesti tupsukorvien takaa-ajo päättyi kun veteraanipuolustaja Jyrki Lumme otti typerän huitomisjäähyn pari minuuttia ennen päätössummeria. Lumpeen huitominen oli läpi ottelun vaarallisen näköistä ja HPK saa olla tyytyväinen, ettei kukaan loukkaantunut.

- Ihan tyytyväisiä emme voi olla poikien suoritukseen. Pelikuri, jota ollaan tässä jauhettu tässä viikon aikana, se murtui toisessa erässä ja siinähän me tämä peli sitten hävittiin, kommentoi Ilvestä lehdistötilaisuudessa edustanut Juha Pajuoja.

Ottelussa nähtiin eriskummallinen episodi, sillä Ilveksen päävalmentaja Kari Eloranta hyppäsi jäälle opastamaan joukkuettaan HPK:n neljännen maalin jälkeen. Elorannan temppu oli kuitenkin sääntöjenvastainen ja tuomari Timo Favorin pyysi valmentajaa siirtymään katsomon puolelle.

- Seppo Mäkelä on minulle kerran antanut varoituksen kun tein tuolla tavalla. Sanoi että älä tee tuota enää, Eloranta kommentoi pelin jälkeen.

- Ei se vaihtoaitio sen kapeampi ole kuin missään muuallakaan. Ajattelin vain että näin saan pelaajani paremmin haltuun, kuin ravaamalla siinä edestakaisin.

Jännityksestä maalintekoon

seuranta

Spruktsin paluu
[lue lisää]

Playoff-jännitystä ei joukkueiden otteissa ollut juuri havaittavissa ja kipsikin murtui hyvin nopeasti kummankin joukkueen avattua maalitilinsä ottelun alkupuoliskolla.

HPK:n osumasta vastasi Jukka-Pekka Laamanen, joka pääsi ampumaan David Schneiderin hyvästä poikittaissyötöstä kiekon ohi maskissa seisseen Tuukka Raskin. Ilves puolestaan vastasi Henrik Juntusen ohjattua hyvin laitaa pitkin nousseen Vesa Viitakosken syöttämän kiekon verkkoon.

- Niitä kiekonmenetyksiä tulee kyllä liikaa ja niistä Ilves pääsi pari kertaa nyt iskemään. Pitää vaan saada karsittua niitä, Laamanen kommentoi vastustajan onnistumisia edeltäneitä tilanteita.

Aiemmin mainituista Tuukka Raskin paraatipelastuksista suurin osa tuli juuri ensimmäisessä erässä. HPK:lla oli hyviä maalipaikkoja neljäänkin osumaan, mutta Raskin loistavat torjunnat pitivät kiekon poissa maalista.

Nuori maalivahti onkin yhä selkeämpi ykkösveskari joukkueessaan. Hämeenlinnalaisilla asetelma ei edelleenkään liene niin selkeä.

- Ei olla suuremmin puhuttu. Katsotaan kumpi pelaa lauantaina, Miika Wiikman totesi tilanteesta.

Kerho karkumatkalle

Toiseen erään Ilves sai hienon alun. Vieraat pääsivät johtoon oman pään aloituksestaan seuranneen ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Jonas Andersson ampui hienon rannelaukauksen Kerhon verkkoon erän kolmannella minuutilla.

Hannu Väisänen kuitenkin tasoitti pelin nopeasti Jani Keinäsen ja Janis Spruktsin nopeasta hyökkäyksenrakentelusta. Väisänen iski Keinäsen laukomasta kiekosta kimmonneen reboundin verkkoon lähietäisyydeltä.

Erän puolivälin jälkeen Kerho iski kahdesti nopeaan tahtiin. Ensin Janne Lahti ja Ville Leino huijasivat Jyrki Lumpeen kahville ja Jukka Voutilainen nosti rystiltä upean maalin. Vain 13 sekuntia myöhemmin Jukka-Pekka Laamanen ampui illan toisensa Jani Keinäsen tehtyä erinomaista maskia Raskin edessä.

- Siitä olen tyytyväinen, että saatiin pidettyä nuo lukemat tuossa. Saatiin vähän hommaa kasaan ja muutamia hyviä elementtejäkin oli, Juha Pajuoja sanoi.

- Oli kyllä vaikea lähteä peliin kun oli se reilun viikon tauko. Ei oikein tiennyt mitä tapahtuu ja onko ylilatauduttu, Pajuoja jatkoi.

Parannettavaa riittää

Vaikka peli olikin täysin eri planeetalta verrattuna runkosarjan loppuun, ei kumpikaan joukkue voi olla liian tyytyväinen otteisiinsa. HPK:n sairastuvalta palanneet pelaajat olivat vielä vaisuja, Ilveksen puolelta koko joukkueen suoritusta voi hyvin kuvata sanalla "ailahtelevainen".

- Kyllä muutama jätkä teki sellaisia ratkaisuja pari kertaa, joita ei varmasti tekisi jos pelituntuma olisi parempi. Uskon kuitenkin että hekin parantavat tästä, Jukka Jalonen kommentoi.

Vierasjoukkueen parhaan pelaajan maininta kuuluu ilman muuta maalivahti Raskille. Hänen jälkeensä joukkueen suoritus oli tasainen. Loppuhetkillä, kun olisi pitänyt hakea kavennusta, tupsukorvista vain Marko Luomala tuntui taistelevan voitosta tosissaan. Lisäksi Jason Guerrieron ja Jonas Anderssonin ollessa kentällä HPK tuntui olevan ajoittain vaikeuksissa.

Kerhon parhaimmistoa olivat yritteliäästi pelannut Janne Lahti sekä HPK-uransa ylivoimaisesti parhaan ottelunsa pelannut Kaspars Astashenko. Latvialaispakki väläytteli ajoittain jopa kiekollista osaamistaan yllättävilläkin tempuilla. Lisäksi Miika Wiikmanille kuuluu kunniamaininta kolmannen erän avausminuuttien torjunnastaan, jota voi amerikkalaistermein kutsua "game saveriksi".

- Tottakai olen tyytyväinen voittoon. Niistähän tässä vaiheessa kautta vain pelataan. Vielä riittää paljon petrattavaa, mutta uskon että joukkue parantaa kyllä, Jukka Jalonen kiteytti.

Ottelupari ei ehdi kauaa huilata, sillä lauantaina puolivälierät jatkuvat Tampereella.

» Lähetä palautetta toimitukselle