Kotijoukkue kovaan testiin

LIIGA / Ennakko
Jääkiekon SM-liiga palaa viimeiseltä tauoltaan ennen kevään mitaliotteluita. Tämän jälkeen jokaisessa ottelussa on kovat panokset, eikä mitään anneta ilmaiseksi. Sarjakolmonen Kärpät aloittaa kotiedun tavoittelun kovimmalla mahdollisella koitoksella, kun Hämeen parasta kiekkoa tarjoava sarjajohtaja HPK saapuu Raksilaan. Kyseessä on siis kierroksen ehdoton kärkiottelu.

Tavoite haarukassa

Joulutauolla Kärpät määritteli tavoitteekseen kotiedun saavuttamisen runkosarjan päätteeksi. Joukkue on pysynyt hienosti tavoitteessaan, sillä kertaakaan se ei ole neljättä sijaa alemmas tuon jälkeen tipahtanut. Viimeisissä otteluissa ennen taukoa joukkue oli sen verran menestyksekäs, että se sai luotua pikkaisen eroa Bluesiin ja JyPiin.

Kärpät käytti etsikkoaikansa hyväkseen. Tammikuussa sillä oli pitkä putki ns. helpompia otteluita, jotka joukkueen täytyi voittaa mieliäkseen kärkinelikkoon. Viimeisestä kymmenestä ottelusta Kärpät on hävinnyt vain vieraissa Tapparalle. Pisteitä on tullut, mutta esitys on edelleenkin heilahdellut melko paljon. Hyvää ottelua on seurannut yleensä vaisumpi ja suoritustaso on heitellyt laidasta laitaan jopa kesken ottelun.

Kärpille tämä ottelu on todellinen testi. Vastassa on sarjan paras joukkue, joka on hävinnyt edellisen kerran marraskuussa. Kärpät harjoitteli viime viikon laadukkaasti ja kovaa, joka saattaa näkyä pienoisena tukkoisuutena joukkueen esityksessä. Vaikka kyseessä on kotijoukkueelle tärkeä peli ja hyvä tasonmittaus kevättä varten on suoritustason paraneminen jäljellä olevissa runkosarjan peleissä yksittäistä ottelua tärkeämpi.

Pelottava ritariryhmä

HPK on seuran historian parhaassa iskussa. Se on pelannut ilman tappiota jo marraskuusta asti, tarkkaa tappiottomien otteluiden lukumäärää en millään kykene muistamaan. HPK:lla on elämänsä tilaisuus voittaa ensimmäistä kertaa seuran historiassa runkosarjan mestaruus. Viime vuonna joukkue hyytyi kalkkiviivoille, mutta nyt meno on ollut aikaisempaa vakuuttavampaa.

Yksi joukkueen menestyksen salaisuus on tappava hyökkäysteho. Ykkösketjun lisäksi tehoa on löytynyt myös kolmesta muusta kentällisestä. Kakkosketjun kaksikko Tomas Kucharcik-Jan Pardavy on pelannut pitkän aikaa todella hyvin, mikä näkyy myös vilkaisemalla pistepörssiin. Tehoja on löytynyt myös yksittäisistä pelaajista Janne Laakkoselta ja Jyrki Louhelta. Puolustuksen tulivoima on levännyt sarjan parhaan puolustajan Marko Tuulolan ja Vladimir Sicakin harteilla.

HPK vahvisti rivejään tammikuussa kahdella kokeneella pelaajalla. Martin Strbakin ja Jaroslav Balastikin hankinnat kertovat sen, että Hämeenlinnassa haetaan tänä keväänä tosissaan seuran ensimmäistä Suomen mestaruutta. Monien mielestä Kerho olisi ollut finaalipaikan arvoinen jo vuosi sitten, mutta tuolloin nuori joukkue ei ollut vielä valmis. Palkinnoksi saatiin kuitenkin pronssimitalit, jotka toki lämmittivät pitkän kauden jälkeen.

Pientä spekuleerausta

Lähtökohdat matsiin ovat mitä herkullisimmat. Vastakkain ovat kaksi huippujoukkuetta, jotka ovat samalla kaksi eniten maaleja tällä kaudella tehnyttä joukkuetta. Kärppien ja HPK:n aiemmat kohtaamiset ovat olleet todella runsasmaalisia ja toivoa sopii, että tuollainen saadaan aikaiseksi myös tiistaina.

Kärpiltä ottelusta ovat sivussa Joni Pitkänen ja loppukauden sairaslomaa viettävä Antti Aarnio. Sakari Palsolan pelaaminen ruhjevamman jäljiltä on epävarmaa, mutta todennäköisesti Palsola jäällä nähdään. HPK:n pitkäaikaispotilas Erkki Rajamäki on aloittanut harjoittelun, mutta ei liene vielä pelikunnossa Oulussa.

HPK on ottelun ennakkosuosikki hurjan vireensä ansiosta. Kärpät pistää kuitenkin kaiken likoon ja antaa varmasti todella kovan vastuksen. Pitkätkin putket katkeavat joskus ja HPK:kin häviää joskus. Onnistuneella suorituksella ja tarkalla puolustuspelillä on kotijoukkueella hyvät mahdollisuudet päättää ritariryhmän liito ainakin hetkeksi. Kärppien paras lääke on laittaa painetta alusta lähtien HPK:n puolustuksella ja nuorelle maalivahdille, sillä Kerhon peräpää ei ole saman tasoinen hyökkäyksen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle