Dixon liikaa Tapparalle

LIIGA / Kuvakooste
Hakametsässä Ässät jyräsi Tapparan jo ensimmäisessä erässä. Kirvesrintojen kaadossa patapaidoista kunnostautui erityisesti kypärätempun iskenyt Stephen Dixon.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun aluksi onniteltiin hienosti SM-kisoissa pärjänneitä taitoluistelijoita.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin Ässämaalilla.
Kuva © Jarno Hietanen
Avausosuma syntyi kuitenkin Tapparapäädyssä.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalintekijänä ensimmäistä kertaa tänään Stephen Dixon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kaksi minuuttia edellisestä ja kultakypärä on jälleen maalinteossa.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän edetessä Ryan iskee jo kolmannen kerran kiekon ohi Juha Metsolan.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän loppupuolella haettiin tanssikaveria.
Kuva © Jarno Hietanen
Markus Kankaanperä iski 1-3-kavennuksen.
Kuva © Jarno Hietanen
Mainoskatkolla kaukalossa oltiin joulutunnelmissa.
Kuva © Jarno Hietanen
Koskiranta sai mailasta käsilleen.
Kuva © Jarno Hietanen
Syylliseksi todettu Daniel Brodin ohjattiin suihkun puolelle.
Kuva © Jarno Hietanen
Jäähyn aikana Antti Raanta osoittautui ohittamattomaksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara haki innokkaasti kavennusta, mutta tämän lähemmäksi kiekkoa ei enää saatu.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannen erän loppurynnistyskin jää tuloksettomaksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Dixon sai ison halin onnistuttuaan iskemään tyhjään maaliin loppulukemat 1-4.
Kuva © Jarno Hietanen
Tämän kuvan myötä kaikille rauhallista joulua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41

Lue myös