HPK:lle voitto JYPistä kolmannen erän tasonnostolla
HPK pelasi kotonaan tänään vahvan ensimmäisen erän, mutta päästi vieraansa tulemaan helposti tasoihin toisessa erässä. Ottelun ratkaisuksi jäi Teemu Rautiaisen siniviivalaukaus, joka yllätti Tuomas Tarkin JYPin maalilla. Vähän tämän jälkeen JYP pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa, mutta kotijoukkue piti pintansa maalivahti Juuse Saroksen avulla.
Tuomas Tarkki keskittyi tulevaan otteluun lämmittelyssä.
Toisessa päädyssä Juuse Saros teki samoin.
Pelaajat jäälle ja valot päälle.
Joonas Sammalmaa kokeili Saroksen refleksejä.
Sammalmaa pelasi aktiivisesti, tällä kertaa Marko Tuulola oli askeleen edellä.
Tuomas Tarkki lähti kiekkoa vastaan ja sai sen juuri huitaistua pois Borna Rendulicin lavasta.
Matias Myttynen taisteli Jere Karjalaisen kanssa kiekosta.
Kiekko päätyi Karjalaiselta Tuomas Vänttiselle, joka laukoi kiekon maaliin. Myllynen ehti tätä todistamaan Petteri Nikkilän kanssa.
HPK:n toinen maali riitti jollekin fanille joka heitti huivinsa jäälle.
Mikko Salmio ja Borna Rendulic pelasivat vauhdikkaasti.
Ossi Louhivaara sujautti kiekon kahteen kertaan Juuse Saroksen nenän edestä maaliin.
Yhtäkään kiekkoa ei tänään saanut ilmaiseksi. Läpi ottelun taistelu oli kovaa.
Juha Kiilholma sai toruja lauottuaan kiekon vihellyksen aikaan kohti vierasmaalia.
Tuomas Vänttinen tempaisi Mikko Luomaa oikein olan takaa.
Juuse Saros kesti JYPin pommituksen viimeisessä erässä.
Brian Salcido heitti mailansa Borna Rendulicin reitille ja sai kiekon pois vastustajalta.
Turhautunut Jonne Virtanen huitoi itselleen ensin jäähyn loppusummerin soitua ja sen jälkeen huuteli katsomoon matkalla pukuhuoneeseen.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
HPK:n Kim Saariselle onnistunut debyytti Liigassa − ikäluokkansa eurooppalaisten kärkinimi kesän 2024 varaustilaisuudessa
LIIGA | 2.3.2024 20:32
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00