Kiekko-Laserin hieno taistelu ei riittänyt

MESTIS / Raportti
Suurissa pelillisissä ja taloudellisissa vaikeuksissa oleva Kiekko-Laser kärsi keskiviikkona jo kauden seitsemännen tappion maalin erolla. Paljon tiukkoja pelejä pelannut oululaisjoukkue oli kaukalossa selvästi vierasjoukkue SaPKoa parempi, mutta pässipaidat käyttivät harvat maalipaikkansa hyödyksi korjaten täyden pistepotin 3-4-lukemiin päättyneessä ottelussa.

Kiekko-Laserin tuska sarjataulukon hännillä ei näytä hellittävän. Vaikka nuorella kokoonpanolla pelannut kotijoukkue taisteli hienosti kokeneempaa SaPKoa vastaan, kolme tehtyä maalia ei riittänyt lopulta pisteisiin. Vierasjoukkue ei puolestaan juhlinut maalipaikoilla, mutta iski harvoista tilanteista kiekot sisään kovalla prosentilla, osittain punapaitojen henkilökohtaisten virheiden avustuksella.

SaPKon päävalmentaja Pekka Tirkkonen oli ottelun jälkeen todella tyytyväinen joukkueensa voitosta.

– Erittäin arvokkaat kolme pistettä. Oulu ei ole ollut meille ennenkään helppo paikka pelata. Ensimmäisessä erässä olimme kohmeessa, mutta toisessa tulimme peliin paremmin mukaan. Ailahteleva ottelu meiltä, välillä tuli nukahduksia ja välillä hienoja suorituksia. Siksi täytyy olla tyytyväinen kolmen pisteen voittoon.

Kiekko-Laserin päävalmentaja Mikko Manner oli katkerasta tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

– Pelattiin pelillisesti hyvä peli ja oltiin pelissä parempia. Vastustaja hyödynsi paikkansa ja meille sattui muutama paha virhe, joista vastustaja näytti kuinka maalit tehdään. Raskas tappio meille. Virheet maksaa usein pelejä, siksi olemme sarjataulukon hännillä.


Ville Rajala oli isäntien onnistuja SaPKoa vastaan.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ensimmäinen erä kotijoukkueen hallintaa

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta sekavaa peliä. Varsinkin vierasjoukkueen syötöt menivät jatkuvasti mihin sattuu ja hitaasti lähteneet hyökkäykset loppuivat joka kerta lyhyeen. Kotkapaitojen Tomi Körkkö otti ajassa 3.49 kahden minuutin rangaistuksen, mutta pässipaidat eivät saaneet ylivoimaansa toimimaan.

Kiekko-Laser sai ensimmäisen maalinsa kahdeksannella peliminuutilla. Joukkue pyöritti peliä SaPKon siirretyn rangaistuksen aikana näyttävästi eikä vastustaja onnistunut laittamaan sinä aikana peliä poikki. Savonlinnalaiset saivatkin katsella vierestä, kun vapaaksi maalille jäänyt Ville Rajala nosti kiekon rauhallisesti ylänurkkaan ohi maalia vartioineen Niko Kaulion.

Muutama minuutti myöhemmin oli SaPKon vuoro iskeä. Kiekko-Laserin puolustus jähmettyi täysin, kun Markus Tuomaala iski kiekon Petteri Similän ohi puolityhjään maaliin Toni Hyvärisen syötöstä. Maalin jälkeen Kiekko-Laser sai luotua heti loistavan paikan vastustajan päädyssä, mutta erätauolle lähdettiin tasalukemissa 1-1.

SaPKo hyödyntää paikkansa

Toisen erän alussa SaPKon puolustajat nukahtivat jälleen, ja vauhdikkaasti pelannut Sakari Manninen karkasi läpiajoon. Nuori hyökkääjä ei saanut tilanteesta maalia, mutta SaPKon Ville Eskelinen joutui ottamaan kahden minuutin jäähyn koukkaamisesta. Kiekko-Laser ei kuitenkaan saanut ohitettua kylmiltään maalille tullutta Juuso Oinosta, joka tuurasi luistimensa rikkonutta Niko Kauliota puolentoista minuutin ajan.

Erän puolivälin lähestyessä SaPKo sai otetta pelistä, ja vähälle työlle jäänyt maalivahti Similä joutui muutaman kerran torjumaan. Molemmilla joukkueilla oli seuraavan kymmenen minuutin aikana useita maalipaikkoja, joista erän ainoan maalin iski SaPKo. Vieraiden Niko Laakkonen ja Mikko Nuutinen karkasivat 2-1-hyökkäykseen ja Nuutinen laukoi 2-1-osuman suoraan Laakkosen syötöstä. Vajaa minuuttia myöhemmin Kiekko-Laser sai loistavan maalipaikan, mutta läheltä ampuneen Jussi Nättisen laukaus osui tällä kertaa tolppaan.

Kolmannen erän alussa Ville Rajala toi kotijoukkueen tasoihin illan toisella osumallaan. Maalin jälkeen punapaidat saivat luotua muutaman hyvän tilanteen, mutta seuraavan maalin iski jälleen Sapko. Ajassa 52.08, juuri kun Jere Ölanderin kaksiminuuttinen oli päättynyt, kultakypärä Kristian Ruisma laukoi kiekon Similän selän taakse, suoraan Mikko Nuutisen syötöstä.

Vain reilut puolitoista minuuttia myöhemmin SaPKon Antti Tenkanen karkasi läpiajoon, ja toimitti kiekon maaliin taitavalla harhautuksella. Kiekko-Laser ei kuitenkaan luovuttanut, vaan sai kavennusmaalin aikaan vajaat kaksi minuuttia ennen pelin loppua.

Tomi Körkkö nousi hienosti vastustajan maalille ja laukoi kiekon verkon perukoille Kaulion kilpikäden yläpuolelta. Kotijoukkueen taistelu ei kuitenkaan riittänyt pisteille, vaan ottelu päättyi harmittavan niukasti 3-4-lukemiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle