Kierrosennakko: Nouseeko LeKi sarjan kärkikolmikkoon?

MESTIS / Ennakko
Kolmen ottelun voitottoman jakson Jukureiden kustannuksella katkaissut Vaasan Sport matkustaa Lempäälän Kisan vieraaksi. Kotijoukkue Kisan ottelut ovat sujuneet viime aikoina nousukiidossa. Kierroksen kärkikamppailussa taistellaan sarjasijoituksen kannalta tärkeistä pisteistä -Kisan ollessa neljäntenä vain pisteen päässä vierailija Sportia perässä.

Kuntokäyrät

Marraskuussa ainoastaan kahdesti pisteittä jäänyt LeKi on ollut vahvassa ylämäessä. Se on onnistunut hivuttautumaan jo pisteen päähän kärkikolmikosta: KooKoo, Jukurit, Sport. Lauantaina Kouvolassa Kisan kovan pelivireen sai tuntea nahoissaan sarjajohtaja KooKoo, kun kuuman ottelun ratkaisumaalin jatkoajalla ampui sisään vierasjoukkueen riemuksi Jarkko Pyymäki.

Vierasjoukkue Sportin peliesitykset ovat olleet viime aikoina ailahtelevia. Marraskuulta joukkue on pelaamistaan otteluista onnistunut kaivamaan täysiä pisteitä ainoastaan kolmesti. Muiden kärkijoukkueiden kompurointi sekä jatkoaika- ja voittomaalikilpailutappiosta saadut ”säälipisteet” ovat kuitenkin pitäneet vaasalaiset sarjakärjen tuntumassa.

Perjantaina Vaasa Areenalla nähtiin kuitenkin pitkästä aikaa taisteleva ja hyvin kiekkokontrolliaan toteuttava Sport. Vaikka vierasjoukkue Jukurit taisteli sarjapisteistä viimesekunneille saakka, tuntui peli olevan kotijoukkueen kontrollissa alusta loppuun. Varsinkin viisikkopuolustus ja maalineduspeli olivat korkealla tasolla.

– Nöyryys oli kunnossa maalineduspelaamisessa. Se on puuttunut meiltä aikaisemmin, kommentoi Sportin päävalmentaja Pasi Räsänen joukkueensa otteita Jukurit-pelin jälkeen.


Löytääkö LeKi keinot pistekuningas Mika Halavan pysäyttämiseen?
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ratkaisun paikat

Kun kaksi hyvässä vireessä olevaa kärkipään joukkuetta painii keskenään sarjapisteistä, ovat marginaalit pieniä – niin nytkin. Sarjakolmosen Sportin ja -nelosen LeKin kamppailu tullaan, mitä todennäköisemmin, ratkaisemaan tutuilla (jopa kliseisillä) kaavoilla: maalivahtipelillä ja erikoistilannepelaamisella.

Maalivahtipelissä kotijoukkue LeKillä on selvä etu. Mikko Pätsi on ollut maalillaan loistava. Viimeisin todiste KooKoo-ottelusta, jossa mies piti joukkuettaan välillä yksin pystyssä. Pätsi on noussut sarjan maalivahtitilastossa kolmannelle paikalle torjuntaprosentilla 93,26.

Vaasan Sportin maalivahtipeli on ollut kohtalaista. Kun Blues-laina Jonathan Iilahti lähti takaisin Espooseen, torjuntavastuu on nyt täysin Joni Puurulan harteilla. Puurula on kokenut, ja parhaana päivänä, loistava maalivahti – se nähtiin viime keväänä. Mies on kuitenkin ollut tällä kaudella erinäisten syiden takia jo useampaan otteeseen sivussa, ja tämä on näkynyt aika ajoin otteissa. Haparointi tuntui kuitenkin Jukureita vastaan olevan poispyyhittyä Puurulan napatessa kauden kuudennen voittonsa.

Jos vaaka maalivahtitilanteessa kallistuu kotijoukkueen hyväksi, se suorastaan kaatuu erikoistilannepeliä verratessa vierasjoukkueen puolelle. Sportin ylivoima on takonut peräti 29 maalia 23,77 % tehokkuudella. Näillä lukemilla joukkue on ollut jo pidemmän tovin sarjan piikkipaikalla ylivoimatilastoja silmäiltäessä.

LeKin ylivoimapeli on ollut luvalla sanoen luokatonta. Se on saanut jauhaa pakkopeliään yli sata (103) kertaa, mutta onnistunut tekemään ainoastaan kymmenen osumaa. 9,71 % on lukema, jolla joukkue on ylivoimatilastossa sarjan jumbona.

LeKi selvisi loistavasti KooKoon taitavia hyökkääjiä vastaan. Vastassa on taas vähintään yhtä vaarallinen, jos ei jopa vaarallisempi, hyökkäyskalusto. Sport nimittäin miehittää pistepörssin kärkikymmenikköä peräti neljän pelaajan voimin. Kisan teemana saattaakin illan kamppailussa olla Mika Halavan ja muiden pistenikkarien turhauttaminen tiukalla puolustussumpulla. Tämä taktiikka on tuntunut toimivan Sportia vastaan aikaisemmissakin peleissä.

Viimekohtaamisen Lempäälässä vei nimiinsä LeKi. Kisa karkasi tuolloin loistavan kolmannen eränsä turvin 7-6 voittoon.

Kokoonpanot

LeKille tärkeää oli saada loukkaantumisista toipuneet omat miehet Tomi Peltonen, Ossi Pellinen ja Johannes Alanen takaisin kokoonpanoon. He olivatkin viikonloppuna erittäin vahvoja.

Kisan kokoonpano palautuu viikonlopun jälkeen normaaliin kuosiinsa. Ville Laineen, Jarno Virkin ja Anssi Tierannan ollessa poissa pitkään, oletettavasti ainakin Eero Hyvärinen palaa puolustukseen. Hyökkäys on terveenä, mutta saattaa saada vahvistusta esimerkiksi Ilveksen kokoonpanosta pudonneesta Tommi Välimaasta, joka pelasi vielä alkukaudesta Kisan omana sopimuspelaajana ennen siirtoaan tupsukorviin. Maalille luistellee Mikko Pätsi.

Vierasjoukkue Sportin kauden alussa koettelemat loukkaantumiskierteet tuntuvat olevan taaksejäänyttä elämää. Jukurit-pelissä hyvin toimineet pakkiparit saivat seuraa, kun pitkään sivussa olleet Toni Mäkinen ja Kai Lehtinen ovat palanneet luistinten päälle.

– Lehtinen pelasi erittäin hyvin ennen kuin tuli tuo loukkaantuminen. Sotkee varmasti vähän noita pakkipareja, kun on taas pelikunnossa, kommentoi Räsänen muutama päivä takaperin.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin väliin Räsänen saa miehet mahtumaan.

Täysin terveenä Sport ei ole kuitenkaan pysynyt. Jukurit-ottelussa Tobias Salmelaisen rajun ryntäyksen alle jäänyt Erik Riska on varmuudella poissa keskiviikon pelistä.

Muuta

Kierroksen muut ottelut

K-Laser – SaPKo

Kiekko-Laser onnistui katkaisemaan kolmen ottelun tappioputkensa viime lauantaina Turussa, josta TUTOn kustannuksella irtosi täysi pistepotti. Vierasvoittoon riittänyt tason nosto oli kova temppu viikonlopun sisällä, sillä edellisenä päivänä, perjantaina, vierasottelu LeKiä vastaan meni pahasti vihkoon. Tauon jälkeen Hokkia vastaan hyvällä ilmeellä pelannut kotkalauma vajosi tappioiden puolelle, mutta lauantain suunnan kääntö oli henkiselle puolelle iso juttu kotkapaitojen kannalta.

Pelillisesti paketti on mennyt hieman riekaleiksi. Hyökkäyspelaamiseen on tullut tehoja, mutta puolustuspelaamisessa on esiintynyt liikaa henkilökohtaisia virheitä, joista hyvä esimerkki saatiin perjantaina Lempäälässä.

Kiekko-Laserin kokoonpanoon tulee muutoksia, kun Ville-Matti Koponen ja Mikko Niemelä liittyivät Kärppien vieraspelireissulle mukaan. Loukkaantumisrintamalle Toni Kirénin ja Henri Joki-Erkkilän lisäksi liittyivät Aleksi Mattila ja Sami Holappa. Mukaan kokoonpanoon liittyvät hienosti aiemmin syksyllä Mestis-otteluissa pelannut Ville Pokka, A-junioreissa sairastelun jälkeen pelituntumaa hakenut Tomi Körkkö ja aiemmin tällä kaudella Mestis-debyytinsä tehnyt Sakari Manninen. Simon Suorannan pelaaminen keskiviikkona on epävarmaa.

Nousujohteista kautta pelaava SaPKo katkaisi niinkään kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa lauantaina, kun se kaatoi Peliitat Talvisalon jännitysnäytelmässä. Joukkuetta vaivaava maalinteko-ongelma ei täysin ratkennut lauantainakaan, mutta joukkueen tehtyä lauantaina yhtä monta maalia kuin kolmessa edellisessä ottelussa yhteensä, ollaan selkeästi menossa parempaan suuntaan.

Puolustuspeli on myös parantunut ja suurimmat henkilökohtaiset virheet on onnistuttu karsimaan pois. Tämä on myös antanut ykkösmaalivahdin paikan napanneelle Niko Kauliolle tietynlaisen työrauhan. Kaulio on myös osoittanut olevansa ykkösvahdin paikan arvoinen ja oli lauantainakin ottelun paras pelaaja.

Kokoonpano pysynee samanlaisena ja maalilla jatkanee Kaulio. Uusia loukkaantumisia ei ole ainakaan tiedossa, eli sairastuvalla on luultavasti vain nilkkaansa paranteleva Henri Tissari..

Peliitat – K-Vantaa

Heinolassa vastakkain asettuvat lauantain jäljiltä tappio niskassaan kulkevat Peliitat sekä K-Vantaa. Joukkueiden marraskuu on kulkenut hyvin erilaisissa merkeissä, sillä heinolalaisilla plakkarissa on kuluvan kuun kahdeksasta ottelusta kolme voittoa, kun taas vantaalaisten tilille on yhtä monessa ottelussa rapsahtanut peräti kuusi voittoa. Marraskuun alussa joukkueet kohtasivat peräkkäisinä päivinä ja tuolloin voitto merkattiin kummassakin ottelussa vantaalaisten nimiin.

Sarjataulukossa joukkueilla on eroa vain vaivaiset kolme pistettä vierasjoukkueen eduksi. Heinolalaisten sarjasijoitus ennen keskiviikon ottelua on 10:s, kun vantaalaiset ovat pari pykälää ylempänä kahdeksantena.

Heinolalaisten osalta viikonloppu kasvatti jo ennestään pullistelevaa sairastupaa uusilla potilailla. Kaiken lisäksi loukkaantuneet pelaajat ovat parhaasta päästä. Hätiin Peliitat sai kahden viikon lainapestillä Jesse Laaksosen Porin Ässistä. Se on kuitenkin laiha lohtu, jos ei kaikkia loukkaantuneita saada parsittua pelikuntoiseksi keskiviikkoon mennessä. Liiga-apuja Lahdesta ei Peliitoille liiemmälti ole tiedossa, sillä tiistaina pelaajaliikenne kävi pikemminkin Heinolasta Lahden suuntaan, kun pelikieltojen vuoksi vajaata Pelicans-kokoonpanoa paikkaamaan lähetettiin Joni Isomäki ja Tuukka Huumonen. Lisäksi Pelicans kutsui sopimuspelaajistaan Sami Blomqvistin sekä Juha-Pekka Pietilän takaisin vahvuuteensa.

Viime hetkillä Peliitat sai täydennystä miehistöönsä Pelicansin A-nuorista, josta heinolalaisten vahvuuteen liittyvät joukkueen paras pistemies Kimi Koivisto ja Topi Kettunen. Lisäksi Marko Kiiskinen nostettiin Kuusankosken Suomi-sarjajoukkueesta ylös. Maalilla pelaa Pelicansin Antti Rautiola.

Vantaalaisten osalta liigalainojen tilanne vahvistuu vasta pelipäivänä, mutta pelikieltojansa katsomon puolella kärsivät keskiviikon kierroksella vielä Niko Aitero sekä Ville Peltosuo. Loukkaantumistilanteen osalta vantaalaisilta huilaa koko loppukauden Toni Pulkkinen. Lisäksi viikonloppuna loukkaantuneina sivussa olivatAntti Hämeenheimo sekä Mikael Paunio.

JYP Akatemia – TUTO Hockey

Akatemia elää mielenkiintoisia hetkiä, selkeitä voittoja ei ole viimei aikoina tullut, vaan pisteet on kaavittu niukasti kovan taistelun jälkeen. Tappiopeleissä meno on ollut vielä nihkeämpää ja joukkue on jäänyt nollille jo kolme kertaa viimeisissä tappiopeleissään.

Maalinteko ja maalivahdit eivät ole liiemmin vakuuttaneet, Samu Perhonen lähetettiin jo aiemmin näpäytyksenä takaisin A-junnuihin vauhtia hakemaan. Nähtäväksi löytyykö uusi vire Akatemian nyt paluun jälkeen. Sami Rajaniemi ollut useissa otteluissa todella työllistetty ja hoitanut hommat kunnialla, vaikka paras vire onkin jäänyt alkukauteen.

Hyökkäyksestä voi esiin nostaa Oula Palveen. Muun joukkueen alisuorittaessa, pitää Palve tasonsa vähintään kohtuullisena. Kokoonpanot ovat eläneet vauhdilla loukkaantumisten ja erityisesti JYPistä tulleiden pelaajien johdosta, mutta hetkellinen rauha näyttäisi nyt laskeutuneen.

Turkulaiset ovat olleet mainiossa vireessä maajoukkuetauon jälkeen. Pistepussi karttui kärkikolmikon kustannuksella, mutta K-Laser vei pisteet mennessään Kupittaan vierailullaan. TUTOlta puuttui ottelusta kaksi tärkeää keskushyökkääjää, kun Ville-Vesa Vainiola poti kuumetta ja Derek Famulare oli pelikiellossa.

Kotona kärsitystä tappiosta huolimatta Kari Makkonen on saanut ison laivan kääntymään. Kurssi on korjaantumassa koko ajan ja otteet kaukalossa ovat olleet ehjiä. Nuoren Jesse Virtasen onnistunut debyytti ja Juho Santasen varmat otteet maalinsuulla ovat omiaan lisäämään joukkueen itseluottamusta.

Kokoonpanossa ei suuria muutoksia, Vainiola ja Famulare palaavat paikoilleen, mutta Markku Vuorisalo on puolestaan pitkäaikaispotilaiden seurana sairasosastolla.

Jokipojat – Hokki

Jokipojat voitti viime viikon kolmesta vierasottelustaan kaksi. Hokki puolestaan voitti viikon molemmat kotiottelunsa ja pyrkii tekemään joensuulaisten paluun kotiyleisön eteen vaikeaksi.

Ärjypaidoista viime viikon otteluissa oli hyvässä pelivireessä etenkin Olavi Vauhkonen, joka iski neljä maalia. Jokipoikien ylivoimapeli on Juuso Rajalan johdolla pyörinyt tehokkaasti. Alivoimapelikin on ollut hyvää, joten erikoistilannepelaaminen ei ole kompastuskivi joensuulaisille.

Yksi hyvä erä Kiekko-Vantaata vastaan käänsi Hokin kurssin täysin. Puhdas saldo viime viikolta on avannut linnapaitojen peliä mukavasti. Enää joukkueen hyökkääminen ei pysähdy punaviivan jälkeen, vaan etenee vyöryllä kohti maalia. JYP-Akatemiaa vastaan Hokki pääsi käyttämään vapaata keskikaistaa hyväkseen, mikä tuotti tukun maalipaikkoja.

– Olemme jatkaneet harjoituksissa samoilla linjoilla. Pelillisiä asioita emme muutenkaan repostele liikaa, vaan annamme virran viedä nyt kun homma kulkee, Hokki-valmentaja Petri Mattila linjaa.

Jokipoikien kokoonpano keskiviikolle on vielä hitusen levällään. Bluesista lainassa olevien Jere Sallisen ja Roope Rannan tilanne on vielä auki, mutta kumpikaan ei ollut espoolaisjoukkueen mukana tiistain liigakierroksella. Loukkaantumisen takia viime viikon huilannut Joona Karevaara palannee kokoonpanoon.

Hokin rosterissa tapahtuu pientä liikehdintää. JYP-Akatemia-ottelussa loukkaantuneen Jesse Häkkisen korvaa Henri Fomin. Mahatautista Jonne Hattusta puolestaan tuuraa Antti Savolainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle