Ailahteleva TUTO matkaa Jokipoikien vieraaksi

MESTIS / Ennakko
Keskinäisissä kohtaamisissaan joukkueet ovat olleet vahvoja kotikentillään.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Lauantai-iltana Mehtimäellä iskevät yhteen Jokipojat ja TUTO. Molemmilla on perjantain kierroksen jäljiltä rasitteena tappio ja etenkin kakkospaikkansa sarjataulukossa HCK:lle menettänyt TUTO lähtee varmasti ahnaasti pisteiden toivossa Itä-Suomeen.

Isännät lähtevät lauantain otteluun kohtalaisen hyvällä pelivireellä. Vaikka perjantaina joensuulaiset kärsivät niukan 3-2-tappion SaPKoa vastaan, voitti joukkue kuitenkin edellisen pelinsä LeKiä vastaan 5-2 ja viikko sitten pelatussa kotiottelussa Sportin lukemin 4-1. Tappio savonlinnalaisia vastaan tuskin painaa joukkueen luistimissa enää lauantaina, kun alla on kaksi varsinaista maalikarkeloa.

Tappiosta huolimatta Savonlinnassa joensuulaiset pelasivat kohtuullisen pelin jättäen kuitenkin täysin hyödyntämättä maalipaikat ja läpiajotkin epäonnistuivat. Tarkkuutta peliin ja huolellisuutta vaatii siis Jokipoikien peli, mikäli täydet kolme pistettä TUTOlta kiinnostavat.

Aikaisemmin tällä kaudella Jokipojat ja TUTO ovat kohdanneet kaksi kertaa. Ensimmäinen peli päättyi Joensuussa kotijoukkueen voittoon lukemin 5-3 ja toinen kohtaaminen päättyi niin ikään 5-3, silloin vain TUTOn hyväksi. Joukkueet ovat siis olleet vahvoja omalla kentällään ja jos sama piirre jatkuu lauanataina, on Jokipojilla vahvat näkymät.

Turkulaisten peli muutoksessa

Syksyllä tasaiseen tahtiin voittoja napsinut TUTO on viime aikoina pelannut epätavallisen ailahtelevaista peliä. Perjantain Hokki-tappiota edelsi jo valmiiksi tappio K-Vantaasta, mikä varmasti painoi turkulaispelaajien mielessä vielä perjantai-iltanakin.

Itsenäisyyspäivästä lähtien turkulaiset ovatkin sitten hävinneet ja voittaneet vuoron perään. Voitosta toiseen kiitäneelle turkulaispoppoolle tällainen tilanne on harvinainen eikä pitkiin tappioputkiin ole varaa, mikäli TUTO mielii pysyä sarjataulukon kärjessä.

Jokipojista sivussa on ainakin loukkaantunut Oula Uski. Perjantain ottelussa Otto Karvinen sai suihkukomennon, joten häntä tuskin lauantaina kaukalossa nähdään TUTO-kamppailussa. Päävalmentaja Mikko Haapakoski saattaa olla yhä sivussa sairastelun vuoksi. Maalilla aloittanee Daniel Spence.

TUTOn kokoonpanot tuskin muuttuvat merkittävästi. Aikaisemmin perjantaina julkistettu sopimus Marco Tuokon kanssa ei vielä tule muuttamaan kokoonpanoja, sillä uusin hankinta debytoi vasta keskiviikon kotiottelussa.

Seuraa Heitä

Jesse Paukku #16 |

Laitahyökkääjä

Saanut isompaa roolia muiden loukkaantumisien myötä ja sai Savonlinnassa suhteellisen isot minuutit, joten lauantaina saattaa olla edessä enemmän vastuuta. Aktiivinen etenkin karvauspelissä.

Antti Pusa # |

Laitahyökkääjä

Perjantai-iltana TUTOn ainoasta maalista vastannut Pusa on nopea ja fyysinen pelaaja, jolla on korkealla työmoraali. Pusa pyörii siellä missä tapahtuu ja pistää itseään likoon yhteisen hyvän puolesta joka pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle