Ilves jatkoi pirteitä otteitaan − Leimu ratkaisi jatkoajalla
Hakametsässä Ilves hallitsi pitkään ottelua HPK:ta vastaan, mutta Jere Innalan kahdella loppuhetkien osumalla hämeenlinnalaiset onnistuivat nousemaan tasalukemiin. Jatkoajalla ottelun sankariksi nousi läpiajosta 4-3-lukemat iskenyt Juha Leimu.
Mike Halmo esitteli kikkojaan lämmittelyjen aikana.
Ottelun avaushetkillä nähtiin muutama komea taklaus.
Ilman mailaa pelannut Otto Paajanen blokkasi urheasti laukauksia alivoimalla.
Ilves loi läpi ottelun hyviä tekopaikkoja, mutta ottelu pysyi pitkään vähämaalisena.
Toisen erän loppuhetkillä HPK pääsi paremmin mukaan otteluun.
Viisi minuuttia ennen loppua Juho Liuksiala pääsi iskemään Ilveksen johtoon.
Vain hetki edellisestä ja Parikka laukoi tolpalta tulokseksi 3-1.
Antti Pennanen piirteli pikaisesti uudet kuviot.
HPK:n pelatessa ilman maalivahtia Jere Innala iski kaksi osumaa ja peli venyi jatkoajalle.
Timo Favorin hymyili tyytyväisenä oikean tuomionsa jälkeen.
Illan sankariksi nousi läpiajomaalillaan Juha Leimu.
Maalin myötä loppulukemiksi kirjattiin 4-3.
Kaikki kuvakoosteet
Tappara otti tyylipuhtaan 3−0-voiton ensimmäisessä katkopelissä
LIIGA | 29.4.2024 11:40
Pelicans taipui Tapparalle jatkoerässä – kirvesrinnoilla ratkaisun paikka Tampereella
LIIGA | 26.4.2024 21:59
Luistimenviilto, ulosajo ja muuri-Maurins kiusana, kun Pikkuleijonat avasi kotikisat voitokkaasti
MAAJOUKKUE | 26.4.2024 6:00
Mestaruustaisto heräsi uudelleen henkiin – Patrik Carlsson nousi ratkaisijaksi
LIIGA | 24.4.2024 23:03
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Timanttikuva: Tepsiä ja Tapparaa eri vuosikymmeniltä
Muut Sarjat | 4.3.2024 8:00
Lue myös
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00