Jalat, jalat, jalat − mitä niistä?
TPS voitti kotonaan Pelicansin maalein 3-2. Lahtelaisvieraat olivat isäntiä vikkeläjalkaisempia, mutta isännät kampesivat itsensä voittoon siitä huolimatta. Ottelua ei voitettu Vladimir Jursinovin opein hyvän liikkeen kautta, vaan tarvittavat osumat saatettiin maalia kohti rauhallisesti siniviivan tuntumasta.
Heti alkuun terveiset kotikatsomoihin.
Menoa ja meininkiä ei ottelusta puuttunut.
Jalat olivat kotijoukkueen heikkous läpi ottelun.
Vikkeläliikkeinen Iikka Kangasniemi oli merkattu mies.
Kaikki halusivat osansa.
Ruotsalaisvalmentaja Sam Hallamia mukaillen, peli oli paikoin liian kiimaista.
Kangasniemi liittyi myös ensimmäiseen maaliin. Ilkka Heikkinen iski ottelun avausmaalin kultakypärän jäähyn aikana.
Lahtelaiset tasoittivat noin viisi minuuttia myöhemmin.
Kangasniemi kuittasi jäähynsä ja vei Pelicansin johtoon.
Kahteen kertaan ensimmäisessä erässä yllätetyllä Oskari Setäsellä oli uusi koukkueen väreihin sopiva maski.
Ahdinkoon joutunut TPS nousi yllättäen tasoihin. Markus Nurmi ohjasi Tarmo Reunasen laukauksen maaliin.
Eric Perrin otti nuoremmista mallia ja ohjasi Henrik Tallinderin laukauksen maaliin.
Mustavalkoisten alivoima oli tuottaa tulosta, mutta Elias Karvosen laukaus kohosi yli maalin.
Loppuminuuttien aikana Petri Matikainen näytti mallia ruohonjuuritason johtamisesta.
Neuvoja kuunneltiin, mutta tulosta ei syntynyt. Lahtelaisten viivapelote ei ollut isäntien veroinen tänään.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Artikkeli
Baptisten tuomiossa mokasivat kaikki, "säälipleijarit" ovat yliarvostettuja ja muut Liigan kuumat väitteet
LIIGA | 4.3.2024 7:00