FPS:lle lisää sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Päivän Forssan Lehti kertoo Forssan Palloseuran tehneen kahdeksan uutta pelaajasopimusta, joka lisättynä edelliseen seitsemään tekee yhteensä 15 sopimuspaperia. Näiden sopimusten lisäksi neuvotteluja vielä käydään ja muutama viritys on menossa SM-liigankin suuntaan.

Uusien sopimusten joukosta löytyy kaksi uutta nimeä, jotka ovat olleet joukkueen mukana kahdessa harjoituspelissä Ahmoja sekä TuToa vastaan. Sentteri Tapio Ahtonen on saanut vakuutettua FPS-päättäjät taidoistaan ja pelaa tulevalla kaudella vihernutussa. Myös viime kaudella Ahmojen takalinjoja vahtinut Tuomo Hirvonen on saanut sopimuksen joukkueeseen.

Uusien miesten lisäksi loput pelaajat ovat jo viime kaudelta tuttuja nimiä Palloseuran paidassa. Maalivahti Pasi Keinäsen jatko Forssassa varmistui ja hän tulee näillä näkymin saamaan roppakaupalla vastuuta.

Puolustuslinjat säilyttävät pääosin viime kauden kasvonsa, kun Heikki Saarinen, Vesa Lehtinen, Rami Mattila sekä Jussi Kulmala pääsivät sopimukseen FPS:n kanssa. Uusista puolustajasopimuksesta ehkä joukkueelle tärkein oli Saarisen jatkopesti, ja hänelle lienee olevan tarjolla suuri rooli tulevan kauden joukkueessa.

Ahtosen lisäksi hyökkäysarsenaali leveni Joni Virtasella, joka näytti kuluneen kauden ehtoopuolella pelimiehen merkkejä ja hänelle lienee luvassa suurempaa roolia tämän kauden joukkueessa verrattuna kuluneeseen kauteen.

FPS:n puheenjohtaja Ilppo Aaltonen kertoi Forssan Lehdessä, että konkarisentteri Jarkko Aaltonen miettii vielä uransa jatkoa, mutta kolossipuolustaja Samuli Kivelä ja Jukka Leikkilä ovat ripustaneet hokkarit naulaan. Aaltosen mukaan neuvotteluja käydään yhä Jussi Elorannan kanssa, jonka kiinnittäminen ensi kauden FPS:aan olisi forssalaisille elintärkeätä.

Ami Laaksosen jutussa Aaltonen kertoo tämän lisäksi FPS:lla olevan virityksiä HPK:n suuntaan maalivahtiosaston vahvistamiseen. FPS saattaa yrittää saada riveihinsä huippulupaus Hannu Toivosta, jolle tuskin on vielä SM-liigaminuutteja siunaantumaassa. A-nuorten SM-sarjassa jo pari kautta pelanneen vahdin kehityksen jatkumiseen olisi elintärkeätä, että hän saisi kokemusta kovemmasta sarjatasosta ennen siirtymistään vakituisesti HPK:n tolppia tilkitsemään. Boston Bruins arvosti Toivosen taidot sen verran korkealle, että varasi miehen jo tämän vuoden draftin ensimmäisellä kierroksella. Jatkoaika kävi myös
jututtamassa Toivosta pari viikkoa hänen varauksensa jälkeen.

Mikäli kuvio ei liitykään Toivoseen, saattaa kyseessä olla kakkosvahdin hankinta jollaisen Palloseura teki menneen kauden kynnyksellä Aki Kempin kohdalla. Aika näyttää, mitä Palloseuran nokkamiehillä on suunnitteilla.

Tänään iltapäivällä FPS:n ensimmäisessä kotiottelussa FPS:lla on mukana näyttöjä antamassa laituri Miika Kaski, Ari Paananen sekä virolaispuolustajat Kirill Kolpakov ja Kaupo Kaljuste. Myöhemmin ensi viikolla joukkueeseen liittyy vielä yksi pelaaja Tampereelta ja Tapparan riveistä, mutta puheenjohtaja Ilppo Aaltonen ei vielä nimeä paljasta.

FPS kohtaa Kiekko-Vantaan tänään kello 16:00 ja samalla avaa harjoituskauden kotiotteluiden osalta. Liput 6€ aikuisilta ja 3€ lapsilta.

» Lähetä palautetta toimitukselle