RoKin hyökkäykseen kazakstanilaista KHL-kokemusta, SaPKosta lähtenyt Kantola puolustuskalustoon

MESTIS / Uutinen
Oskari Kantolalta löytyy kaikkiaan 64 ottelun kokemus Mestis-peleistä.
Kuva © Timo Savela
RoKi vahvistaa rivejään puolustaja Oskari Kantolalla sekä kazakstanilaishyökkääjä Batyrlan Muratovilla.

Batyrlan Muratov ja Oskari Kantola liittyvät RoKin miehistöön ensi kauden kattavilla sopimuksilla. Rovaniemeläisryhmän testissä ollut itävaltalaispuolustaja Jonas Kail sen sijaan ei jatka joukkueen mukana.

Muratov, 22, kiekkoili viime kauden Kazakstanin pääsarjassa Nomad Nur-Sultanin riveissä ja iski siellä 47 ottelussa tehot 10+22=32. Oikealta laukovalla hyökkääjällä on kokemusta myös KHL:stä 11 ottelun verran Barys Nur-Sultanin paidasta. Muratov on myös edustanut maataan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

− Selvitimme hänen taustojaan perusteellisesti, ja katseltiin paljon hänen pelejään. Tulimme siihen tulokseen, että hän on potentiaalinen kärkipelaaja Mestikseen. Tarjoamme hänelle mahdollisuutta tarttua haasteeseen. Pyrimme kehittämään hänen kokonaisvaltaista pelaamistaan, ja auttamaan ponnistamaan kohti kirkkaampia valoja, kertoi RoKin päävalmentaja Maso Lehtonen.

Oululaislähtöinen Kantola kiekkoili viime kauden Hokissa. Keväällä hän teki sopimuksen  SaPKon kanssa, mutta se purettiin henkilökohtaisten syiden vuoksi elokuun alussa. 23-vuotias puolustaja pelasi viime kaudella Mestiksessä 15 ottelua tehoin 0+3=3. Aiemmin Kantola on pelannut Mestistä myös Hermeksessä.

− Oskarilla on takanaan loukkaantumisten sävyttämä kausi. Hän haluaa kokeilla vielä, että pystyykö pelaamaan täysipainoisesti. Halusimme tarjota hänelle mahdollisuuden tavoitella ehjää kautta ja paluuta arkeen loukkaantumisen jäljiltä. Mikäli hän pystyy pelaamaan täysipainoisesti, niin hän tulee varmasti olemaan sarjan kärkipäätä luistelussa ja kiekollisessa pelissä, Lehtonen arvioi.

» Lähetä palautetta toimitukselle