Kari Piiroinen vahvistaa TPS:n harventunutta maalivahtiosastoa

LIIGA / Uutinen
TPS:n maalivahtikalusto laajeni.
Kuva © Leijonat.fi/Pasi Mennander
Jäljelle jäi vain Andrei Karejev, kun Ukko-Pekka Luukkonen lähti Pohjois-Amerikkaan ja Rasmus Tirronen lähetettiin Itävaltaan. Nyt venäläisen aisapariksi saapui Kari Piiroinen.

TPS on tehnyt helmikuun 2021 loppuun saakka kestävän lainasopimuksen Kari Piiroisen kanssa. Hän saapuu turkulaisseuraan TUTOsta, jossa hän on pelannut lainasopimuksella Tapparasta.

Tapparalla on oikeus kutsua Piiroinen takaisin joukkueeseensa. Mikäli koronapandemian takia tauolla oleva Mestis jatkuu normaalisti, Tapparalla on oikeus lähettää Piiroinen takaisin TUTOon Tapparan ja TUTOn seurayhteistyösopimuksen mukaisesti.

HIFK:n kasvatti Piiroinen on pelannut tällä kaudella TuTon riveissä Mestistä 14 ottelua, joissa kiekot ovat pysähtyneet 92,4 prosentin tehokkuudella. Maaleja hän on päästänyt keskimäärin 2,26 ottelua kohden.

Nuorten MM-kisoissa 19-vuotias maalivahti pelasi Suomen ykkösmaalivahtina voittaen lopulta pronssia.

− Olemme iloisia, että pääsimme Tapparan kanssa yhteisymmärrykseen tästä lainasopimuksesta. Kari tuo meidän maalivahtiosastollemme kilpailutilanteen Ukko-Pekka Luukkosen lähdön jälkeen. Hän on nuori ja lahjakas maalivahti, jonka näemme mielellämme TPS-paidassa, totesi TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama.

» Lähetä palautetta toimitukselle