Brett Howden

VGK | #21 | Keskushyökkääjäkh

Syntynyt:
29.3.1998 @ Calgary, AB, CAN
Varaus:
2016 Tampa Bay Lightning 1. kierros #27
Sopimus:
2025
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    26
  • Pituus
    cm
    190
  • Paino
    kg
    89
  • Käsi
    L

Ura

Moose Jaw Warriors varasi Howdenin viidentenä WHL:n varaustilaisuudessa vuonna 2013. Hän debytoi sarjassa seuraavalla kaudella viiden ottelun verran, mutta suurempaan tietoisuuteen hän pelasi itsensä kausilla 2014-15 ja 2015-16. Hyökkääjä pelasi jälkimmäisen kauden aikana myös CHL:n tähdistöottelussa ja Ivan Hlinkan muistoturnauksessa.

Howden esiintyi alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kahtena peräkkäisenä vuonna 2015 ja 2016. Vuoden 2016 kisoissa hänet valittiin Kanadan joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukkoon.

Vahvuudet

Luotettava keskushyökkääjä, joka käyttää kokoaan erinomaisesti hyödykseen kentän jokaisella osa-alueella. Vahva päätypelaamisessa ja kaksinkamppailuissa. Jaksaa vääntää kulmissa vaihdosta toiseen luoden pitkiä hyökkäyksiä. Suojaa kiekkoa ulottuvuudellaan ja hyvällä tasapainollaan. Vaikeasti puolustettava maalin edustalla ja irtokiekoissa. Vahva myös puolustusalueen yksi vastaan yksi -tilanteissa. Auttaa ja tukee aktiivisesti puolustajia.

Heikkoudet

Liikkeen ja tempon ylläpitäminen vaatii runsaasti energiaa ja kuluttaa voimavaroja. Nopeiden liikkeiden ja suunnanmuutosten tekeminen pienessä tilassa tai suoraan vauhdista tuottavat välillä hankaluuksia. Luistelussa voiman tuotto ja kiihtyvyys ovat vielä kehitysvaiheessa. Laukauksesta uupuu tehoa.