Rautiainen nollasi Kooveen – Paikalliskamppailu LeKin juhlaa
LeKin ja Kooveen välisestä paikallisottelusta muodostui vauhdikas kamppailu. Kotiyleisön sankarina hääri 34 torjuntaa ja nollapelin nimiinsä kirjannut LeKin Kimmo Rautiainen. Lopputulos Lempäälässä 3-0.
Kotijoukkue valmistautui otteluun iloisissa tunnelmissa.
Anton Ollikaista onniteltiin miehen saatua kasaan 200 Mestis-ottelua.
Valtteri Lemmetty pääsi juhlimaan illan avausosumaa ensimmäisen erän puolivälissä.
Juhlapeliään pelannut Ollikainen pelasi molempiin suuntiin pirteästi.
Työnteko tuotti tulosta Ollikaisen vietyä LeKin 2-0-johtoon ensimmäisen erän lopussa.
Toisessa erässä lisämaalit olivat runsaista tekopaikoista huolimatta tiukassa.
Erän edetessä Koovee alkoi hakea laukaisupaikkoja aiempaa ahkerammin.
Maalipaikkoja syntyikin, mutta Rautiainen ja LeKin pelaajat venyivät laukausten tielle.
Kolmannessa erässä Kooveen jatkoi lievää hallintaansa.
Juha Pajuoja valoi uutta uskoa pelaajistoonsa.
Tekopaikkoja syntyikin, mutta Rautiaisen ohittaminen jäi tässä kohtaamisessa vai haaveeksi.
Ottelun lopullinen ratkaisu syntyi Kasper Simontaipaleen vietyä kotijoukkueen 3-0-johtoon.
Nollapelin jälkeen Rautiaisen tehtäviin kuului vielä kunniakierros kotiyleisön edessä.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Espoolle lisää jatkosopimuksia, KOOVEE julkisti valmennusryhmänsä
MESTIS | Suomi-sarja | 14.6.2023 20:54
Uutinen
KOOVEElle ei myönnetty Mestis-lisenssiä, TUTOlla työmaata lisenssin saamiseksi
MESTIS | 29.4.2024 15:46
Uutinen
FPS putoaa Mestiksestä, Hokki ja Pyry pelaavat viimeisestä sarjapaikasta
MESTIS | 23.3.2024 19:41
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: RoKille tärkeä vierasryöstö, JoKP voittoon toisessa jatkoerässä
MESTIS | 9.3.2024 21:04