Sveitsi haki yllätysvoiton Suomesta MM-kenraalissa
Nokia Arenalle MM-kenraalia oli saapunut katsomaan lähes 10 000 Leijonat-fania, mutta yleisön tukikaan ei auttanut. Toisessa erässä Sveitsin maalia vartioineelle Sandro Aeschlimannille kirjattiin vain yksi torjunta. Kolmannen erän kiri ei lopulta enää riittänyt vaan Sveitsi voitti lukemin 3−2.
Ennen ottelun alkua esitettiin kummankin joukkueen kansallislaulut.
Leijonafanit olivat panostaneet pukeutumiseensa.
Suomi sai ensimmäisessä erässä kaksi ylivoima mahdollisuutta, mutta verkko ei heilunut.
Marko Anttila joutui sveitsiläisen käsittelyyn.
Suomen maalilla oli ruuhkaa.
Kamppailu oli tiukkaa.
Jere Innala pääsi kokeilemaan laukaustaan.
Sveitsi siirtyi ottelussa johtoon Damien Riatin osumalla.
Leijonat suunnittelivat uusia kuvioita mainoskatkolla.
Jere Sallinen yritti spurtata kiekon perään.
Riat onnistui toistamiseen ja Sveitsi siirtyi jo kahden maalin johtoon.
Harri Pesonen kavensi ottelun kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla.
Maskotit yrittivät nostattaa hallin tunnelmaa.
Jussi Olkinuora joutui katsomaan selkänsä taakse jo kolmannen kerran.
Leijonat paransi otteitaan pelin edetessä.
Teemu Hartikainen toi Suomen jälleen maalin päähän.
Tunteet kuumenivat ottelun loppupuolella.
Suomen vaihtoaitioissa ei paljon hymyilyttänyt.
Sveitsi pääsi juhlimaan voittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Larmin torjunnat ja Puistolan maalit Leijonien voiton takeena Sveitsiä vastaan
MAAJOUKKUE | 4.5.2024 16:06
Uutinen
Leijonien MM-taival jatkuu Norjaa vastaan – Saku Mäenalanen palaa kokoonpanoon
MAAJOUKKUE | 13.5.2024 12:05
Uutinen
Juuri täysi-ikäistyneelle Konsta Heleniukselle aikuistason arvokisadebyytti Leijonien kohdatessa Iso-Britannian
MAAJOUKKUE | 12.5.2024 12:14