Turussa herkuteltiin huippuottelua pitkän kaavan mukaan – Lukon heltymätön paine mursi TPS:n puolustuksen

LIIGA / Raportti
TPS:n maalilla riitti säpinää ja Karejev loisti maalilla.
Kuva © Timo Savela
TPS aloitti kärkiottelun erittäin laadukkaasti, mutta lopulta sarjajohtaja Lukko jyräsi ottelun voittoon. Tasainen huippuottelu ratkesi lopulta vasta voittolaukauskilpailussa.

TPS ja Lukko aloittivat runkosarjan loppukirin laadukkaalla ja tasaisella ottelulla, joka oli ensimmäinen joukkueiden kolmesta runkosarjan lopun keskinäisestä ottelusta. Pienten marginaalien ottelu päättyi lopulta raumalaisten juhliin voittolaukauskilpailussa.

TPS pelasi isännän elkein ensimmäisessä erässä

Kärkikamppailu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta erityisesti kotijoukkueen pelivalmius oli kiitettävällä tasolla ottelun alkuhetkillä. Turkulaiset kamppailivat kiekoista nälkäisesti ja pelasivat sitoutuneesti joukkueena.

Tämän peli-ilmeen myötä kovassa vireessä oleva TPS oli ottelussa jossain määrin hallitseva osapuoli. TPS:n tiivis keskialueen puolustaminen tyrehdytti Lukon maltilla kypsyttelemät hyökkäyksiinlähdöt. Tämän lisäksi kotijoukkueen oman alueen puolustaminen oli sitkeää ja kärsivällistä. TPS-pelaajat kamppailivat kiekoista tarmokkaasti ja voittivatkin niitä hyvällä prosentilla.

Vierasjoukkue Lukko saapui otteluun pelaten omaa peliään haluten hallita kiekkoa ja odottaa vastustajan puolustukseen avautuvia rakoja. Pelaaminen ei vielä ensimmäisessä erässä tarjonnut liukuhihnatuotannolla laadukkaita maalipaikkoja, mikä tosin oli pikemminkin kotijoukkueen ansiota kuin vierasjoukkueen heikkoutta.

Ensimmäisessä erässä nähtiin kahden hyvän joukkueen laadukasta jääkiekkoa. Erän harvoja lipsahduksia nähtiin erän alussa, kun Lukon tiivis alivoimanelikko hukkasi hetkeksi kiekon b-pisteiden välissä, eikä Joel Janatuinen epäröinyt viimeistelyssään.

Lukko nosti vaatimustasoa ja otti ottelun haltuunsa

Tasainen ensimmäinen erä sai toisessa erässä ansaitsemaansa jatkoa, kun Lukko löysi pukukopista uuden vaihteen peliinsä. Toisen erän pitkät vaihtomatkat ynnä raumalaisten tulistunut kamppailuasenne ja pyrkimys kiekonhallintaan ohjasivat pelin virtaa kohti turkulaisten maalia.

Ottelu sai uuden suuntansa jo erän alkuminuuteilla, kun Lukon erinomaisesti esiintynyt kolmosketju Kristián PospíšilJulius MattilaPavol Skalický paineisti TPS:n puolustusta. Fyysinen ketju pelasi muutoinkin onnistuneen ottelun ja oli mukana rakentamassa raumalaisten ainoaa pelitilanneosumaa.

Lukon paine aiheutti turkulaisille myös kaksi rangaistusta, mikä osaltaan auttoi vieraita tiukentamaan otetta ottelusta. Yleisesti ottaen vieraiden ylivoimapelaaminen ei tällä kertaa onnistunut optimaalisella tavalla, eikä maaleja nähty ylivoimalla.

TPS sen sijaan iski ottelun ainoan maalin juurikin ylivoimalla. Myös toinen ylivoimamaali oli lähellä, mutta kaksi tolppaosumaa sekä Lukon kannalta onnekas pomppiminen viivalla estivät kotijoukkueen maalijuhlat.

Sinnikäs Lukko tulee rinnalle ja ohi

Kolmannessa erässä jatkettiin pitkälti samoilla askelmerkeillä kuin toisessa erässä: Lukko janosi tasoitusmaalia ja TPS puolusti pelaten kellosta minuutteja pois. TPS tosin sai erän alun ylivoimalla kiekon tolppaan, mutta suuressa kuvassa Lukon herkeämätön paine kasvoi vaihto vaihdolta. Lopulta Lukko sai palkinnon, kun erän lopussa voitettu laitakamppailu sekä siitä seurannut Lukas Klokin röyhkeä nousu maalille vei ottelun jatkoajalle.

Maalin lisäksi turkulaisten verenpainetta nostivat Robin Pressin lukuisat laadukkaat viivalaukaukset, joiden jälkeen nähtiin tiukkaa kamppailua tilasta ja ajasta TPS:n maalilla.

Jatkoajalla Lukko loi suuren määrän laadukkaita maalipaikkoja, mutta Andrei Karejev piti joukkueensa kiinni voitossa. Verkot eivät kuitenkaan heiluneet vauhdikkaan jatkoajan aikana, joten lopullinen ratkaisu nähtiin lopulta voittolaukauskilpailuissa. Kilpailussa loistivat joukkueiden huippumaalivahdit Lassi Lehtinen sekä Karejev, joka päästi voittolaukauskilpailun ainoan maalin. Tällä kertaa voittoon riitti Skalickýn napakka laukaus yläkulmaan.

Vaikka ottelussa ei nähty maalijuhlia, ottelussa turvauduttiin lopulta kolmesti videotarkastukseen. Lisäksi Lukko loi lukuisia maalipaikkoja, joista paremmalla tuurilla olisi nähty tolppien sijaan maalipaikkoja. Vaikka ottelun alku olikin TPS-merkkinen, Lukon jatkuvasti parantunut peli-ilme ja lisääntynyt hallinta nosti sen isäntäjoukkueen rinnalle ja lopulta ohitse.

Joukkueet kohtaavat toisensa uudestaan heti tiistaina jälleen Turussa. Runkosarjan viimeinen joukkueiden välinen ottelu pelataan päätöskierroksella 13. huhtikuuta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo