Lukko tasasi voitot KooKoon kanssa – ratkaisua haettiin jälleen voittolaukauskilpailusta

LIIGA / Raportti
Lukko keräsi Kristián Pospíšilin johdolla roimasti jäähyminuutteja, mutta joukkueen alivoimapeli oli täyden 100% arvoista illan ottelussa.
Kuva © Juuso Koro
Viimeisistä kahdeksasta joukkueiden kohtaamisesta seitsemän voittanut KooKoo on ollut raumalaisille äärimmäisen vaikea vastus viime kausina. Tällä kaudella KooKoo oli aiemmin voittanut kaksi ottelua ja Lukko yhden. Lukemat kuitenkin tasattiin, kun Lukko oli vahvempi voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 4–3.

KooKoon maalilla esiintyi ensimmäistä kertaa Joona Voutilainen, jolle ottelu oli ensimmäinen sitten marraskuun. Voutilainen oli voimaton Aleksi Saarelan iskemään avausmaalin edessä, joka syntyi ylivoimalla. Raumalaisten ylivoima on viime aikoina sujunut paremmin pitkähkön suvantovaiheen jälkeen.

Samuli Ratisen edessä näytti sen sijaan Lukon viisikko olevan aseeton, kun Ratinen pääsi vapaasti astelemaan hyökkäysalueelle sekä syöttämään täysin vapaana olleelle Arttu Pellille, joka löi tasoitusmaalin 12 minuutin pelin jälkeen.

Tasaisesta erästä ja KooKoon suuremmasta laukaisumäärästä huolimatta erätauolle lähdettiin kuitenkin Lukon johdossa. Vili Saarijärvi pääsi riistämään kiekon hyökkäysalueella, ja pomppukiekko löysi tiensä maaliin vain 11 sekuntia ennen summeria.

Ennen ottelun puoliväliä Lukon penkki vaati KooKoolle rangaistusta, mutta sitä kouvolalaiset eivät saaneet. Kuumaverisenä tunnettu Kristián Pospíšil kävi tilanteen jälkeen kuumana saaden palkinnoksi jäähyn. KooKoo pääsi lopulta pelaamaan yli minuutin kahden miehen ylivoimaa, mutta viimeinen sinetti kuitenkin puuttui.

Kentällä oli toisen erän loppupuolella helpottunut pelaaja, kun Sebastian Repo pääsi katkaisemaan 12 ottelua kestäneen maalittoman putken. Tuona ajanjaksona hyökkääjän saaliiksi on jäänyt ainoastaan kaksi syöttöpistettä. Viimeiseen erään lähdettiin kuitenkin maalin erolla, kun Toni Suuronen pääsi iskemään KooKoon kauden viidennen alivoimamaalin, vain 24 sekuntia ennen erätaukoa. 

Jälleen ylitöihin

KooKoo pääsi kolmannen erän alkuhetkillä ylivoimahyökkäykseen, ja Kasperi Ojantakanen pääsi niin ikään katkaisemaan maalittoman putkensa, joka ehti venyä 13 ottelun mittaiseksi. Hetkeä myöhemmin KooKoo sai toisen kerran kahden miehen ylivoimaa, kun Saarijärvi heitti kiekon suoraan reunuksen yli alivoimalla.

Erittäin tasaisen ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalta, joten kyseessä oli neljäs perättäinen Lukon kotipeli, joka päättyi tasan 60 minuutin jälkeen. Kiekonhallinta kääntyi viimeisessä erässä vierasjoukkueelle, mutta torjunnat ja laukaukset menivät lähes tasan ottelun aikana. Vierasjoukkueelle tarjottiin runsaasti ylivoimaa ja kahdesti myös kahden miehen ylivoimaa, mutta tällä kerralla Liigan paras alivoima puri.

Ratkaisu kaivettiin lopulta vasta voittolaukauskilpailun jälkeen, ja sankariksi nousi toisen kerran peräjälkeen Robin Press, joka onnistui kahdesti. KooKoolta maalinteossa onnistui Ratinen. Näin Lukon kotivoittoputki jatkuu edelleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo