Tehottomuus koitui Tapparan kohtaloksi – Lukko vei pisteet Hakametsästä
Tappara taipui Lukolle Hakametsässä värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 1–2. Ottelu pysyi tasaisena, vaikkakin vierailla on kiittäminen maalin tolppien, sillä muuten tilanne olisi voinut olla jotain aivan muuta. Kolmannen erän lopulla molempien joukkueiden maalit haastettiin eikä kotijoukkueen kannattajat olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Vihellyskonsertti oli armoton.
Ennen ottelun alkua onniteltiin Manse PP:tä Suomen mestaruudesta.
Kotijoukkueella oli monta hyvää paikkaa heti ensimmäisen erän alussa.
Vääntö oli kovaa, eikä Tappara kapteeni Otto Rauhala meinannut pysyä pystyssä.
Ensimmäisen erän aikana ilmoitettiin Joona Luodon paluusta Tapparaan.
Matthew Abt vei vieraat johtoon ja teki samalla ensimmäisen maalinsa Lukon paidassa.
Mikko Petman esitteli kovuuttaan.
Vieraiden toinen maali oli erittäin lähellä.
Niklas Ylitalo vastaan Mikael Seppälä.
Waltteri Merelä toi ylivoimalla kotijoukkueen tasoihin.
Casimir Jurgens oli päätyä Oliver Sunin reppuselkään.
Anrei Hakulinen tuuletti antoisasti johto-osumaansa. Osuma haastettiin, mutta hyväksyttiin sen jälkeen.
Tapparan tasoitus haastettiin myös, mutta ratkaisu oli eri eikä maalia hyväksytty.
Yleisö ei hyväksynyt tuomarin ratkaisua.
Lukko vei lopulta täydet kolme pistettä.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Tapparan CHL-kaudesta pannukakku – jäi ensi kertaa ulos pudotuspeleistä, muut suomalaisjoukkueet jatkavat eurokaukaloissa
CHL | 17.10.2023 23:41