HPK:n taistelu tuotti kolme pistettä – JYPin kiri jäi vajaaksi
Hämeenlinnassa pelattiin jo toistamiseen tällä viikolla, kun HPK isännöi JYPiä. Tiukka taistelu päättyi kotijoukkueen maalin voittoon, vaikka pelin loppupuolella Mikko Mäenpää kavensikin pelin kauden yhdellä erikoisimmista maaleista.
Ennen peliä Kristjan Kombe oli hyvällä tuulella.
Markus Ruusu pelasi kauden ensimmäisen pelinsä vieraiden maalilla.
Jani Tuppurainen haki kiekkoa alhaalta, ja toimi kapellimestarina hyökkäykseen lähdössä.
Valtteri Puustinen syötti kotijoukkueen molemmat maalit, ja nousi Liigan pistepörssissä kuudenneksi.
Jere Innala pelasi jälleen pirteästi, mutta tehopisteet jäivät uupumaan.
Jarkko Immonen kauhoi 55,6% aloituksistaan voitokkaaksi.
Kolmas ylivoima tuotti tulosta, ja Filip Krivosik teki jo kauden neljännen maalinsa.
Aleksi Rutanen poistui vaihdon puolelle irvistyksen saattelemana.
Tommi Tikka yritti kieputella itseään maalintekosektoriin, mutta JYPin puolustus piti hänet hyvin kurissa.
Kotijoukkueen vaihtovirhe ei jäänyt tuomareilta huomaamatta, ja vieraat pääsivät yrittämään tasoitusta ylivoimalla.
Anttoni Honka urakoi yli 21 minuuttia vieraiden takalinjoilla.
Markus Ruusu valmiina aloittamaan kolmannen erän...
...Mutta joutui nöyrtymään erän alkupuolella, kun Niklas Friman siirsi kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle.
Valmiina aloitukseen.
Entiset joukkuekaverit Henri Kanninen ja Jani Tuppurainen innoistui nahistelemaan keskenään.
Mikko Mäenpää yllättyi itsekin, että roikotus keskialueelta menikin maaliin.
Poralle tuli käyttöä, kun vierasjoukkueen maali siirtyi paikaltaan.
Ruusulle kertyi tänään 22 torjuntaa, kuin myös virkaveli Voutilaiselle toisessa päässä.
JYP sai hyvän paineen HPK:n alueelle ilman maalivahtia, mutta HPK kesti ja sai katkaistua kolmen ottelun tappioputkensa.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
HPK:n Kim Saariselle onnistunut debyytti Liigassa − ikäluokkansa eurooppalaisten kärkinimi kesän 2024 varaustilaisuudessa
LIIGA | 2.3.2024 20:32
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00