Mielipide

Viimeinen taisto

LIIGA / Kolumni
Ratkaisu Suomen mestaruudesta tapahtuu sunnuntaina. Neljännen finaalin voittaja on mestari. Katseet kääntyvät molempien joukkueiden kokeneisiin pelaajiin ja valmentajiin.

Jo aiemmin pudotuspeleissä on nähty, että murskavoitto voi osoittautua ratkaisevaksi tulokseksi koko ottelusarjan kannalta, mutta voittajan kannalta negatiivisessa mielessä. Ilves pöllyytti HIFK:ta Helsingissä 0-3, hävisi ottelusarjan. Jokerit voitti Kärpät suvereenin näytöksen jälkeen 2-5, mutta hävisi sarjan ja HIFK voitti 5-0 välierissä kotonaan, mutta kaksi seuraavaa otteluvoittoa ja paikka finaaleissa meni oululaisille.

Murskavoitossa on omat riskinsä. Pystyykö voittaja nollaamaan tilanteen ja unohtamaan voiton, joka kuitenkin on tullut helpolla. Tuudittautuuko voittaja siihen, että vastustaja teki helppoja virheitä (kuten Kärppä-puolustus kolmannessa finaalissa) ja tulee tekemään niitä myös seuraavassakin ottelussa. Lähteekö voittaja kuitenkin mielessään takki auki? Toisaalta, voittaja saattaa saada myös henkisen yliotteen. Niklas Bäckström on pelannut hyvät pudotuspelit ja hyvät finaalit. Nyt kuitenkin ”Nikkekin” haparoi ja on TPS:n pelaajien silmissä enää tavallinen kuolevainen. Samalla edellisessä finaalissa haparoinut Teemu Lassila sai itseluottamuksensa takaisin, masentaako hän nyt Kärppä-hyökkääjiä? Siinä kysymysmerkkejä, mihin löytyy ratkaisu kello 16.

Murskatappioon on helppo listata ongelmia, mutta myös asioita, mitkä voivat kääntää tappion voitoksi. Henkinen yliote voi juuri tällä hetkellä olla TPS:llä, mutta onko Kärppälauma sisuuntunut tappiosta? Ensimmäinen ottelupallo on aina vaikein, nyt paineita ei ole niin paljoa. Toisaalta, Raksilan yleisö varmasti vaatii omiltaan voittoa, ja jos peli ei lähdekään luistamaan, saattaa kotikentän etu kääntyäkin joukkuetta vastaan.

Nämä ovat asioita, joissa avainasemassa ovat kokeneet pelaajat. Palsola, Myllykoski, Nurminen ja Aalto ovat pelaajia, jotka auttavat valmentajia näiden asioiden käsittelyssä.

Mikäli TPS voittaa neljännen ottelun, lupaan pyytää anteeksi pahoja sanojani Jukka Koivusta. Tämä ottelu on miehen päävalmentajauran kovin testi, ja jos turkulainen siitä selviää, on Jukka Voittaja. Samat sanat toki pätevät Kari Heikkiläänkin, hänenkin pelinjohtamistaan ja tyyliään ovat monet, allekirjoittanut mukaan lukien, arvostelleet. Toisaalta, jos ”Kake” vielä saa mestaruuden ryssittyä TPS:lle, voi hänen leimakseen jäädä ikuinen häviäjä, kun taas Koivu saa varmasti synninpäästön. Tällaista mahdollisuutta Heikkilä ei välttämättä saa enää koskaan.

TPS:n voitto neljännestä finaalista tietäisi turkulaisen voittoa myös koko ottelusarjassa. Viides ottelu on enää muodollisuus, siinä vaiheessa ei enää ole väliä onko joku loukkaantunut vai ei. Mestari ratkaistaan nyt.

Ennen edellistä ottelua kuulutettiin kaksinkamppailujen merkitystä, eikä sitä merkitystä voi edelleenkään väheksyä. Jos TPS saa Antti Hulkkosen jaloilleen, sillä on fyysinen yliote. Sen hyökkäyskalusto on fyysisempi ja kokeneempi. Legendaarinen rotta-ketju tietää, miten mestaruuksia voitetaan ja miten vastustajan tähtipelaajia eliminoidaan. Avainasia onkin, riittääkö Kiviharjun ja kumppaneiden luistimissa potkua kun Tenkrat saa täyden vauhdin päälle. Joka kerta kun TPS:n Markku Paukkunen ja Tenkrat päätyvät samaan aikaan jäälle, alkaa heikompaa hirvittää. Tenkrat polkee Paukkusesta ohi, vaikka antaisi kymmenen metriä etumatkaa. Näiden finaalien jälkeen voi Markulla olla niskat kipeät siitä tuulenvireestä mikä käy, kun ”Tenkanen” polkee ohi.

Kuten edellisessäkin ottelussa nähtiin, aloitusten merkitys on huipputärkeä. Kärpillä on nyt vaihtoetu ja heillä on varmasti tiedossa kuka pärjää parhaiten ketäkin TPS:n aloittajaa vastaan. Jukka Koivulla on tähän osa-alueeseen ehkä finaalisarjan suurin valttikortti, Mikko. Aloitusten voittaja saa aina kontrolloida peliä 5-6 sekuntia ja hyökkäyspäässä taitava puolustaja kiekon saatuaan tekee siinä ajassa helposti ratkaisevia siirtoja. Aloitukset myös kertovat paljon asenteesta, loppujen lopuksi iso osa aloitusvoitosta koostuu asenteesta, mikäli on varma voitostaan, todennäköisesti myös voittaa aloituksen.

Paikoista pitää tehdä maali. Ehkä kiekkomaailman suurin klisee, mutta pitää vallan hyvin paikkansa. Marginaalit ovat pieniä ja kun joku tekee virheen, siitä on pakko ratkaista. Jos et ratkaise, vastustaja tekee sen. Ei muuta kuin läheltä ylös!

» Lähetä palautetta toimitukselle