KÄR - HPK
WSH - CAR 2.00

Halli - Detroit

Joe Louis Arena

The Joe on yksi NHL:n vanhimmista (avattu 1979) ja suurimmista (kapasiteetti 20066) areenoista. Areena on nimetty nyrkkeilijälegenda Joe Louisin mukaan. Se sijaitsee Detroitjoen varrella aivan Kanadan ja USA:n rajalla.

Areenalla on historiansa aikana järjestetty erilaisia tapahtumia vaalivalvojaisista vapaapainiotteluihin. Eri lajien pääsarjajoukkueista areenaa käyttää nykyisin vain Red Wings. NBA-seura Detroit Pistons pelasi ottelunsa Joe Louis Arenalla kaudella 1984-1985. Areenalla järjestetään myös konsertteja ja painiotteluita.

Aika on ajanut ohi joistain areenan tioista ja Red Wings on jo joitain vuosia suunnitellut uuteen halliin muuttamista. Toukokuussa 2012 seura palkkasi kansainvälisen arkkitehtuurifirman, HKS:n, suunnittelemaan uuden 18000 kapasiteetin areenan kaupungin keskustaan.

Wingsien otteluita paikan päällä katsoessa kannattaa huomioida areenan vessojen tavallista vähäisempi määrä ja siitä johtuvat ruuhkat. Jos vessaan päättää lähteä vasta, kun erätauko alkaa, jää lähes varmuudella osa seuraavasta erästä näkemättä. Ei sillä, että hallin WC-tiloissa mitään nähtävää olisi.

Kapasiteetti:
- 18 735 (paini)
- 20 066 (jääkiekko)
- 20 153 (koripallo)
- 21 666 (konsertit)

Osoite: Joe Louis Arena, 19 Steve Yzerman Drive, Detroit, Michigan 48226

Kotisivut

Google Maps