BOS - CBJ 2.00
STL - DAL 4.30

Kultainen U20-jälkipyykki: Suomi on jääkiekkoilun kehittämisen kärkimaa, vaikka sitä ei Suomessa vieläkään täysin ymmärretä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomi voitti Kanadassa MM-kultaa.
Kuva © Juuso Pellava
Matkija on aina jäljessä, ja dynastia romahtaa ilman kriittisyyttä. Tätä ja paljon muuta käsitellään Jatkoajan U20-kisojen jälkipyykissä.

Kultainen jälkipyykki

Matkija on aina jäljessä, ja dynastia romahtaa ilman kriittisyyttä. Suomen tuore nuorten maailmanmestaruus tuli monella tavalla poikkeuksellisten vaiheiden tuloksena. Olennaisinta on se, että suomalainen jääkiekko on viimeistään nyt ottanut aseman lajin kehittämisen aallonharjalla. Mestaruustien kiinnostavimmat puheenaiheet ja seuraavat etapit ansaitsevat oman jälkipyykkinsä.

Teksti: Juuso Kokkonen | juuso.kokkonen@jatkoaika.com

Nuoret Leijonat marssi Kanadassa MM-kultaan. Pelitapa lopulta toimi, Suomi oli henkisesti sitkeä ja tarvittaessa myös onnekas. 

Suomi voitti maailmanmestaruuden, vaikka joukkueen ykköstykki Eeli Tolvanen jäi koko turnauksessa ilman maaleja. Ja vaikka joukkue lipesi finaalissa pelitavastaan. Se kertoo pelaajien tason laajuudesta. Suomesta voidaan juniorimaajoukkueissa puhua jo dynastiana: alle 20-vuotiaat ja alle 18-vuotiaat ovat tulleet harva se vuosi kisoista kotiin kultamitalit kaulassa.

Miten tämä dynastia säilyy ja miten suomalainen jääkiekko voi vielä entisestään kehittyä? 

U20-kisojen jälkipyykissä on syytä käydä läpi suomalaisen peli-identiteetin tilaa, Vierumäki-höpinöitä, lajin sisäistä ja ulkoista kritiikkiä sekä valmentajavalintoja.

Taktista miekkailua Kanadan MM-jäillä

Nuorten MM-kisat olivat monelta osin poikkeukselliset suomalaisen jääkiekon historiassa. Suomalainen pelifilosofia Meidän peli vietiin Pohjois-Amerikan pieneen kaukaloon menestyksekkäästi.

Suomi pelasi monipuolista kiekkokontrollipeliä, aivan kuin isossa kaukalossa. Jussi Ahokas teki tarvittavat muutokset pelitapaansa heikoista viime kisoista. Peliä oli tarkasteltu riittävällä kriittisyydellä.

Nuorten MM-kisat olivat nyt ennennäkemättömän taktiset. Huimin näytös oli Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen välierämittelö, jossa kyttäiltiin käytännössä koko 60 minuuttia.

Kaikki välieriin selvinneet joukkueet Sveitsiä lukuunottamatta luottivat pelin rytmeihin niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa. Esimerkiksi Kanada, joka jäi puolivälieriin, rytmitti turnauksessa vain puolustuspelaamistaan, mutta hyökätessään sen pelaaminen jäi todella köyhäksi.

Suomi oli taktisesti hitusen muita edellä, koska peli-identiteetti oli juurrutettu pelaajiin.

Erityistä oli, että sekä Kanada että Yhdysvallat pelasivat paljon keskialueen trapia turnauksessa. Pelin evoluutio ja taktinen valveutuneisuus ovat ajamassa myös alle 20-vuotiaiden kisoja entistä taktisempaan suuntaan. Siitä päästä päähän -kohelluksesta, josta junnukisat vielä muistetaan, oli nyt nähtävillä vain rippeitä.

Peli kehittyy, ja Suomi on kehityksen aallonharjalla. Nyt sen on pysyttävä siellä.

Alaspäin syöttäminen ja Meidän peli

Suomalaisella jääkiekolla menee lujaa: peli-identiteetti tuo kilpailuetua ja pelaajatuotanto loistaa. MM-kulta tuli hyvällä suorituksella, mutta ihmeitä siihen ei nyt vaadittu – onnea toki hieman.

Suomi on ollut Meidän peli -ideologiallaan jossain määrin taktinen edelläkävijä kansainvälisessä jääkiekossa.

Meidän peli on ollut suomalaisen pelitaktiikan perusta jo kymmenisen vuotta, mutta sen ideaa ei olla vieläkään kokonaisvaltaisesti ymmärretty. Meidän pelissä on kyse pelaamisen rytmittämisestä. Tilanteen tunnistamisesta niin, että kiekko pysyy oman joukkueen hallussa, ja pelin virtaus suosiollisena.

pitäisi puhua enemmän tilanteen tunnistamisesta.

Meidän peli ei tarkoita sitä, että ottelussa pelataan väkisin tietty määrä viivelähtöjä tai trapia tai hyökätään ennaltasovitusti jatkuvasti pystyyn. Sen sijaan pelaajille annetaan pelitavallinen raami, jonka sisällä he tekevät ratkaisuja kaukalossa. Tämä, jos mikä, kehittää pelaajia taktisesti.

Jääkiekkokeskustelussa pitäisikin enemmän puhua tilanteen tunnistamisesta, sillä se on lopulta Meidän pelin ydin.

Meidän pelissä on kyse on aivan yleisistä invaasiopallopelien lainalaisuuksista, jotka ovat monissa muissa lajeissa itsestäänselvyyksiä. Jääkiekko on taktisesti takamatkalla. Esimerkiksi alaspäin syöttämisen merkitystä ei jääkiekossa täysin ymmärretä.

Vasta, kun nämä pallopelin peruslainalaisuudet ymmärretään lajiyhteisön sisällä, suomalainen peli-identiteetti voi kehittyä taas kokonaisvaltaisesti eteenpäin.

Liiton uudet linjaukset

Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama lätkäisi Ylelle kisojen jälkeen mielenkiintoisen kommentin.

– Meidän pitää tietää pelistä enemmän kuin kukaan muu maailmassa ja sen jälkeen tukea pelaajia, Urama sanoi Yle Urheilulle.

Tämä on suomalaisen jääkiekon kehityksen kannalta huojentava kommentti. Ennen kaikkea sen mukaan suomalainen jääkiekko olisi palaamassa pelitavallisesti juurilleen, mikä näkyy nyt alle 20-vuotiaiden ja miesten maajoukkueissa.

Samalla se on huojentava kommentti siinä mielessä, että Suomessa on vahva halu kehittää peliä ja pelitapaa, eikä jämähtää nykyiseen. Kilpailijat tulevat taktisesti kovaa ohi vasemmalta ja oikealta, jos omaa metodia ei kehitetä.

Kehittäminen ei tarkoita sitä, että pitäisi matkia muita, kuten Pohjois-Amerikkaa tai Ruotsia. Niin Suomessa on hieman sorruttu viime vuosina tekemään. Sen sijaan on pyrittävä luomaan uutta. Vaikutteita kannattaa toki etsiä, mutta suoraan matkimalla on aina askeleen perässä.

Samalla Suomessa toivottavasti päästään jääkiekonkin osalta irti ikuisesta ja päättymättömästä yksilö vai pelitapa -vastakkainasettelusta. Kumpi tulee ensin, yksilö vai kollektiivi?

Kysymys on täysin epäolennainen. 

Eihän yksilöä voi valmentaa ilman pelikontekstia, ikään kuin tyhjiössä irti pelistä. Kaikki yksilön tekniset ja taktiset ratkaisut kentällä, kiekon kanssa ja ilman, ovat suhteessa kanssapelaajiin ja vastustajiin – eli peliin. Pelaajia pitää kehittää osana kollektiivia. Peli on jatkuvaa vuorovaikutusta, havainnointia ja päätöksentekoa, johon on pystyttävä yhdistämään yksilötaito.

Yksilökeskeisyys johtaa usein siihen, että keskitytään korostuneesti pelaajan kiekollisiin kädentaitoihin. Kollektiivin näkökulmasta on kuitenkin vähintään yhtä merkittävää se, mitä kiekottomat pelaajat tekevät.

Meidän peli on antanut ja antaa Suomelle vahvan pohjan kehittyä johtavaksi pelin kehittäjäksi. Suomessa on hyvät edellytykset kehittää entistä peliälykkäämpiä pelaajia, jotka osaavat käyttää taitoa oikeilla hetkillä oikealla tavalla ja tehdä pelin kannalta oikeita taktisia päätöksiä.

Suomalaiset pelaajat ovat jo nyt tässä keskimäärin hyvällä tasolla, kiitos Meidän pelin ja ammattimaistuneen juniorivalmennuksen.

Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama (oik.) onnitteli Aarne Talvitietä MM-finaalin jälkeen.

Aikaisemmin yllä todettiin, että matkija tulee aina jäljessä, mutta yhdessä asiassa Suomi matkii järkevästi länsinaapuriaan Ruotsia. Uraman mukaan nuorten maajoukkueen päävalmentaja on jatkossa mukana myös miesten maajoukkueen valmennusryhmässä.

Samoin alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja on mukana alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennuksessa.

Tämä on erinomainen linjaus suomalaisen peli-identiteetin kannalta. Kun maajoukkueiden valmennustiimin ovat tiiviimmin yhteydessä, Suomessa on mahdollista rakentaa malli, jossa maajoukkueiden pelitavat noudattavat samoja periaatteita.

Tilanne on myös pelaajan ja valmentajan kannalta hyvä. Peliä ja sen peruspilareita ei tarvitse opettaa pelaajille enää kädestä pitäen, kun taustalla on putki, jonka peruspilarit pysyvät samoina. Siten lyhyissä turnauksissa pääpaino voi olla yksityiskohdissa, joilla Suomi erottuu edukseen.

Viime vuosina tilanne on ollut hieman repaleinen. Junioirimaajoukkueissa on pelattu yhtä ja miesten maajoukkueessa toista. Yhtenäisyys on puuttunut.

Tämäkin linjaus osoittaa sen, että suomalainen jääkiekko on pelitavallisesti yhtenäistymässä ja Jääkiekkoliitto haluaa ottaa johtavan aseman pelin kehittämisessä.

Maajoukkueet ovat merkittäviä suunnannäyttäjiä. Maajoukkueiden valmentajien onkin oltava erittäin huolellisia sen kanssa, mihin ja miten peliä halutaan kehittää. Jos harha-askelia otetaan, niistä kärsii niin maajoukkueet kuin pahimmillaan koko suomalainen jääkiekko, joka seuraa maajoukkueiden esimerkkiä.

Säilyäkseen pelinkehittäjänä maailman kärkimaana, Suomessa on lähestyttävä pelaamista yhä enemmän teoreettisesta näkökulmasta ja tekijöinä tulee olla alan ehdotonta priimaa.

Vierumäkeä kotisohville

Nuorten MM-kisat toivat spesifin pelipuheen kotisohville. "Kiekkoa maalille ja aivot narikkaan" -kommentit näyttäytyvät nykyisin jo peruskatsojallekin nollatason höpinöinä, eivätkä ne tuo lisäarvoa. Pelistä ja sen taktisesta aspektista halutaan tietää yhä enemmän.

Pelipuhetta, "vierumäkeä", piti yllä turnauksen aikana Suomen joukkueen valmennusjohto. Olli Salo, Jussi Ahokas ja Jukka Varmanen jauhoivat yhteen ääneen viisikon tiiveydestä, rytmeistä, tilanteen tunnistamisesta ja keskialueen vauhdikkaasta ylittämisestä.

Pelistä ja sen taktisesta aspektista halutaan tietää yhä enemmän.

Tällaista vierumäkitykitystä ei Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennukselta ole ennen kuultu.

Vielä esimerkiksi vajaa vuosi sitten talviolympialaisten jääkiekon televisiotuotanto Discoverylla ei keskittynyt peliin eikä siitä puhumiseen spesifiin sävyyn. Keskiössä oli viihde. Muutama kuukausi myöhemmin kuitenkin miesten MM-kisojen aikaan MTV teki pelipuheen näkökulmasta erittäin laadukkaan TV-tuotannon studioineen ja asiantuntijoineen.

Yle jatkoi tätä linjaa nuorten MM-kisoissa. Erinomainen pelinymmärtäjä ja asiantuntija Juha Juujärvi kävi yksityiskohtaisesti ja – kun aihetta oli – myös kriittisesti läpi Nuorten Leijonien otteita. Myös journalistinen media, Jatkoaika etunenässä, paneutui pelin pienimpiin nyansseihin nuorten MM-kisojen aikana.

Kisoja aktiivisesti seurannut yleisö ei päässyt pelipuheelta millään pakoon. 

Suomalainen jääkiekkopuhe tasapainoilee vielä kahden tyylisuunnan välillä. Toinen on perinteinen eurooppalainen, analyyttinen ja valmentajakeskeinen joukkuepallopelipuhe. Toinen jääkiekossa tavanomainen, pohjoisamerikkalainen tähtikulttiin pohjaava puhe. Näistä ensimmäinen näyttää ottavan Suomessa niskalenkkiä. Siitä osoitus on se, että huonosti sujuneen Suomen arvoturnauksen jälkeen suurimman kritiikin saa lähes poikkeuksetta päävalmentaja.

Hyvä vastakohta on Kanada, jossa nyt hävityn puolivälieräottelun jälkeen sosiaalinen media täyttyi melko koruttomalla palautevyöryllä, joka kohdistui nimenomaan pelaajiin. Vaikka Kanadan suurin heikkous päättyneissä kisoissa oli päävalmentaja Tim Hunterin vaatimaton pelitapa.

Samalla, kun pelipuhe korostuu, esiin on noussut kriittisen jääkiekkojournalismin siipi, joka on kiekkokansan keskuudessa herättänyt ihmetystäkin. On ihmetelty, miksi asioita tarkastellaan "negatiiviseen sävyyn" voittojenkin hetkellä.

Journalistisella medialla on iso rooli yhteiskunnassa vallan vahtikoirana. Sen yhtenä tehtävänä on seurata ja tarkkailla valtaa ja sen käyttäjiä sekä tuoda esiin epäkohtia. Tietenkin median tulee myös hehkuttaa, kun siihen aihetta on.

Jääkiekolla on Suomessa mielettömästi valtaa. Jääkiekko on merkittävä kulutustuote, josta ihmiset maksavat. Ja koska sadattuhannet suomalaiset seurasivat näitäkin nuorten MM-kisoja television välityksellä, ei alle 20-vuotiaiden maajoukkue voi olla kriittisen tarkastelun ulkopuolella. Urheilijat ovat isoja esikuvia lapsille ja nuorille, ja siksi heillä on valtaa. Valmentajat ohjaavat omilla puheillaan ja teoillaan suomalaisen jääkiekon isoja linjoja, ja siksi heillä on valtaa. Jääkiekon lajijohtajat ovat oman lajin valta-asemansa lisäksi myös liikuntapoliittisesti merkittäviä vaikuttajia.

Jääkiekkomedian tehtävä on tarkastella jääkiekkoa ja sen valtarakenteita, myöskin peliä, pelaajia ja valmentajia kriittisesti. Kritiikki ei tarkoita haukkumista, "negailua" tai lyttäämistä vaan epäkohtiin puuttumista ja niiden esiin tuomista. Jääkiekkomedian tehtävä ei ole toimia jääkiekon markkinointikoneistona. Se on lajiväen vastuu.

Samalla, kun journalistinen media tarkastelee toimintaa ulkopuolelta kyseenalaistaen, myös suomalaisen jääkiekon lajiyhteisön kannattaa tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Se on tie menestykseen. Mestaruushuumassa olisi helppoa ja turvallista hautautua omiin poteroihin ja nauraa kaikelle sisäiselle ja ulkoiselle kritiikille, mutta se olisi naiveinta ja hölmöintä, mitä mestaruuden jälkeen voi tehdä. Sillä putoaa nopeasti huipulta alas.

Syy, miksi monet dynastiat romahtavat, on se, että tukeudutaan siihen, miten on aina tehty. Suljetaan silmät kritiikiltä ja hautaudutaan omaan ajatusmaailmaan.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö mestaruuksia saisi juhlia. Totta ihmessä saa ja pitääkin. Urheilu on tunnetta, voittoja, iloja ja suruja.

Kriittisyys ei voi kohdistua vain pelillisiin asioihin, meidän peliin ja taktiikoihin. On tarkasteltava kriittiseen sävyyn myös esimerkiksi pelaajakehityksen tilaa, hallintorakenteita ja sarjojen elinvoimaisuutta.

Vaikka mestaruuksia satelee, suomalainen jääkiekko ei voi jäädä köllöttelemään tyytyväisyyteen.

Tullaanko Nuoriin Leijoniin opettelemaan valmentamista?

Myös merkittävät valmentajavalinnat täytyy arvioida ja perustella läpinäkyvästi. Iso yleisö ansaitsee sen.

Nuorten kisojen aikana esiin nousi Tuomo Ruudun rooli Suomen valmennuksessa. Pelaaja, joka ei ole virallisesti vielä edes päättänyt pelaajauraansa eikä ollut koskaan valmentanut, sai oman ohituskaistan Suomen toiseksi seuratuimman jääkiekkojoukkueen valmennusryhmään. Ilmeisesti jonkinlaiseksi pelaajien henkiseksi valmentajaksi.

Toki nyt, kun Suomi marssi itsevarmasti maailmanmestaruuteen, tämä kritiikki, jota Ruutu sai osakseen, on vaivatonta asettaa naurunalaiseksi.

Ottamatta sen enempää kantaa Ruudun kompetenssiin valmentajana, on ymmärrettävää, että monia valmentajia entisten pelaajien kiitotie merkittäviin valmennuspesteihin kismittää. Suomessa on paljon melko vaatimattoman pelaajauran tehneitä jääkiekkoihmisiä, jotka ovat sittemmin uurastaneet pitkän päivätyön valmennuksen parissa. Kouluttaneet itseään, opiskelleet esimerkiksi pelin taktiikkaa, ihmisten johtamista tai urheilupsykologiaa. He voisivat akateemiselta osaamiseltaan olla pesteihin huomattavasti pätevämpiä kuin omalla pelaajakokemuksellaan liitävät ex-pelaajat.

Kuinka paljon henkilökohtaiset suhteet vaikuttavat valintoihin?

Toisaalta Jääkiekkoliitossa arvostetaan entisiä pelaajia, heidän kokemustaan ja sitä hiljaista tietoa, jota he voivat nuorille pelaajille välittää. Mikä ei tietenkään tarkoita, että liiton linjausta ei tulisi tarkastella kriittiseen sävyyn. Ovatko entiset pelaajat kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto penkin taakse, vaikka heillä ei olisi aiempaa valmentajakokemusta?

Jos entisiä pelaajia otetaan juniorimaajoukkueisiin hengenluojiksi ja välittämään kokemuksen tuomaa hiljaista tietoa, on syytä olla erittäin tarkkana siitä, että valmentajiksi ryhtyvillä ex-pelaajilla on laaja käsitys myös jääkiekon viisikkotaktisesta puolesta.

Kuinka valmentaja voi tukea pelaajia henkisellä tasolla, jos hän ei täysin ymmärrä nykyjääkiekon taktisia ulottuvuuksia ja valmentamansa joukkueen viisikkopelitapaa? Taustalla tsemppaaminen ja kehuminen riittävät johonkin asti, mutta parasta henkistä valmennusta on auttaa pelaajaa ymmärtämään peliä.

Kun Suomi mielii olla, kuten Urama sanoi, pelin edelläkävijä, valmentajavalinnoissa isona tekijänä tulee olla osaaminen ja etenkin pelin osaaminen. Siitä ei voi tinkiä.

Kuinka paljon henkilökohtaiset suhteet vaikuttavat valintoihin? Jussi Ahokas ja Tuomo Ruutu olivat joukkuekavereita aikoinaan HIFK:n A-junioreissa, ja nimenomaan Ahokas pyysi Ruudun mukaan alaisuuteensa.

Edelleen, mestaruus tuli Ruudun ja Ahokkaan valmennusryhmälle, mutta se ei tarkoita, etteikö henkilövalintoja saisi tarkastella kriittisesti.

Jussi Ahokas tuli kaksi vuotta sitten kesken kisojen Nuorten Leijonien penkin taakse, kun Jukka Rautakorpi sai kenkää. Niistä kisoista ei Ahokkaan kannalta ei ole syytä tehdä isoja johtopäätöksiä. Viime vuoden kisoista sen sijaan on. Ahokkaan pelikirja näytti siltä, että päävalmentajalla ei ollut vielä käsitystä, mitä jääkiekko vaatii taktisesti alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Niin korkealla tasolla Ahokas ei ollut aiemmin valmentanut.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pelin taktinen vaatimus on huomattavasti vaatimattomampi kuin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Ahokkaan valmennustiimiin jo viime nuorten kisoissa kuulunut valmentaja Olli Salo myönsikin, että viime kisat menivät opetellessa peliä. Oikeita johtopäätöksiä tehtiin, kun tie vei vuotta myöhemmin mestaruuteen.

Nuorten MM-kisojen huomioarvo on noussut Suomessa huimasti mestaruuksien ja pelaajakehityksen tason nousemisen myötä. Kansa seuraa kisoja herkeämättä ja janoaa kultaa.

Ei volyymi niin korkea ole kuin miesten MM-kisoilla, mutta kuitenkin niin iso, että rohkein osa kiekkokansasta juhli mestaruutta turuilla, toreilla ja suihkulähteillä aamuyöllä pakkasessa alasti. 

Onko alle 20-vuotiaiden maajoukkue paikka, jossa voi opetella valmentamista?

Ei parane köllötellä

Nuorten MM-kisat ovat yleensä hyvä läpileikkaus siihen, missä maiden pelaaja- ja pelitapakehityksen taso kulkee. Suomi osoitti olevansa kiekkokartan kärkeä molemmissa.

Kisojen aikana linjattiin paljon suomalaisen jääkiekon kehitykseen liittyviä seikkoja. Suomalaista jääkiekkoa ollaan yhtenäistämässä pelitavallisesti, mikä voidaan nähdä hyvänä kehityksenä viime vuosien poukkoilun vastapainoksi. 

Suomalaisen jääkiekon on kuitenkin näidenkin mestaruusjuhlien jälkeen pidettävä terve kriittisyys yllä. Se on tie kehittymiseen – ja uusiin mestaruuksiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle