Jatkuuko TPS:n murheellinen marraskuu?

LIIGA / Ennakko
Kai Suikkasen paluukausi Turussa ei ole sujunut odotetulla tavalla.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
TPS:n otteet ovat olleet marraskuussa masentavia: joukkue on kärsinyt maaottelutauon jälkeen kuusi perättäistä tappiota. Tiistainakaan ei ole luvassa helppoja pisteitä, sillä Hakametsässä vastaan asettuu lauantaina Kärppien ennätyspitkän voittoputken katkaissut Ilves.

Turkulaisten ja tamperelaisten edellinen keskinäisen kohtaaminen Turussa lähes kaksi kuukautta sitten päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 5-4, mutta sen jälkeen TPS on romahtanut. Joukkue on valahtanut sarjataulukon pohjalle ja jumbopaikkaan on eroa enää yksi piste. Tällä hetkellä viimeisenä majaileva KalPa on lisäksi pelannut kaksi ottelua turkulaisia vähemmän.

TPS:n edellisestä voitosta on kulunut jo lähes kuukausi: KalPa kaatui kotona Turussa lokakuun viimeisenä päivänä. Turkulaisten vierassaldo on vieläkin heikompi, sillä joukkue ei ole kyennyt ottamaan tällä kaudella vielä yhtään kolmen pisteen vierasvoittoa.

Ilvekselläkin on ollut vaikeaa maaottelutauon jälkeen. Neljän pelin tappioputkesta sisuuntuneet tamperelaiset pesivät kuitenkin kasvojaan viime viikolla yllätettyään ensin Tampereella hyvävireisen Espoon Bluesin ja päihittämällä lauantaina Kärpät Oulussa. Kärppien ennätyspitkän voittoputken katkaiseminen antanee Ilves-pelaajille runsaasti itseluottamusta.

Vanhat ja väsyneet, nuoret ja innokkaat

Tampereelle ykkössentteriksi hankitun Daniel Corson lähtö näyttää päivä päivältä todennäköisemmältä. Kanadalaissentteri aloitti kauden hyvin, mutta oli torstaisessa Blues-ottelussa pudonnut nelosketjuun eikä ollut ollenkaan kokoonpanossa lauantaina. Mikäli Corso ei enää pelaa Ilveksessä, on joukkueen muiden pelaajien noustava esiin. Kahdessa edellisessä pelissä osuneet nuoret Roberts Jekimovs ja Jiri Veistola ovat antaneet jo hyviä näyttöjä.

Ville Kolppanen Ilveksen maalilla on ollut totututun hyvä: mies nappasi lauantaina Oulussa 34 torjuntaa.

TPS:n maalivahtitilanne on heikompi. Fredrik Norrenan loukkaannuttua Ville Hostikka sai näytön paikan edellisessä ottelussa HIFK:ta vastaan, mutta helposti päästetyt maalit avauserässä veivät osaltaan turkulaisten mahdollisuudet voittoon. Luukkuvahdiksi nostettu Niklas Saarinen on torjunut A-nuorissa tällä kaudella kymmenessä ottelussa torjuntaprosenttinaan vain 87,17.

Turkulaisilla on ollut koko kauden ajan suuria ongelmia puolustuspelaamisen kanssa, ja Niclas Luceniuksen ja Brian Willsien poissaolojen myötä myös hyökkäyksen kärki on kapea. 

Ei vieläkään pisteitä Turkuun?

Ilveksellä on äänekäs kotiyleisö, varma maalivahti ja paljon onnistumisia viime peleissä saaneita nuoria hyökkääjiä. Loukkaantumishuolista kärsivän Palloseuran on jälleen kerran toivottava onnistumisia pistepörssin kärkinimeltä, 23 pistettä tehneeltä Francis Parélta, sekä 19 pistettä tällä kaudella keränneeltä Dan Sextonilta.

Seuraa Heitä

Jiri Veistola #39 | Espoo United

Laitahyökkääjä

Ensimmäinen liigamaali torstaina, toinen täysosuma heti lauantaina. Jatkaako Veistola maalitehtailua myös TPS:ää vastaan?

Milan Jurcina #68 | Medveščak

Puolustaja

Kolmannen ottelunsa mustavalkoisissa pelaava Jurčina on kokenut puolustaja. Pystyykö slovakki tukemaan joukkueensa aukkoista puolustusta?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Dan Sexton 3 4 7
2.Francis Paré 2 4 6
3.Matias Sointu 1 4 5
4.Tero Koskiranta 0 3 3
5.Tapio Laakso 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle