HPK:n huono valmistautuminen kostautui - Lukko jälleen kotivoittoon

LIIGA / Raportti
Lukko on voiton päässä tappiottomasta marraskuusta kotikaukalossaan.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Tiistai-illaksi Lukko ja HPK tarjosivat kansalle huvia. Ottelu oli vaisu ja sekava, mutta pisteet olivat yhtä tärkeitä, kuten aina ennenkin. Lukko raapikin voiton kotiin lukemin 3-2 (2-0, 0-1, 1-1).

Alkukaudesta hyvin vähän arki-iltoina katsojia Äijänsuolle vetänyt Lukko esitti päälle 3500-päiselle yleisölle voitokasta jääkiekkoa. Lukko oli ottelun ensimmäisessä erässä niskan päällä. HPK:n valmistautuminen ei mennyt suunnitellusti ja summerin soidessa ensimmäisen kerran olivat taululla 2-0-lukemat.

− Jännä juttu vaikka kuinka toitottaa otteluun valmistautumisesta, ja tiedettiin tasan tarkkaan, että Lukko tulee kovaa päälle, niin osa oli valmiina ja osa ei ollut, harmitteli vieraiden päävalmentaja Pasi Arvonen.

Lukon pääkäskijällä Risto Dufvalla oli omiensa suorituksesta päinvastainen näkemys.

− Valmistautumisessa ja otteluun tulossa oltiin edellä, kertasi Dufva.

− Kuitenkin pelitapahtumiin nähden helposti saatiin vaarallinen 2-0-johto. Sitä on hankala käsitellä, jos tulostaulu näyttää kahta nollaa, mutta peli on "even", veisteli Dufva

Toiseen erään HPK nosti karvaustaan selvästi ja tukki keskustan huolellisesti. Tämä aiheutti Lukolle vaikeuksia tasakentällisin ja sen ansiosta pelin avaaminen vaikeutui. HPK myös nappasi pelistä otteen ja pääsikin Otto Paajasen kavennuksella maalin päähän.

5-3-ylivoimalla oli Kerhon paikka iskeä tasoitus, mutta oranssipaidat eivät saaneet juuri mitään aikaan Lukon pelatessa uhrautuvasti. Tämän alivoiman tappamisesta raumalaiset saivatkin selvästi lisää virtaa ja ottelun toinen erä tasoittui.

− Meidän kannalta toinen erä oli hankala. Kulminaationa oli ehkä se kolmella viittä vastaan, Lukon Dufva totesi. 

HPK-luotsi Arvonen näki tilanteen luonnollisesti toisin.

− Toiseen erään meidän peli parani. Lähinnä kiekollisella puolella. Päästiin vielä haastamaan ja peliin mukaan, näki Arvonen.

Vaikka HPK tuli vielä ylivoimalla maalin päähän kolmannessa erässä, riitti Ville Vahalahden onnekas 3-1-osuma voittoon. Lukko onnistui jälleen johtoasemansa varjelussa mainiosti.

Vaikka täysi pistepotti lopulta jäi Raumalle, Dufva kiitteli ja antoi arvostusta HPK:n esitykselle.

− Korostan sitä, että HPK oli erittäin haasteellinen vastustaja. Pystyi halutessaan myös rytmittämään peliä, kehaisi Lukko-luotsi.

Lukko saa jatkaa kotimaisemissa ja hakeekin tappiotonta marraskuuta kotihallissaan, kun sarjaohjelmassa on seuraavaksi kotiottelu torstaina SaiPaa vastaan. HPK taas taistelee seuraavaksi perjantaina, kun se isännöi Porin Ässiä Rinkelinmäellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle