TUTO kostamaan maanantain ryöstöretkeä

MESTIS / Ennakko
Ensimmäisessä kohtaamisessa Jukurit oli maalin verran parempi.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen välierät jatkuvat keskiviikkona. TUTOn ja Jukureiden yhteinen taival jatkuu Mikkelissä, kun turkulaiset lähtevät haastamaan maanantaina ottelusarjan voitolla alottaneita mikkeliläisiä.

Alun alkaenkin TUTOn ja Jukureiden välisestä sarjasta povattiin tiukkaa ja tasaista. Siitä, miten tiukoille otteluvoitot menevät, on vaikea vielä sanoa mitään, mutta maanantain ottelu osoitti sen, että vastakkain kamppailee kaksi tasavahvaa joukkuetta.

Jukurit osoitti maanantaina Turussa, että Sportin kaadon jälkeen joukkue on valmis mihin vain. Vaikka TUTO hallitsikin kahta ensimmäistä erää, tuli Jukurit aina uudelleen ja uudelleen tasoihin. Kolmannen erän lopulla näytti jopa siltä, että mikkeliläiset voittaisivat varsinaisella peliajalla, mutta viime hetken turkulaismaalin myötä ottelu venyi ensimmäiseen jatkoerään.

Voitto Turusta oli jo Jukureiden neljäs putkeen, joten tunnelma mikkeliläispoppoossa on varmasti huipussaan. Mikkeliläiset oppivat Sport-sarjassa uutta pelirohkeutta, jota he myös hyödynsivät Turussa. TUTOlla ei tule olemaan helppoa vieraskaukalossa, joissa turkulaisilla on muutenkin viime aikoina ollut ongelmia etenkin ylivoiman kanssa.

Maanantain pelissä vastakkain asettui myös kaksi kovaa maalivahtia. Jukureiden Oskari Setäsellä tosin oli hivenen parempi päivä kuin turkulaisten Tommi Virtasella, jonka piikkiin meni viidestä jukurimaalista ainakin kaksi. Alkaako huikean runkosarjan ja tiukan K-Vantaa-sarjan torjunut Virtanen osoittaa väsymisen merkkejä, vai oliko veskarilla vain se kuuluisa kamala maanantai?

TUTOn ja Jukureiden ensimmäinen kohtaaminen oli ainakin vihellettyjen jäähyjen perusteella siistiä eikä kaveria pahemmin jäällä rikottu. Maanantain tappio ja Jukureiden kova vire saattavat kuitenkin hermostuttaa turkulaisia siihen malliin, että kuumempia tunteita on luvassa Mikkelissä. Typeriin jäähyihin TUTOlla ei kuitenkaan ole varaa, sillä Jukurit rokottaa turhautumisista armotta.

Nähtäväksi jää, kuumenevatko tunteet, mutta varmaa on se, että edessä on samanlainen tiukka taisto kuin maanantainakin. TUTO lähtee varmasti nälkäisenä hakemaan itselleen kotietua takaisin, mutta jatkoerä tässäkin pelissä ei olisi mikään mahdottomuus. 

Seuraa Heitä

Pentti Nöyränen #15 |

Laitahyökkääjä

Jukureiden ensimmäisen maalin Turussa iskenyt ja pelin toisella maalillaan ratkaissut Nöyränen on kovassa vireessä eikä anna yhdellekään turkulaiselle senttiäkään periksi.

Tony Vidgren #3 |

Puolustaja

Puolustaja on herännyt kevääseen ja löytänyt pudotuspeli-innon aivan uudella tasolla. 4-4-tasoitusmaalin iskenyt Vidgren lähtee varmasti saalistamaan lisää pisteitä keskiviikkona.

» Lähetä palautetta toimitukselle