TPS:n lähtökohdat illan otteluun olivat vaikeat. Vastassa oli viikon levännyt sarjakärki Jokerit ja edelliset omat ottelut eivät olleet sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla.
Ottelun alku ei luvannut tälläkään kertaa hyvää kotijoukkueelle. Jokerit tuli peliin selvästi isäntiään pirteämmin. Jokereista varsinkin Jukka Voutilaisen johtama kentällinen vyörytti peliä näyttävästi turkulaisten päätyyn. Illan avausmaali olikin Voutilaisen henkilökohtainen taidonnäyte. Keskushyökkääjä teki itselleen tilaa näyttävällä harhautuksella, jonka jälkeen hän pääsi vapaasti kiertämään Jason Elliotin vartioiman maalin ja toimittamaan kiekon verkon perille. Maalin syntyessä pelikello näytti aikaa 6.35.
Maalin jälkeen myös kotijoukkue sai hieman paremmin juonesta kiinni. Erän loppupuolella Jokereille tuomitut kaksi rangaistusta antoivat kotijoukkueelle vielä mahdollisuuden tulla tasoihin ennen erätaukoa. Hyvistäkään paikoista huolimatta kiekkoa ei maaliin saakka saatu ja näin erätauolle mentiin vierailijoiden 1-0 johdossa.
Voutilainen sinetöi voiton Jokereille
Toiseen erään kotijoukkue luisteli selvästi terävämmin kuin pelin alkuun. TPS:n Mikko Koivu pääsi heti erän alussa kokeilemaan maalivahti Kari Lehtosen yllättämistä napakalla vedolla siniviivalta, mutta ilman tulosta.
Erän puolessa välissä TPS-puolustaja Tuomas Grönman otti kaksi jäähyä kolmen ja puolen minuutin sisään. Varsinkin toinen rangaistuksista tuli erittäin helposti. Tilanteessa Grönman oli laidassa kiinni ja otti ainoastaan Petri Pakaslahden taklauksen vastaan, mutta illan päätuomari Hannu Henriksson näki tilanteessa korkean mailan.
Ensimmäisen alivoiman TPS kesti Mika Alatalon loistavan alivoimapelin ansiosta. TPS-kapteeni onnistui pitämään kiekon pitkän tovin alivoimalla Jokereiden kenttäpuoliskolla.
Grönmanin toisen kakkosen aikana Jokerit sitten viimein onnistui ylivoimalla. Hyvän ottelun TPS-maalilla pelanneelle Jason Elliotille sattui illan ainoa lipsahdus, kun Jukka Voutilaisen ampuma kiekko meni hieman helponnäköisesti suojusten kautta kainalosta maaliin.
Turkulaisten paras paikka toisessa erässä aukesi Marco Tuokolle, joka sai kulmasta syötön maalin eteen. Puolustajien välistä, suoraan syötöstä lähtenyt laukaus suuntautui kuitenkin päin maalivahti Lehtosta.
Kolmannessa erässä molemmat joukkueet saivat kiekon ainoastaan kertaalleen maalin tolppaan.
Kotijoukkueen Ville Immonen sai Mika Alatalolta syötön maalin kulmalle ja edessä odotti enää lähes tyhjänä ammottanut maali, mutta niin vain kiekko kilahti putkeen ja Lehtosen nolla piti.
Ottelun lopussa TPS:n hakiessa kavennusta ilman maalivahtia Jokereiden Ville Peltonen pääsi yrittämään vielä kiekkoa tyhjään maalin, mutta tulos oli sama kuin Immosella muutama minuutti aiemmin toisessa päädyssä.
Summanen tyytyväinen vieraspelaamiseen
Jokereiden valmentaja Raimo Summanen oli ottelun jälkeen erittäin tyytyväinen omiensa suoritukseen.
- Viikon tauko takana ja se miten lähdettiin tänään peliin, oli parasta vieraspelaamista mitä olen meiltä tällä kaudella nähnyt. Todennäköisesti tauko onnistui meiltä hyvin.
- Erikoistilannepelaaminen ei ollut ihan sillä tasolla millä pitäisi olla, mutta tasakentällisin erittäin hyvä ja tasapainoinen peli.
Kotijoukkueen valmentaja Kari Jalonen näki ottelussa tappiosta huolimatta paljon hyvääkin.
- Meille tämä ottelu oli hyvä mittari, kun kohdattiin hallitseva mestari. Ensimmäiset kymmenen minuuttia me oltiin aika ahtaalla. Sen jälkeen päästiin peliin mukaan ja pystyttiin rakentamaan omat maalintekopaikkamme.
- Jos pidetään sama intensiteetti, taistelutahto, kamppailukovuus ja viisikkopelaaminen mikä meillä tänään oli, niin uskon, että me otetaan vielä paljon pisteitä.
Voutilainen vaikeuksien jälkeen Jokereiden pelin johtajaksi
Aikanaan pahoista käsivammoista kärsinyt Voutilainen johti tänään Jokereiden parasta ketjua, jossa laidoilla pelasivat Timo Vertala ja Jukka Hentunen.
- Jukka oli puolitoista vuotta pelaamatta ja näytti todella pahalta tuleeko sen käden kanssa mitään.
- Se mikä Voutilaisessa on niin mahtavaa on se, että hän tekee tilanteen mukaan ratkaisuja. Kaveri pelaa kuin ulkojäällä ja näkee ettei valmentaja ole päässyt miestä pilaamaan, Summanen kertoi illan hahmosta.