Pelicans jäi jumboksi

LIIGA / Raportti
Kisapuiston perinteikästä turnausta isännöinyt SaiPa otti lopulta pronssikamppailussa kolmannen sijan, kun kaksi edellistä vuotta turnausvaltikkaa itsellään pitänyt Pelicans kukistui numeroin 3-1. Ottelun hahmoksi nousi kotijoukkueen ykkösketjun Anssi Löfman.

Ottelu sai lappeenrantalaisittain tylyn alun, kun jo neljännellä peliminuutilla kiekko oli SaiPan maalissa. Joni Isomäki löysi maalin eteen liukuneen Tommi Paakkolanvaaran, joka sivalsi vastustamattomasti pelivälineen ohi mainion ottelun torjuneen Richard Ullbergin taakse.

SaiPan tasoitus näki päivänvalon erän puolen välin jälkeen kotijoukkueen päästessä ylivoimalle Pelicansin Marko Pöyhösen koukittua kahden minuutin arvoisesti. Tyylipisteitä ei juurikaan ylivoimakuviosta jaettu Anssi Löfmanin survoessa irtokiekon ohi viime kauden joukkuetoverinsa Jere Myllyniemen. Syöttäjiksi osumaan merkittiin tehot 1+1 iskenyt tryout-hyökkääjä Stefano Giliati ja Antti Bruun.

Toinen erä mentiin maalittomana, mutta kolmannessa tapahtui jälleen. SaiPa tarjoili lahtelaisille mahdollisuuden heti erän alkuun Antti Bruunin huitoessa itsensä jäähyaitioon ja hetkeä myöhemmin kotijoukkueen pelatessa pitkän tovin kuudella kenttäpelaajalla. SaiPan järkevä alivoimapeli oli kuitenkin myrkkyä Pelicansin ylivoimalle.

Stefano Giliati esiin

Päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla näyttöhaluja uhkuva Stefano Giliati osoitti pelimiehen merkkejä noustessaan kovalla vauhdilla Pelicansin puolustusalueelle ohi lahtelaispakiston. Giliati toimitti kiekkoa maalille, jossa Jesse Mankisen laukauksen jälkeen Löfman syötti Giliatin tekemän SaiPa-uran ensimmäisen osuman.

Muutaman minuutin kuluttua Löfman iski jälleen. Hyökkääjä otti kiekon haltuunsa hyökkäyspään parhaalla laukaisusektorilla ja ampui millintarkasti Myllyniemen vartioiman maalin oikeaan ylänurkkaan ratkaisun.

Kai Suikkasen miehistöllä oli muutama huippupaikka päätöserässä, joista paras avautui Lee Gorenille. Kokeneelle kanadalaiselle tarjottiin tyhjää maalia, mutta ohjaus pienestä kulmasta ei mennyt tolppaa lähemmäs. Pelicans käytti kiekon toistamiseenkin tolpassa erän loppupuolella, mutta irtokiekko jäi Ullbergin varusteisiin.

Kotijoukkueen turnauksen parhaaksi pelaajaksi nousi odotetusti Löfman. 25 –vuotias lappeenrantalainen on hiljalleen noussut SaiPan hyökkäyksen kiistattomaksi kärkinimeksi. Myös viime kaudella Mestistä pelanneet hyökkääjät Markus Poukkula, Jesper Piitulainen sekä puolustaja Lauri Taipalus esiintyivät edukseen.

Lahtelaisten mainittavimpia pelureita olivat turnauksessa ulkomaanelävät Lee Goren ja Angelo Esposito.

» Lähetä palautetta toimitukselle