Lukko katkaisi putkensa Kärppien kustannuksella

LIIGA / Raportti
Kahden ottelun tappioputkessa tarponeet Rauman Lukko ja Oulun Kärpät kohtasivat sateisena perjantai-iltana Raumalla. Lukko onnistui katkaisemaan orastavan tappiokasauman suvereenilla voitolla. Pieniä etsikkoaikoja lukuun ottamatta Kärpät ei saanut peliään kulkemaan missään vaiheessa. Lukemat 6-1 kotijoukkueelle kertovat karua kieltään.

Lukko oli alusta alkaen kevyemmällä luistimella liikkeellä. Kaksinkamppailut ja irtokiekot päätyivät useimmiten lukkolaisten hallintaan. Oululaisluotsi Matti Alatalo myönsi tämän ottelun jälkeen heti ensimmäisenä.

- Lukko oli helvetin hyvä. He olivat juuri lukemien verran parempia. Heillä oli hyvä liike, jolla meiltä pelattiin tila pois. Irtokiekotkin päätyivät useimmiten heille. Kyseessä oli täysin eri Lukko kuin viime kerralla, pettynyt mutta rauhallinen Alatalo viittasi joukkueiden edelliseen kohtaamiseen Raumalla. Tuolloin Kärpät varastivat Lukolta kolme pistettä 1-3-voitolla.

Lukko onnistuikin tällä kertaa lähes kaikessa, jossa se ei edelliskoettamalla onnistunut: paikoista onnistuttiin, Jonas Andersson ja Juhamatti Aaltonen pidettiin kurissa, ja omaa maalia varjeltiin jo vastustajan kenttäpäädystä alkaen. Lukon päävalmentaja Rauli Urama katsoi kuitenkin mieluummin kokonaiskuvaa kuin vastustajan peliä.

- Tilanne, mistä lähdettiin oli se, että olimme lähteneet pikku hiljaa luistamaan peruspelistämme. Tänään käytimme hetkemme. Tasonnosto meiltä, olen todella tyytyväinen, Urama kiitteli omiaan.

Alatalo puolestaan kaipasi uusia vastuunkantajia Daniel Corson ja Jari Viuhkolan loukkaantumisten täyttäjiksi.

- No, meillä oli poissaoloja isoilla paikoilla. Mutta tuuraajia on tuolla kopissa, jonkun täytyisi nousta esiin ja ottaa enemmän vastuuta. CHL-peli ei painanut, sen taakse ei voi piiloutua, Alatalo manaili.

Toni Dahlman debytoi entistä seuraansa vastaan vaisusti. Kankeahkosti luistellut laituri hädin tuskin erottui muutenkin harmaasta kärppälaumasta.

Avauserä ja avausmaali

Lukko aloitti sähäkällä luistelulla. Avauserässä joukkue pääsi yrittämään kolmesti ylivoimaa, mutta tuloksetta. Kärppien nappaamat lukuisat aloitusvoitot söivät jäähyistä ison osan. Loppu meni Lukon kohmeisen ylivoiman piikkiin. Lukon onneksi viisikkopeli kulki tasavoimin Kärppiä liukkaammin, ja erän puolivälissä nähtiin illan avausosuma.

Koko ottelun juonikkaasti ja taidokkaasti painostanut Lukon oululaislähtöinen ykkösvitja Tomi Mustonen-Pekka Saarenheimo-Juha-Pekka Haataja sai ensimmäisen palkintonsa. Mustonen syötti tarkasti Haatajalle b-pisteiden väliin. Kultakypärä Haataja otti kiekon luistimella haltuun, siirsi kämmenpuolelle ja viimeisteli rauhallisesti Tuomas Tarkin kainalosta 1-0 Lukolle.

Semir Ben-Amorin rangaistuksen aikana Kärpillä oli hetkensä. Maltillisen pyörittelyn jälkeen Andersson pääsi kokeilemaan Petri Vehasen torjuntataitoja. Laukaus kohti ylänurkkaa kilpistyi kuitenkin Vehasen räpylän levyosaan. Kun Ossi-Petteri Grönholmkaan ei onnistunut jatkotilanteesta, jäi etsikkoaika käyttämättä. Lukolla oli vielä hetkensä lisätä johtoaan, mutta epäonnen soturi Mustonen ei onnistunut vieläkään rikkomaan alkukauden mittaista kuparistaan.

Kokonaisuudessaan erä meni Lukolle, mutta jäähyt sekoittivat molempien joukkueiden peliä, tehden erästä hämmentyneen ja sekavahkon.

Kärpät nousi rinnalle, Lukko lisäsi kaasua ja meni menojaan

Toinen erä muodostui ottelun ratkaisueräksi. Alku lupaili oululaisittain hyvää. Parin minuutin painimisen jälkeen Lukon epävarmuus omalla alueella kostautui. Jonas Andersson riisti kiekon Mika Viinaselta. Andersson syötti välittömästi komean poikittaisyötön Tommi Paakkolanvaaralle, jonka matala ja tarkka lyöntilaukaus suoraan syötöstä painui vastustamattomasti ohi voimattoman Vehasen.

Lukko kuitenkin kotiyleisön peloista huolimatta sisuuntui eikä pelästynyt tasoitusosumaa. Kolme minuuttia Kärppien tasoituksesta Chris Collins väläytti maalintekovainuaan. Marko Virtala teki hienon nousun, Perttu Lindgren ajoi keskelle mutta menetti hieman otteensa kiekkoon. Kiekko ajautui nollakulmaan Collinsille, joka napautti kiekon välittömästi Tarkin suojien kautta verkkoon. Collinsin kauden kolmas osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi.

Tom Laaksosen ja Ville Vuohtoniemen tuomarointilinja sekosi tässä vaiheessa. Miehiä vilisi aitioon tuon tuosta, joskus aiheesta, joskus aiheetta. Vaihteleva linja oli kuitenkin molemmille suurin piirtein samanlainen. Lukolle vihellettiin viisi kakkosta, Kärpille yhdeksän. Tämä vastasi pitkälti myös pelitapahtumia.

Mielenkiintoisin hetki nähtiin erän lopulla, kun Laaksosen käskystä tuomarinelikko vetäytyi neuvottelemaan kuuluttamon kohdalle. Erän loputtua selvisi, että Laaksonen oli kokenut koskemattomuutensa tulleen loukatuksi Juha-Pekka Haatajan kaataessa hänet maalin takana. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyttiin oikeaan ratkaisuun: kyseessä oli pelitilanteeseen kuulunut vahinko, jossa Haataja ei ehtinyt väistää päätuomari Laaksosta.

Erässä nähtiin vielä myös yksi maali, jossa oli jo pientä ratkaisun katkua. Pekka Saarenheimo pääsi tuikkaamaan tyhjiin Tomi Mustosen laukauksen irtokiekon. Kärppien maalilla Tuomas Tarkki ei tässäkään tilanteessa saanut kovinkaan paljon apuja kenttäpelaajilta maalinedustan puhdistamisessa, vaan Saarenheimo oli lopulta varsin yksin maalin edessä hääräämässä.

Lukon Mikko Viitasella oli vielä paikka lisätä Lukon johtoa, mutta viivalta lähtenyt laukaus kilahti tolppaan. Aivan erän lopussa Kärpillä oli vielä paikkansa tulla otteluun mukaan, mutta viekas Saarenheimo siirsi maalintekotilanteessa Lukko-maalin paikoiltaan ansaiten itselleen samalla kahden minuutin rangaistuksen. Kokonaisuudessaan Kärpät oli erässä pahasti ahdingossa, mutta Tarkki teki maalilla voitavansa.

Selvät sävelet kolmannessa

Kolmannessa erässä Lukko alkoi jäädyttää Kärppien peliä rauhallisella ja kärsivällisellä otteella, juuri sellaisella, jota Urama suojateiltaan toivookin. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin Lukolle siunaantui kaksi läpiajoa, mutta niin Viinanen kuin Collinskin joutuivat toteamaan Tarkin etevämmäksi. Seitsemännellä minuutilla Alatalo reagoi aikalisällä, mutta Kärppien peliin se ei tuonut mitään uutta. Peliään avannut Kärpät kokivat vielä kolme takaiskua sinetiksi ottelulle.

Erän puolivälissä Haataja esitti raumalaisyleisölle alkukauden komeimman osuman: mies veivasi Kärppien viisikon solmuun tunkeutuen aivan maalin eteen. Kärpät joutui rikkomaan, mutta jäässä maatenkin Haataja onnistui päättämään sooloilunsa nostolla yli Tarkin. 4-1, ja peli oli selvä.

Erän ja ottelun lopulla Lukko onnistui lopultakin ylivoimassaan, ja vieläpä kahdesti. Ensin Pasi Saarela tälläsi vastakiekkoon mielipaikaltaan b-pisteen kaarelta takaylänurkkaan. Numero 52 Saarela onnistui kreivin aikaan: pelikello näytti lukemia 52:25, kun Saarela iski 5-1-lukemat. Reilut viisi minuuttia tästä, ja Pekka Saarenheimo iski illan toisen osumansa, jälleen Mustosen laukauksen irtokiekosta. Kiekko lirui Tarkin haaroista hiljalleen maalin perukoille.

Mustosta alkukauden maalittomuus on alkanut jo ymmärrettävästi haitata. Paikkoja on ollut jo useaan maaliin, mutta maalisarake näyttää edelleen puhdasta nollaa.

- Totta kai maalittomuudesta alkaa kasautua paineita jo muillekin kuin pelkästään minulle. Nolla maalia on aivan liian vähän. Onneksi pelejä on nyt monta peräkkäin nopeasti, jos vaikka huomenna osuisi, Mustonen tuskaili toiveikkaana.

- Jämäkkä esitys kuitenkin meiltä. Kuusi tehtyä maalia Kärppiä vastaan on paljon. Liike oli meillä kuin itsellänikin kohdillaan, se ratkaisi tänään. Pääsin pelaamaan tuttujen kavereiden viereen, ei sen merkitystä voi kieltääkään. Ei Kärpät meissä oululaisissa herätä pukukopissa sen kummempaa puhetta, lähdettiin vaan klassisesti 'pelaamaan omaa peliä', Mustonen virnuili.

Rauli Urama ei lähtenyt pistämään voittoa osittain vanhoihin ketjuihin palaamisen piikkiin.

- Ei ne vanhat ketjukoostumukset niinkään vaikuttaneet, vaan pelimme puutteiden tiedostaminen. Tänään teimme asioita, jotka joskus ovat jääneet tekemättä. Yksinkertaistimme ylivoimaa, vetoja ja irtokiekkojen tavoittelua, Urama tiivisti voiton avaimet.

Lukko jatkaa kotiluolassaan lauantaina SaiPaa vastaan. Kärpät puolestaan yritää katkaista tappioputkeaan Jokereiden vieraana Helsingissä samana päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle