VGK - SJS 2.00

Jokerit työvoittoon Tapparasta

LIIGA / Raportti
Liigakärki Jokerit sekä vaisun alkukauden pelannut Tappara kohtasivat sunnuntai-iltapäivän tv-ottelussa Areenalla. Pisteet pysyivät Helsingissä hitaahkon painimisen jälkeen maalein 2-1.

Vierasjoukkue Tampereelta sai otteluun vahvan alun. Tapparan luistin liikkui alussa uneliasta kotijoukkuetta vauhdikkaammin, ja kirvesrinnat pääsivätkin ensimmäisenä maalin makuun. Tänään edukseen esiintynyt Sami Venäläinen kuljetti kiekkoa laitaa pitkin ylöspäin ja antoi mainion syötön keskelle Marko Mäkiselle, joka tälläsi hienosti Kari Lehtosen patjan alta kiekon maaliin. Venäläinen ja Mäkinen onnistuivat siinä, mikä tällä kaudella on ollut Jokereita vastaan kaikkein vaikeinta, eli pääsyssä narripaitojen puolustusboksin sisään. Tilanteessa jokeripuolustus oli unten mailla.

Tappara hallitsi ensimmäistä erää, vaikka torjunnat päivän maalivahtien Kari Lehtosen ja Mika Lehdon kesken tasattiinkin. Yleisesti ensimmäisestä erästä jäi vaisuhko kuva. Varsinkin Jokereiden pelitempo oli yllättävän hidas, Tappara luisteli vauhdikkaammin huolimatta siitä, että tänään pelattu ottelu oli sille jo viikon neljäs. Televisiokatsojillekaan alku tuskin tarjosi hyvää kiekkoviihdettä, mutta Areenalla hiljaisuus oli kaamea. Lippuja otteluun oli lunastettu vain rapiat 8300, mutta Areenalla oli tuskin senkään vertaa kansaa lehtereillä.

Kangasniemelle kardinaalivirhe

Toinen erä ehti vanheta vain yli minuutin, kun Jussi Pesonen täräytti erinomaiselta tekopaikalta tolppaan. Illan päätuomari Markku Kruus käväisi varmuuden vuoksi toimitsija-aitiossa tarkastamassa käsien levittelynsä oikeellisuuden videotuomarilta.

Muutamaa hetkeä myöhemmin pääsi Jokerit kuitenkin tasoihin melko halvan maalin turvin. Miska Kangasniemi, Tapparan seitsemäs puolustaja tänään, hukkasi täysin ajatuksensa ja lähti puolustussiniviivan tuntumassa alimpana miehenä kikkailemaan ohi kahden nälkäisen jokerihyökkääjän. Kangasniemen sooloilu päättyi nuoren Tomi Mäen katkaisuun ja Jokereiden kahdella nollaa vastaan -hyökkäykseen. Mäki otti tilanteen haltuunsa, syöksyi läpiajoon ja sijoitti kiekon pelimiehen elkein ohi Mika Lehdon. Ottelun jälkeen Mäki merkkaili hymyssä suin kiekkoa, jolla maali syntyi. Syystäkin, sillä osuma oli miehen liigauran ensimmäinen.

Tappara oli siirtyä johtoon pian Jokereiden tasoituksen jälkeen. Tänäänkin melko vaisusti pelannut Petri Pakaslahti sörssi puolustusalueella kiekon vastustajan hyökkääjälle, jonka jälkeen ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vetää ukko kumoon. Tappara ei kuitenkaan tuosta paikasta saatika sitä seuranneesta ylivoimapelistä maalia onnistunut tekemään.

Seuraavan jäähyn otti vuorostaan Tappara ja Sami Venäläinen. Mutta kotijoukkueen ylivoima ei sen kaksisempaa ollut kuin vierailijallakaan, kuvion käynnistäminen oli vaikeaa, ja toinen päivän pettymyksistä Jokeripaidassa, Arto Tukio, onnistui vielä sörssimään hyvän pyörityksen. Tukio ei paria väläytystä lukuunottamatta vieläkään ole kyennyt nousemaan tällä kaudella sille tasolle, mitä Jokerit odottaa. Tom Koiviston saappaat ovat edelleen täyttämättä, ja tämä näkyy erityisesti Jokereiden ylivoimapelissä. Ilkka Mikkolan paluu on tosin piristävä seikka.

Tuttu kaava kolmannessa erässä

Jokerit on erikoistunut pelaamaan kotiottelunsa tällä kaudella lähes aina saman kaavan mukaan. Vastustaja on yleensä aina vahvasti mukana pelissä läpi ottelun, mutta ratkaisumaalien tekeminen tuntuu olevan tällä kaudella Jokereita vastaan ylivoimaista narripaitojen kivikovan viisikkopuolustuksen ja Euroopan kiekkosarjojen kovimman maalivahdin Kari Lehtosen johdosta. Kun vastustajalle tarjotut ratkaisun paikat eivät kelpaa, kuittaavat Jokerit järjestään kolmannen erän kotiin päin, ja näin pitävät pisteet Areenalla.

Tällä kertaa ratkaisu syntyi 58. peliminuutilla. Pikkuhiljaa itseään vuoden tulokkaaksi pelaava Jukka Voutilainen oli jälleen ratkaisijana, kun kuopiolaislähtöinen hyökkääjä iski kiekon pienehkön ruuhkan päätteeksi ohi Mika Lehdon. Tilanteessa ensin Ilkka Mikkolalla oli erinomainen ratkaisupaikka, mutta Mikkola sutaisi kiekon päin laukaisijan ja Lehdon välissä ollutta lihamuuria, josta kiekko sitten päätyi Voutilaiselle.

Jukka Voutilainen on kuin varkain päässyt tekemään sen, mitä pidetään yleisesti mahdottomana tehtävänä - vakiinnuttanut paikkansa Jokereiden ratkaisijoiden kaartissa. Kuin väkisin tahdonvoimalla maaleja tekevä hyökkääjä on läpimurtonsa todella ansainnut. Voutilainen oli sivussa lähes kaksi kautta vakavan käsivamman vuoksi. Nousujohteinen viime kevät on tänä syksynä vaihtunut osittain muiden hyökkääjien loukkaantumisten kustannuksella paikaksi terävimmässä jokerihyökkäyksen kärjessä. Varmasti kaikkien yllätykseksi Voutilainen on Jokereiden sisäisessä pistepörssissä kolmantena heti Ville Peltosen ja Antti Aallon perässä - Voutilaisella koossa jo peräti kahdeksan maalia ja kolme syöttöä, eli 11 pistettä. Nälkäinen sniper on kahdeksalla osumallaan Jokereiden maalikuningas.

Nihkeää painimista

Kuten sanottua, ottelu ei viime kauden Jokerit-Tappara -peleistä poiketen tarjonnut järisyttävää spektaakkelia. Kylmä fakta on, että viimekauden finalistien välinen tasoero on kuluvalla kaudella suuri - Tapparan diesel ei tunnu lähtevän millään käyntiin. Jokereiden rutiini on huikea - jälleen kerran vierailijajoukkueella oli paikat ratkaista peli, mutta pisteet eivät lähde Areenalta kulumallakaan. Aina löytyy ratkaisija, joka kolmannessa erässä kääntää pelin Jokereille.

Jokereiden päävalmentaja Raimo Summanen oli pettynyt ottelun tasoon. Peli meni tuomarikolmikon ponnisteluista huolimatta jälleen kerran melkoiseksi pystypainiksi ja mailasodaksi. Niin Tapparan isot ja hitaat puolustajat kuin Jokereiden hukassa olleet hyökkääjätkin kahvasivat ja estivät niin kiekottomia kuin kiekollisiakin pelaajia.

Jokerit alkaa pikkuhiljaa kärsiä varsin erikoisesta ongelmasta kotiotteluissaan: se ei ole hävinnyt tällä kaudella kotonaan vielä kertaakaan, mutta pelit eivät ole olleet pääsääntöisesti mitenkään valtavan viihdyttäviä. Niukat yhden tai kahden maalin voitot ovat toki jännittäviä ja nannaa sarjataulukkoa ajatellen, mutta vierasotteluiden, kuten torstain 1-8 Ilves-selkäsaunan, tapaisia maali-ilotteluita ei Areenalla juuri ole nähty. Syynä tähän voisi ehdottaa muunmuassa sitä, että vierasjoukkue tulee Areenalle jo osittain valmiiksi hävinneenä, ja erityisen varovainen taktiikka ei jätä Jokereillekaan tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa kovinkaan räiskyvää peliä. Jokereiden lyömätön perusrutiini on kuitenkin vahvuus, joka tulee kantamaan pitkälle keväällä. Kolmannen erän suvereenius ottelusta toiseen saa Jokerit näyttämään voittamattomilta.

- Kyllä se on meidän uskomattoman vahva taistelutahto, joka siinä näkyy, kommentoi päävalmentaja Summanen Jokereiden vahvoja loppurutistuksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle