Jokereiden tehohetki kaatoi HPK:n

LIIGA / Raportti
Helsingin Jokerit korjasi täyden pistepotin Hämeenlinnasta toisen erän kahdella maalilla, jotka syntyivät seitsemän sekunnin välein. Isäntäjoukkue HPK ei takaiskujen jälkeen päässyt enää peliin mukaan.

Joukkueet taistelivat läpi ottelun melko tasaväkisesti. HPK oli kiekollisempi osapuoli, mutta väkevästi luistellut narrilauma ei antanut omalla puolustusalueellaan tuumaakaan periksi. Suoraviivaisesti pelannut vierasjoukkue viimeisteli paikoistaan hyvällä prosentilla ja hyödynsi armotta Kerhon huolimattomuusvirheet.

– Meille iski toisessa erässä luulotauti. Oletettiin, että noustaan voittoon ja toivottiin, että asiat kentällä tapahtuvat helposti, suomi HPK:n valmentaja Petteri Hirvonen.

Kerho hallitsi, Hentunen iski

Kotijoukkue luisteli vahvasti ottelun avauserään ja saikin heti ylivoimatilaisuuden kampitusjäähyn myötä. Paras paikka siunaantui Miikka Männikölle, joka kuin ihmeen kaupalla onnistui kuitenkin tuhrimaan Ville Viitaluoman rakentaman tilanteen.


Jukka Hentunen lirutti Jokerit johtoon.
Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Maalin jälkeen iski Jokerit. Mathias Porseland menetti pelivälineen puolustussiniviivalla Esa Pirnekselle, joka lähetti nopean Jukka Hentusen pahantekoon. Kiekko Teemu Lassilan längistä verkkoon ja kylmä suihku kotijoukkueelle.

HPK pääsi erässä toistamiseen ylivoimalle, mutta Jukka Laamasen tolppalaukausta lähemmäksi ei isäntäjoukkue päässyt. Jotain HPK:n avauserän hallinnasta kertovat maalivahtien torjunnat. Siinä missä Lassila joutui pysäyttämään kolme laukausta, sai virkaveli Mika Järvinen torjua 13 kertaa.

– Ensimmäisessä erässä peli rullasi hyvin ja hallittiin tapahtumia. Jokereille kuitenkin kaikki kunnia. He käyttivät maalipaikkansa hyväkseen, Hirvonen manaili.

Seitsemän sekuntia

Toisessa erässä puntit tasoittuivat. Myös Jokerit löysi keinon edetä Kerhon puolustusalueelle nopeilla keskialueen ylittämisillä. Kiekko tosin pomppi molempien joukkueiden lavoissa ja aika ajoin peli meni sekavaksi sähläämiseksi. Yhden tällaisen sekavan kiekonpoukkoilun seurauksena Kerho tasoitti pelin ajassa 24.24. Juuso Puustinen nappasi kiekon ilmasta haltuun ja laukoi suorasta luistelusta todella lujan rannelaukauksen ohi Järvisen. Videotarkistuksen jälkeen osuma hyväksyttiin.

Hetken näyttikin, että HPK menee menojaan. Se sai luotua hyviä maalipaikkoja, mutta kuin yöstä Jokerit pelasi terävän vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Hentunen löysi oivaltavalla syötöllä maalin eteen hiipineen Antti Kerälän ja Kerhon omalla kasvatilla ei ollut vaikeuksia lyödä vierasjoukkuetta johtoon.

Heti seuraavasta aloituksesta niin ikään HPK:lle tuttu Janne Lahti taisteli kiekon itselleen, haastoi pakin ja ohitti Lassilan etukulmasta. Osumien väliin jäi vain seitsemän sekuntia ja peli oli käytännössä taputeltu vaikka ottelu oli vasta puolivälissä.

– Tulokseen olemme tyytyväisiä, mutta itse pelin sisältöön emme. Vaikea peli, mutta tärkeintä on kolme pistettä, sanaili Jokereiden valmentaja Sami Ranta.

Kolmesta pisteestä huolimatta ottelu toi helsinkiläisille myös harmaita hiuksia, kun kultakypärä Ben Eaves loukkaantui ensimmäisessä erässä.

– Eavesia vaivaa vanha selkävamma. Muutenkin meillä kavereita tulee ja menee joka pelissä. Tänään Teemu Eronen ja Antti-Jussi Niemi palasivat loukkaantumisten jälkeen. Kokoonpano elää koko ajan. Siinä mielessä pelillisiä puutteita voi hieman katsoa läpi sormien, Ranta jatkoi.


HPK yritti päätöserässä peliin mukaan.
Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Hengetön takaa-ajo

Päätöserässä HPK yritti kuroa Jokereiden kahden maalin etumatkaa, mutta kotijoukkueen peli tuntui nitkahtaneen kahteen salamatakaiskuun. Paras paikka kavennukseen siunaantui Armands Berzinsille, mutta pitkän videotarkistuksen jälkeen tuomarit totesivat, että kiekko ei maalinedusruuhkassa tolppien väliin mennyt.

Lopussa Kerho kokeili vielä ihmettä kuudella kenttäpelaajalla, muttei saanut aikaiseksi edes kunnon laukausta. Teemu Pulkkinen päätti loputkin pyristelyt iskemällä loppuluvut tyhjään verkkoon.

Tappiosta huolimatta Kerholla oli hetkensä, mutta se menetti voiton huolimattomuuttaan. Pahoja virheitä syntyi paljon ja niistä maksettiin kovaa hintaa. Jokerit esiintyi viileän varmasti. Luisteli ja taklasi kovaa ja teki paikoistaan maalit. Mitään käärmekeittoja ei tänään kolmen pisteen saavuttamiseksi tarvittu.

– Valju kuva jätettiin. Ei oltu tarpeeksi teräviä, eikä oikein saatu tänään kaikkea irti, Hirvonen päätti.

Molempien joukkueiden sarjaohjelma jatkuu lauantaina vieraspelien muodossa. HPK matkaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi ja Jokerit kohtaa Lappeenrannassa SaiPan.

» Lähetä palautetta toimitukselle