HIFK:n kotitaika kestää

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK jatkoi vahvoja otteita kotikaukalossaan kaatamalla tiistai-iltana Oulun Kärpät lukemin 3-1 (0-0, 2-0, 1-1). Lisäväriä vauhdikkaaseen kamppailuun toi loukkaantunutta isoveljeään tuuranneen Markus Granlundin ensiesiintyminen SM-Liigassa.

Lauantaisesta HPK-tappiostaan sisuuntunut kotijoukkue lähti otteluun vahvalla liikkeellä ja tiukalla karvauksella. Kärppien puolustus oli heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien vaikeuksissa HIFK:n vyöryessä kohti vieraiden maalia.

-Kyllä tämän ottelun siemen kylvettiin jo Hämeenlinnan rämpimisessä. Helpolla ei päästy, mutta tänään joukkueella oli draivi päällä ja meiltä löytyi aloitteellisuutta ja kovuutta. Hieno ottelu ja hieno ilta, HIFK-valmentaja Kari Jalonen analysoi.

-Vasta kolmannessa erässä saatiin taisteluilme päälle. Yhtään maalintekijää väheksymättä toisen erän maaleissa oli halpaa puolustamista, Kärppäluotsi Mikko Haapakoski harmitteli Ville Peltosen iskemiä maaleja.

Nuorempi Granlund debytoi kovassa seurassa

Ottelun alussa mielenkiinto kohdistui kotijoukkueen ykköskenttään, jonka keskellä nähtiin aivotärähdystä poteneen Mikael Granlundin sijasta vuotta nuorempi pikkuveli Markus Granlund. Kelvollisesti esiintynyt nuorimies pääsi pariinkin otteeseen yrittämään maalintekoa ketjukavereidensa Peltosen ja Lennart Petrellin tarjoiluista, mutta jäi vielä toistaiseksi pisteittä.

-Alkulämmittelyssä tuntui että raiteet ovat paremmin kohdallaan kuin Miken kanssa. Jostain kummasta niitä Granlundeja tulee, joku sanoi että tämä on kyllä jo viimeinen, Peltonen vitsaili ottelun jälkeen.

-Mallikas esitys, vaikka Markus sai vasta eilen illalla tietää pelaavansa. Mikael potee aivotärähdystä eikä ole tällä viikolla käytettävissä, joten annetaan nuoremman Granlundin pelata samalla paikalla, päävalmentaja Jalonen puolestaan myhäili.

Ottelun ensimmäisessä erässä niin Granlundin kenttä kuin HIFK:n muutkin koostumukset loivat tukun vaarallisia tilanteita Kärppien maalilla, kun taas vieraista lähinnä vain Kamil Krepsin johtama kentällinen sai painettua pelin kotijoukkueen alueelle. Toisessa päässä kärppävahti Petri Koivisto puolestaan piti torjunnoillaan vieraita pystyssä, ja näin erätauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.


Turo Järvinen iski ottelussa kauden avausmaalinsa
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Peltonen nousi maalipörssin kärkeen

Ottelun avausmaali nähtiin toisen erän alussa, kun Peltonen iski kiekon varmasti reppuun Toni Söderholmin oivasta poikittaissyötöstä. Heti maalin jälkeen HIFK:lle tarjottiin mahdollisuutta päästä karkumatkalle vieraiden kahden perättäisen jäähyn myötä, mutta kärppäpuolustus Koiviston johdolla kesti kotijoukkueen vyörytyksen.

Erän puolivälin jälkeen HIFK pääsi jälleen ylivoimalle, eikä kotijoukkue tällä kertaa jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Asialla oli jälleen Peltonen, joka ampui terävän rannelaukauksen ylänurkkaan Petteri Wirtasen karvattua kiekon pois lepsusti pelanneelta kärppäpuolustukselta. Maali oli kokeneelle HIFK-laiturille jo kauden yhdeksäs.

Myös vieraat pääsivät toisessa erässä hakemaan kavennusta ylivoimalla, mutta HIFK:lla ei missään vaiheessa ollut suurempaa hätää. Kärpät ei saanut pakkopeliään pyörimään, joten varsinaisia maalintekopaikkojakaan ei nähty. Näin ollen toiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-0 – johdossa.

Donskoi rikkoi Riksmanin kuparisen

Päätöserän alussa HIFK karkasi jo kolmen maalin johtoon, kun Turo Järvinen nousi kulmasta maalille ja ujutti kiekon reppuun ohi Koiviston. Syöttöpiste osumasta merkittiin Jerry Ahtolalle.

Kärpät ei kuitenkaan suostunut vielä luovuttamaan, sillä vain kaksi minuuttia myöhemmin yksi joukkueen nuorista lupauksista Joonas Donskoi toi ylivoimamaalillaan vieraat jälleen kahden maalin päähän. Tilanteessa Joni Liljeblad ampui kiekon siniviivalta tolppaan, ja Donskoi oli kärppänä paikalla iskien irtokiekosta kauden neljännen maalinsa.

Maalin myötä Kärpät sai enemmän pelin juonesta kiinni, mutta kiekko ei löytänyt tietään maaliin edes ylivoimalla. Viimeisellä minuutilla vieraat saivat vielä pari vaarallista maalintekopaikkaa pelatessaan ilman maalivahtia, mutta kotijoukkue kesti ja näin täydet kolme pistettä jäivät Helsinkiin lukemin 3-1.

HIFK otti siis jo kahdeksannen kotivoittonsa peräjälkeen, kun taas Kärpille tulos merkitsi jo kuudetta perättäistä vierastappiota. Seuraavan kerran oululaiset hakevat pisteitä torstaina, kun joukkue isännöi sarjakärki JYP:iä. HIFK puolestaan matkaa lauantaina SaiPan vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle