Draamaa ja rytinää?

LIIGA / Raportti
SM-liigan slogan ei aivan täyttänyt lupaustaan lauantai-iltana Helsingin jäähallissa. Sarjakärki JYP ja Helsingin IFK tarjosivat seitsentuhatpäiselle yleisölle heikkotasoisen nyhjäyksen. JYPin tarkka puolustuspelaaminen ja HIFK:n tehoton ylivoimapeli käänsivät voimasuhteet lopulta niin, että helsinkiläisjoukkue jäi ensi kertaa koko kaudella nollille numeroin 0-3 (0-0, 0-0, 0-3).

Joukkueiden välistä kauden neljättä kohtaamista oli syytä odottaa innolla, olihan sarjakärki JYPin ja HIFK:n kauden aiemmat kohtaamiset olleet tasaisia ja tasokkaita otteluita. Siltä se näytti tälläkin kertaa avauserän perusteella, mutta kaksi seuraavaa jätti viihdearvoltaan ja tasokkuudeltaan paljon toivomisen varaan.

HIFK piti pelivälinettä suurimman osan ottelusta, mutta ei kyennyt tekemään sillä mitään järkevää. JYP puolusti ensiluokkaisesti.

Kun kotijoukkueelle ei maalien tekeminen lauantai-illassa maistunut, teki JYP sen, mitä se malttoi sinnikkäästi odottaa. Lennart Petrellin rangaistuksen aikana Ossi Louhivaara ohjasi Sami Vatasen viivalta lähettämän kiekon ohi IFK-vahti Jan Lundellin.

– Me pysyttiin meidän sotasuunnitelmassa siihen ylivoimamaaliin asti. Se maali muutti kuitenkin tunnetilaa niin, että me vähän hermostuimme omaan tekemiseemme, HIFK:n valmentaja Kari Jalonen pohti ottelun jälkeen.

HIFK törmää Tuokkolaan

Tasoitusta apinan raivolla Louhivaaran maalin jälkeen hakenut IFK törmäsi muurin nimeltä Pekka Tuokkola.

Jyväskyläläisten veräjällä varmaotteisen ottelun pelannut JYP-veskari nosti itsensä ottelun hahmoksi viimeistään torjuessaan Mikael Granlundin lähietäisyydeltä tulleen laukauksen kolmannessa erässä. Ei tarvitse olla ennustaja veikatakseen, että tuo torjunta pyörii vielä hyvän tovin huippuhetket-koosteissa.

Tuota tilannetta lähemmäksi ei IFK enää päässyt. Tuokkolan lisäksi koko JYP-joukkue saa olla esitykseensä tyytyväinen. Se pelasi hyvän vierasottelun.

– Tämä on tulosurheilua ja siihen tulokseen voimme olla tyytyväisiä, JYPin päävalmentaja Risto Dufva hehkui ottelun jälkeen.

Kauden kaikki aiemmat kohtaamisensa helsinkiläisillä hävinnyt JYP oli selvästi opiskellut vastustajan peliä aiempia otteluita tarkemmin. Dufva korosti kuitenkin JYPin keskittyneen vain omaan tekemiseensä.

– Kyllä meillä oli tähän otteluun ihan omat demonit, joita vastaan lähdimme taistelemaan. Tiesimme, että IFK on hyvä joukkue, ja miten se pelaa. Sitä ei tarvinnut murehtia. Meidän murheemme olivat siinä, mitä me itse olemme, Dufva selvensi suunnitelmaansa.


Tuokkola masensi HIFK:n.

JYP todella tiesi, mitä tehdä. Jyväskyläläiset eivät kuluttaneet ylimääräistä energiaa turhanpäiväiseen, vaan tekivät vain sen, mitä oli tarvis. HIFK ei keksinyt koko iltana lääkkeitä tiiviiseen puolustusmuuriin.

– Kyllä meillä oli JYPin ”betonipuolustus” hyvin tiedossa, mutta olen siihen tyytyväinen, että saimme kuitenkin luotua hyökkäyksiä, Jalonen mietiskeli.

HIFK:n iltaa synkensi myös yhden pelin osa-alueen tason sukeltaminen pohjakerrokseen.

Erikoistilannepelaaminen epäonnistui täysin, josta kertoo tylyä kieltä se fakta, että helsinkiläiset pääsivät pelaamaan ylivoimaa seitsemän kertaa, jona aikana ainoastaan JYP onnistui kertaalleen maalinteossa.

Etsikkoaikansa Juha-Pekka Hytösen kaksiminuuttisen aikana saanut IFK munasi avautuneen mahdollisuutensa täysin. Martti Järventien virhe viivalla avasi jyväskyläläisille kahdella nollaa vastaan hyökkäyksen, jonka Antti Pihlström päätti maaliin. Viimeistään tässä vaiheessa katkesi HIFK:n selkäranka ikävää rutinaa pitäen.

– Erikoistilannepelaamisemme oli liian kuviokeskeistä. Siitä meillä on poikien kanssa paljon puhuttavaa, Kari Jalonen harmitteli.

Erikoistilannepelaamisen tuskaisuus näkyi myös ottelun loppuvaiheessa räikeästi, kun Jalonen ja HIFK pyrkivät isolla riskillä takaisin peliin, ja korjaamaan jo katkeamaan ehtinyttä selkärankaa. Jalonen komensi Jan Lundellin vaihtoon ja lähti hakemaan kavennusmaalia neljän hyökkääjän ja yhden pakin yhdistelmällä, kun peliaikaa oli peräti neljä minuuttia jäljellä. Ossi Louhivaaran illan toinen osuma tyhjään helsinkiläisveräjään murensi toiveet helsinkiläisittäin onnellisesta lopusta.

Hyvösestä ei vielä sateentekijäksi

HIFK:n tuorein hankinta, Hannes Hyvönen pelasi lauantaina ensimmäisen ottelunsa punapaidassa sitten vuoden 2001. Hyvösestä ei ainakaan vielä ollut toivotunlaiseksi ratkaisijaksi. Hyvönen pyöri muun joukkueen tavoin tehottomasti Helsingin jäähallin jäällä.

Hyvönen saa maukkaan mahdollisuuden parantaa otteitaan tiistaina, kun IFK matkustaa hyökkääjän kasvattajaseuran Oulun Kärppien vieraaksi. Sarjajohtoaan entisestään lauantain voitolla vankistanut JYP kohtaa samana iltana Hippoksella Lahden Pelicansin.

» Lähetä palautetta toimitukselle