Ässät pani Ilveksen vikisemään

LIIGA / Raportti
Pelillisesti tasaisissa merkeissä sähelletyssä ottelussa Ässät pöllytti Ilveksen turkin takkuun kolmannessa erässä, jossa joukkue karkasi 4-1-voittoon. Kokonaisuutena porilaiset olivat sen verran terävämpiä ja tarkempia, että kotivoitto oli täysin ansaittu.

Ottelun avauserässä näytti siltä, että Ilves on vielä pahastikin kesäterässä. Erikoista ei ollut Ässienkään peli, mutta sen verran selkeämpää ja valmiimpaa, että pelin painopiste oli pääsääntöisesti tamperelaisten puolustusalueella.

Ässät kävi ahnaasti ylhäältä kiinni ja tämä tuotti Ilvekselle suunnattomia vaikeuksia. Avaukset menivät minne sattuivat, tai sitten tupsukorvat menettivät kiekon jo ennen kuin ehtivät sitä edes eteenpäin laittamaan.

Hyvällä karvauksella oli ehkä oma osuutensa ensimmäiseen maaliin, mutta vielä suurempi osuus oli Cory Murphyn alokasmaisella hasardilla. Bluesista Tampereelle siirtynyt kandalaispuolustaja yritti päädystä heittää joko avaussyöttöä, tai sitten purkukiekkoa, mutta kiekko napsahtikin Ässissä pelaavan maanmiehen Martin Bergeronin lapaan. Bergeron kiitti ja kuittasi. Eleettömän rauhallisesti mies piiskasi ranteella kiekon Juha Pitkämäen kainalon alta takakulmaan. Maalintekijän maali.

Korppi-show

Ässien hallinta jatkui läpi erän, mutta Pitkämäen hyvä vire esti lisämaalien synnyn. Loppua kohden homma kävi entistä sekavammaksi, kun pelaamisen sijasta keskityttiin molemminpuoliseen tökkimiseen.

Isoa rähinää ei aikaiseksi saatu, vaikka sellaiseenkin oli aineksia olemassa. Varsinaisena pääprovokaattorina toimi tuttu yleisönviihdyttäjä ja -hauskuuttaja Jari Korpisalo, joka muisti kopauttaa vastustajaa joka käänteessä, välillä villisti mailalla, välillä hellästi hanskalla. Sanan säiläkin kuului luonnollisesti repertuaariin.

Erityisesti Ilveksen tuoreet tsekkivahvistukset tuntuivat hämmästelevän huonosti käyttäytyneen vanhan miehen menoa ja meininkiä. Martin Hlavacka ojensikin ensimmäisenä kätensä suoraksi Korpisalon kasvoihin, josta hyvästä mies lähti ihmettelemään tapahtumien kulkua jäähyaitioon. Viattoman oloinen puhdas pulmunen Korpisalo jäi sen sijaan kaukaloon pyörittämään ylivoimapeliä.

Erän lopulla Ässä-kippari sai vielä yhden hässäkän aikaiseksi ängetessään jälkitilanteessa maalin edustalle turhan innokkaasti. Tällä kertaa lähti Korpisalokin mussutuksiensa saattelemana miettimään syntyjä syviä. Ehkä mietinnöt auttoivat, sillä tuon jälkeen pelissä nähtiinkin huomattavasti rauhallisempi Korpisalo.

Ilves hallitsi tehottomasti

Toiseen erään Ilves löysi lisää liikettä ja se toi hallinnan vierasjoukkueelle. Tällä kertaa puolestaan Ässillä oli vaikeuksia avata peliä omasta päästä tupsukorvien karvatessa aiempaa aavistuksen rohkeammin.

Ilveksen hallinta ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä ratkaisuyrityksistä puuttui viimeinen terävyys. Laukauksia kyllä sateli, mutta Scott Langkow oli Ässien maalilla jälleen kerran kovassa vireessä. Tosin Ilveksen yritykset olivat pääasiassa sen verran vaisuja, ettei Langkow joutunut parhaimpaansa venymään.

Ilves sortui virheisiin

Kolmannesta erästä odotettiin tiukkaa vääntöä, ja Ilveksen takaa-ajon jatkumista, mutta toisin kävi. Ilves sortui virheisiin, jotka Ässät käytti hyväkseen.

Korpisalo sai kunnian siirtää voitto-osumaksi jääneessä toisessa maalissa kiekon kaikessa rauhassa Ilves-maaliin. Tamperelaisten puolustus oli pahasti tuuliajolla ja vapaita patapaitoja riitti Pitkämäen maalin edustalla. Bergeron väläytti tällä kertaa pelisilmäänsä löytämällä syötöllään Korpisalon, joka sai tuikata laatan tyhjiin.

Loppu olikin sitten pelkkää kosmetiikkaa, sillä Ilveksen into laantui ja virheet lisääntyivät. Joukkueen avaukset menivät jälleen minne sattuivat, eikä Ässillä ollut vaikeuksia kontrolloida peliä aina summerin soittoon saakka.

Ennen sitä nähtiin kuitenkin vielä kolme maalia. Pian Korpisalon maalin jälkeen Tomi Pöllänen karkasi Kristian Kuuselan hyvän syötön jälkeen kevyesti Ilves-pakkien välistä läpiajoon. Joensuun kasvatti sijoitti kiekon ilman turhia kikkailuja hallitusti yläkulmaan. Maalintekijän maali tuokin.

Ilves sai lohtua ylivoimalla. Tsekkivetoinen viisikko pyöritti peliä näyttävästi ja lopulta se kuparinenkin rikkoutui. Jukka-Pekka Laamanen antoi poikittaisyötön siniviivalle Hlavackalle, joka laukoi, ei kovaa, mutta tarkasti, ja maskissa ollut Langkow tuli yllätetyksi ainoan kerran.

Viimeisellä minuutilla tamperelaiset hakivat vielä kavennusta ja Pitkämäkikin otettiin maalilta pois. Tai piti ottaa, mutta homma meni lähinnä arpomiseksi ja tuo arvonta oli porilaisille suosiollinen. Bergeron otti Langkowin torjunnan jälkeen irtokiekon ja antoi vapauttavan syötön keskialueelle Pölläselle. Vaihtoaition luukun liepeillä ihmetellyt Pitkämäki säntäsi takaisin kohti maaliaan, mutta ei sinne asti kunnolla ehtinyt Pölläsen sijoittaessa toisella maalillaan loppulukemiksi 4-1 ajassa 59.59. Tuttu maalintekoaika kyseiselle herralle.

Ässien peräpää pitää

Ässien aatelinen oli jälleen kerran huippukuntoinen Scott Langkow. Varmaa työskentelyä, sekä hyvää pelinlukua ja -avaamistakin. Kruunuksi vielä syöttöpistekin viimeiseen maaliin.

Puolustuksen ykkösnimeksi nousi Pasi Peltonen. Kunnialla selvisivät myös muut perusvarmaa pelanneet miehet, mutta pienoinen profiilinkohotus ennen liigan alkua olisi kuitenkin muutamille kavereille suotavaa. Tämä koskee erityisesti Olegs Sorokinsia.

Hyökkäyksessä tehomieheksi nousi jälleen Martin Bergeron saldollaan 1+2. Kaikkiaan 35-vuotias konkari on nyt pelannut kolme täysimittaista peliä, joissa hän on tehtaillut pisteet 2+5. Tuo tahti riittää toki liigassakin.

Pelillisesti Bergeron aloitti pirteästi, mutta pelin vanhetessa tuli muutamia pahoja kämmejä alimpana miehenä. Muutenkin kiekko tuntui hieman polttavan lavassa. Vauhti näyttäisi kuitenkin riittävän ja selviä pelimiehen elkeitäkin Ässien kuuskutosesta löytyy. Tällä kertaa hommaa vaikeuttivat myös ketjukaverit, sillä Jari Korpisalo ja Marko Kivenmäki eivät parhaimpaansa yltäneet. Eipä tuo muutenkaan ihan optimaaliselta yhdistelmältä vaikuta, ehkä olisi aika koittaa muitakin miehiä Bergeronin rinnalla.

Kaiken kaikkiaan Ässien peli oli taas viikossa astunut askeleen eteenpäin. Monia puutteita on, mutta peruspeli asettuu hiljalleen kohdilleen. Ja ennen kaikkea, oma pää pitää.

Porilaisten riveistä illan ottelussa puuttuivat edellen Tuomo Harjula ja Teemu Virkkunen, sekä huilivuorossa olleet Vjatsheslav Fandul ja Jesse Joensuu. Ässien kokoonpano oli seuraavanlainen:

Kivenmäki - Bergeron - Korpisalo

P.Peltonen - Shirreffs

Salonen - Ketola - Wesslin

Sorokins - Glad

Pöllänen - Kiilholma - Tuominen

Boman - Rontti

Kuusela - M.Peltonen -

Valli - Törnvall

Patapaitojen alkuperäisissä suunnitelmissa oli lähteä ensi viikolla leireilemään Latviaan. Tuo matka kuitenkin peruuntui samalla, kun Latvian maajoukkue perui tulonsa SK-turnaukseen. Näin ollen Ässät jatkaa valmistautumistaan liigakauteen Suomessa. Ensi viikolla ohjelmassa ovat kotiottelu torstaina Davosia vastaan, sekä lauantaina Turussa miteltävä Viking Cup.

Ilveksen pelissä vielä pahoja puutteita

Ilvekselle harjoitusottelu oli vasta toinen ja se näkyi, kun vastassa oli joukkue, jolla pelituntumaa on huomattavasti enemmän. Tupsukorvien peruspelissäkin palikat olivat vielä jokseenkin sekaisin, ja joukkue löysi vain ajoittain juonta otteisiinsa.

Ennen kaikkea pelin avaaminen tuotti suurta tuskaa, vaikka periaatteessa joukkueesta pitäisi löytyä paljonkin tuohon pystyviä pelaajia.

Ilveksenkin ykkösmies löytyy maalinsuulta, jossa Juha Pitkämäki pelasi mainion ottelun. Maaleille hän ei mitään voinut, jos ei siten halua laittaa hänenkin piikkiin lopun sekoilua.

Puolustuksessa Martin Hlavacka aloitti epävarmasti, mutta paransi loppua kohden. Kaikki ei aina onnistunut niin kuin parhaimmillaan onnistuu, mutta selvästi hän on ottamassa isoa roolia Ilveksen peräpäästä. Muista puolustajista Ville Koistinen onnistui varsin hyvin, mutta sen sijaan Cory Murphy oli kokolailla kuutamolla.

Uudet tsekkihyökkääjät Marek Vorel ja Radek Kucharczyk jäivät pahasti pimentoon etenkin tasakentällisin pelatessa. Ylivoimalla miehet sentään nousivat jollain tavalla esiin, mutta kokonaisesitys oli kuitenkin etenkin Vorelin osalta vaisu.

Varsin vaisua ja mielikuvituksetonta oli muidenkin Ilves-hyökkääjien meno. Esim. Vesa Viitakosken ja Jesse Niinimäen mukanaoloa ei katsomoon asti tahtonut huomata. Antti-Jussi Miettisen otteissa oli sentään vauhtia ja ennakkoluulottomuuttakin.

Tamperelaisten merkittävin poissaolija oli Ilves-ikoni Raimo Helminen, jota ei liikaa harjoitusotteluilla rasiteta. Hänen lisäkseen miehistöstä olivat sivussa Ville Snellman ja Marko Luomala. Ilves pelasi seuraavassa kokoonpanossa:

Viitakoski - Leino - Jäminki

Jääskeläinen - Murphy

Miettinen - Vorel - Kucharczyk

Hlavacka - Laamanen

Rajamäki - Jesse Niinimäki - Peltomaa

Laurila - Koistinen

Jarno Niinimäki - Niemi - Suvanto

Källarsson - Sirén

Ilves lähtee ensi viikolla Itä-Suomen kiertueelle, jossa se pelaa kaksi ottelua. Keskiviikkona joukkue kohtaa Tanhuvaaralla Jukurit ja torstaina Rantasalmessa JYP:n.

Tilastot

1-0 Bergeron


2-0 Korpisalo (Bergeron, P.Peltonen)

3-0 Pöllänen (Kuusela, M.Peltonen)

3-1 Hlavacka (Laamanen, Vorel)

4-1 Pöllänen (Bergeron, Langkow)

» Lähetä palautetta toimitukselle