Tuomarit ritariässinä Porissa

LIIGA / Raportti
Ässät sai vastaansa HPK:n poikkeuksellisesti klo.18 alkaneessa ottelussa. Ottelun tähdiksi nousivat kerho-laiturit Kariya ja Laakkonen. Joukkueen ykkösketju Laakkonen, Makkonen, ja Kariya värkkäsi vierasjoukkueen kaikki maalit 2-5 voitossa. Janne Laakkonen kuritti yksin porilaisia kypärätempulla ja viidellä pisteellä. Porilaisyleisön huomion varasti kuudennessa peräkkäisessä kotitappiossa kuitenkin päätuomarikaksikko Aleksi Rantala-Marko Ojala.

Ensimmäinen erä polkaistiin käyntiin sekavissa merkeissä. Kumpikin joukkue teki muutamia pieniä virheitä, varsinkin Ässien pakeilla tuntui olevan pelituntuma vielä hakusessa. Ensimmäinen kunnon tilanne tuli neljännellä minuutilla. Marko Kivenmäki pelasi Tuomas Huhtasen puolittaiseen läpiajoon, jonka kerhovahti Lassila torjui kuitenkin helposti. Tämän jälkeen Ässät sai tutun kotivaihteen päälle. Laidat paukkuivat ja hyökkäyksiä rakenneltiin kerhon alueelle useasti. Liukkaasti liikkuvana joukkueena tunnettu kerho tuntui hukanneen liikkeensä bussimatkalle.

HPK:n ensimmäinen tilanne oli esimakua tulevasta, vaikka vielä ei ratkaisua tullutkaan. Steve Kariya pelattiin yksin läpi, josta laituri nosti kiekon ylärimaan. Välittömästi ritarilauman tilanteen jälkeen Ässien ykkösketju pelasi Kivenmäen vastaavasti yksin läpi. Kivenmäen löysä yritys päätyi helposti Lassilan syliin. Illan ensimmäinen jäähy nähtiin ajassa 6.37, kun Tuukka Mäkelä huitoi itsensä jäähylle. Ässien ylivoima oli kuitenkin surkeaa, eikä HPK:lla ollut hädän päivää.

Ylivoiman jälkeen molempien peli piristyi ja Isomäessä saatiin nauttia vauhdikkaasta kiekosta. Ajassa 15.35 alkoi tapahtua. Ässien Tuomas Huhtanen ajoi HPK:n maalille ja pisti jarrut lukkoon, lennättäen näin lumet kerhovahti Lassilan silmille. Tilanteesta syntyneessä nokkapokassa molemmilta joukkueilta lähti miehet istunnolle, sekä Huhtala henkilökohtaiselle kympille. Tasavajaalla jatkettiin kunnes Tero Määttä sai esimakua Rantalan auktoriteetista ja lähti kyseenalaisesti kahden minuutin jäähylle korkeasta mailasta. Erotuomari rantala ei kuitenkaan jättänyt Ässä-penkin huuteluja huomiotta, vaan antoi samassa ajassa patapaidoille joukkuerangaistuksen. Kun vielä Pasi Peltonen lähti laitataklauksesta jäähylle vain reilu kaksi minuuttia jäähyjen jälkeen, pääsi HPK myllyttämään ylivoimaansa kunnolla. Eipä aikaakaan kun Steve Kariya iski vierasjoukkueelle 0-1 maalin edestä, syöttäjinä toimivat Mikko Mäenpää ja Janne Laakkonen. Erän loppuun Laakkonen otti vielä jäähyn, joten toinen erä aloitettiin tasavajaalla.

Rantalan ja Laakkosen show alkaa

Toisen erän alkupuolella paras paikka siunaantui kotijoukkueen Aki Keinäselle. Keinänen pääsi iskemään kiekkoa maalin edestä vapaasti, yritys kilpistyi kuitenkin Lassilan syliin. Ässien lyhyen ylivoiman jälkeen Kerho alkoi kuitenkin painostaa vahvasti. Seuraavan maalin teki kuitenkin kotijoukkue. HPK-pakki syväsalmi purku omalta alueelta oli lepsu, ja Derek Damonin johtama ketju käytti tilaisuuden hyväkseen. Kiekko pelattiin maalin eteen Tommi Huhtalalle, joka nosti sen varmasti rystyllä yläkulmaan.

Tasoitusmaalin jälkeen Ässät sai uutta energiaa peliinsä. Patajoukko pyöritti vieraspäädyssä peliä useaan otteeseen. Jäähyt kuitenkin kostautuivat jälleen Ässille. Kun kerhon Mäkelä ja Ässien Keinänen oli passitettu huilaamaan kaksi minuuttia keskinäisestä nahistelusta, Rantala antoi Ässille jälleen kyseenalaisen jäähyn. Tero Määttä luisteli maalille tasavajaalla ja jarrutti hiukan liian myöhään ennen kiekon jo sulkenutta Lassilaa. Rantalan tuomio, kakkonen ryntäyksestä. HPK pääsi pyörittämään 4-3 ylivoimaansa rauhassa, varsinkin sen jälkeen kun Ässät otti vain vajaa minuutti edellisestä jälleen toisen jäähyn. Tällä kertaa syynä liian monta pelaajaa kentällä. Ja vain seitsemän sekuntia ennen jäähyn päätöstä ajassa 32.04 Janne Laakkonen iski illan ensimmäisensä maalin edestä. Maalia edelsi paitsiolta haiskahtava tilanne laidassa, mistä Kariya pelasi kiekon maalille.

Seuraava maali tuli jälleen saman ketjun toimesta, vain kahden minuutin kuluttua johtomaalista. Asialla jälleen Janne Laakkonen, jolle pelattiin maalin kulmalle avopaikka. Laakkonen ei erehtynyt ja nosti kiekon ässävahti Kilpeläisen yli. Syöttäjiksi Kariya ja Marko Tuulola.

Kolmannen maalin jälkeen Ässäpakka sekosi totaalisesti. Kerho painoi hyökkäyksiä toisen perään Ässä-päätyyn ja vain Kilpeläisen torjunnat estivät lisämaalit. Hiukan ennen erän loppua koettiin taas kiistanalainen tilanne. HPK:n Mäkelä otti Ässien Matti Kuparisen tiukkaan syleilyyn ja haastoi miestä selvästi tappeluun. Linjatuomarit olivat kuitenkin valppaana ja pääsivät nopeasti väliin. Mäkelä tiputti jopa hanskansa tilanteessa, silti tuomiona kaksi minuuttia kiinnipitämisestä. Toinen erä oli selvästi HPK:n hallintaa, tai rehellisesti sanoen sen ykkösketjun.

Makkosen ketju kruunaa iltansa

Ässät lähti hakemaan heti kavennusta erän alkuun. HPK ei kuitenkaan hätkähtänyt patapaitojen rynnistyksestä, vaan jäädytti peliä fiksusti. Ässien hyökkäykset sortuivat kerta toisensa jälkeen joukkueen perisyntiin, kädettömyyteen ja huonoihin syöttöihin. Ensimmäistä kokonaista peliänsä pelaava Niko Palonen läpsii itsensä Tuukka Mäkelän kanssa kakkosille. Tällä kertaa tasavajaalla ei tapahtunut mitään. Erän ensimmäiset kymmenen minuuttia pelaillaan pois ilman suurempia tapahtumia. HPK:lla ei ollut mitään hätää Ässien kanssa, joka ei saanut hyökkäyksiään rakennettua suunnitelmallisesti.

Ajassa 52.26 tapahtuu odottamaton, Ässät kaventaa. Kuin tyhjästä luotu tilanne maalin edessä ja Huhtala kaventaa tilanteeksi 2-3 illan toisella maalillaan. Syötöt Savinaiselle ja Derek Damonille. Pitkään ei Ässät pääse aloittamaan tasoitusmaalin hakua, ajassa 53.12 Kariya hiljentää porilaisyleisön illan toisella maalillaan. Syöttäjinä Laakkonen ja Tuulola. Maali menee helpon näköisesti Kilpeläisen längistä.

Pian 2-4 maalin jälkeen HPK pääsee jälleen pyörittämään 5-3 ylivoimaa Sammalkankaan ja Tähtisen istuessa jäähyllä. Maalia ei kuitenkaan synny. Lopullinen ratkaisu syntyy kuitenkin vain puolitoista minuuttia ennen peliajan loppua. Ässävahti Kilpeläinen lähtee luistelemaan vaihtoaitiota kohti, kun samaan aikaan HPK karvaa kiekon itselleen. Jukka-Pekka Laamanen ja Jussi Makkonen pelaavat kiekon illan sankarille Janne Laakkoselle, joka huitaisee kiekon tyhjiin ennen kuin Eero Kilpeläinen ehtii takaisin maalin suulle. Laakkoselle tehot 3+2 ja tutkapari Kariyalle 2+1.

Valmentajien kommentit

HPK:n valmentaja Jukka Rautakorpi olikin tyytyväinen pelin jälkeen.

- Oli juuri sellainen peli kuin odotettiinkin. Paljon tapahtui ja tunnelma oli kuuma. Näissä peleissä tunteiden hallinta on tärkeää, meillä se onnistui tänään hyvin, paitsi Mäkelällä. Makkosen ketju oli tänään loistava, vaikka toista kertaa yhdessä vasta pelaavatkin. Tämä oli meille jo 13:sta peli tällä kaudella vieraissa, joten ollaan opittu voittamaan vieraissa.

Ässien valmentaja Alpo Suhonen löysi myös syyn häviöön helposti:

- Tiedettiin että vastassa on kova joukkue. Mutta millä eväillä nämä tuomarit viheltävät? Toinen näistä tuomarista kävi pyytämässä anteeksi meidän vaihtoaition edessä sekoilua, saisiko tähän vastausta erotuomaritarkkailijalta?

- Hyvin me kuitenkin taisteltiin tuolla jäähymäärällä. Pakit vain väsyivät alivoimaa pelatessaan. Ammattilaisurheilussa kakarat ratkaisemassa, ei käy päinsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle