Vantaan ykkösnyrkki tuhopäällä

MESTIS / Raportti
Tasapisteistä illan otteluun lähteneet Kiekko-Vantaa ja SaPKo kävivät tiukan taiston aina kolmannen erän puoliväliin asti. Kotijoukkueen ykkösketju oli ottelussa lähes pitelemätön, ja se viimeistelikin joukkueen maaleista puolet. Vantaalaiset kuittasivat kaksi pistettä maalein 6-3 (1-0, 2-2, 3-1).

Ottelun aluksi Kiekko-Vantaa jakoi tunnustusta hyökkääjälleen Petri Pitkäjärvelle, joka pelasi torstaina Jukureita vastaan sekä runkosarja että pudotuspelit huomioiden uransa 300. ottelun Mestiksessä.

- Ihan upea fiilis. On tässä jo monta vuotta vedetty, ja paljon on tapahtunut. Erittäin hyviä muistoja joka vuodesta, tunnelmoi Pitkäjärvi ottelun jälkeen.

Illan juhlakalu kirjautti tililleen yhden syöttöpisteen lisäksi ottelun viimeisen maalin, kun hänet kaadettiin maalintekotilanteessa SaPKon pelatessa ilman maalivahtia.

- Helpoin ja erikoisin tekemäni maali. Joskus olen kuullut tuollaisesta, mutta en ole nähnyt, Pitkäjärvi naureskeli tilanteelle, jossa kiekko ei edes mennyt maaliin.

Hetkellisiä tasatilanteita

SaPKo oli heti ottelun ensisekunneilla vaikeuksissa omalla puolustusalueellaan, ja maalivahti Tuomas Lohtander joutuikin nopeasti torjuntatöihin, kun Kiekko-Vantaan Juha Koivisto yritti yllättää hanskapuolelta. Ahdingossa lauottujen kahden pitkän kiekon jälkeen vierasjoukkue sai helpotusta, kun isäntien Erik Eronen syyllistyi estämiseen. Savonlinnalaisten ylivoimapelin rakentelu oli kuitenkin vaikeaa, vaikkei Vantaan alivoimakaan ihmeitä esittänyt.

Neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen oli vantaalaisten vuoro päästä ylivoimalle. Tuomas Nissisen jäähyn aikana lähimpänä maalintekoa oli kuitenkin läpiajoon päässyt SaPKon Miika Piikkilä, jolle torstaina kuumeen takia huilannut Jan Hagelberg alimpana miehenä kiekon hukkasi. Piikkilän kelpo harhautuksesta huolimatta vantaalaisvahti Heikki Kokkonen ei ollut ohitettavissa, mutta Hagelberg huitoi itselleen kakkosen.

Avauserän ainokainen nähtiin ajassa 9.13. Kiekko-Vantaan Matti Näätänen purjehti kentän läpi, ja yllätti Lohtanderin taidokkaalla etuyläkulmaan suuntautuneella laukauksellaan. Toinenkin maali oli lähellä, kun nelisen minuuttia myöhemmin Jesse Urosen jäänuoliainen kävi Lohtanderin patjojen alla aivan maaliviivan tuntumassa.

Toiseen erään SaPKo tuli pirteämmin. Vierasjoukkue löi erän alkutahdit, ja hyvä ote toi tulosta tasan minuutin pelin jälkeen. Matti Huilla väisti vantaalaispuolustuksen taklausaikeet ja syötti keskelle, josta Piikkilä nosti rystyltä tasoituksen.

Maalin jälkeen oli jälleen kotijoukkueen vuoro heiluttaa tahtipuikkoa, ja myös vantaalaispainostus tuotti tulosta, kun ajassa 24.27 Juha Koivisto laukoi Timo-Pekka Römpötin jättösyötöstä isännät jälleen johtoon.

Toisen erän loppupuoliskolla mentiin päästä päähän, ja maalipaikkoja syntyi molempien puolustuksen virheistä. SaPKon 2-2-tasoitus syntyi lähes suoraan hyökkäyspään aloituksen jälkeen, kun kiekko ajautui aloituksesta kohti Kokkosta, mutta pässipaita ehti ennen maalivahtia kiekkoa sohimaan. Lopulta sekavan tilanteen päätteeksi Joni Lindlöf pääsi lakaisemaan pikkumustan vantaalaismaaliin.

Kauaa eivät savonlinnalaiset saaneet tasatilannetta juhlia, sillä jo reilua minuuttia myöhemmin maalin kiertänyt Koivisto käänsi takakulmalle Jussi-Mikko Makkoselle, joka ampui läheltä ylös siirtäen isännät uudemman kerran johtoon.

Ratkaisut ja mietteet

Kolmannen erän toisella neljänneksellä SaPKo sai pelistä hyvän otteen, kun kotijoukkueen Simo Pulkki komennettiin jäähylle. Kymmenisen sekuntia ennen Pulkin vapautumista Hagelberg antoi omalla puolustusalueellaan huolimattoman syötön, ja Riku Turtiainen rankaisi maalin muodossa.

Tasoituksen jälkeen Kiekko-Vantaa oli hetken aikaa sekaisin, mutta ilme muuttui, kun ykkösketju iski jälleen. Juha Koivisto taisteli maalin takana kiekon itselleen, ja syötti sen maalin kulmalle Jussi-Mikko Makkoselle. Joukkueensa ylivoimainen maalitykki Makkonen ei tälläkään kertaa erehtynyt, vaan laukoi kiekon maalin takayläkulmaan.

Uutta virtaa löytänyt kotijoukkue jatkoi rynnistystään, ja kolmisen minuuttia myöhemmin oli puolustaja Sami Kauton vuoro onnistua maalinteossa. SaPKo ei vielä tämänkään jälkeen taistelua luovuttanut, mutta Petri Pitkäjärven ajassa 58.54 kirjauttama 6-3-maali oli lopullinen sinetti savonlinnalaisten pistehaaveille.

- Tappio tuli taas vieraissa. En ole tyytyväinen oman pään virheisiin. Hirveä määrä huolimattomuutta. Kiekko-Vantaa teki paikoista maaleja hyvällä prosentilla, harmitteli SaPKo-luotsi Jori Kokkonen.

Kokkosta myös syljetti illan tuomarilinja, joka ei totta puhuen ollut järin selkeä.

- Päällimmäisenä pelistä jäi mieleen tuo tuomarikolmikko. Aivan käsittämätön peli. Pitää ihmetellä miksi tuommoinen kolmikko on edes tuomareita. En halua sen enempää itkeä jäähyistä, mutta en kyllä ole ihan oikeasti tuommoista nähnyt. Oli heikko taso. Jäähyjä tuli milloin mistäkin.

Kiekko-Vantaan vastuuvalmentaja illan ottelussa oli poikkeuksellisesti Pekka Siikala, kun päävalmentaja Niki Andersson on omien opiskelukiireidensä takia Jyväskylässä. Yksinään sekä puolustajia että hyökkääjiä peluuttanut Siikala oli tyytyväinen voittoon.

- Oikeastaan jo aamujäällä havaitsin pirteyttä joukkueessa, ja sitä kautta oli mun mielestä aika hyvä suoritus koko joukkueelta. Oikarisen kenttä nyt touhusi siellä tuulimyllyn lailla, mutta kiitos koko joukkueelle loistavasta työstä.

- Tunnelmana on se, että herrat eivät halunneet hävitä peliä. Kaksi tappiota alla, ja nyt oli taas aika voittaa, Siikala pohti.

Kiekko-Vantaa jatkaa pelejään tiistaina Heinolassa. SaPKo puolestaan matkustaa torstaina Kajaaniin. Ensi viikon lauantaina joukkueet ottavat jälleen mittaa toisistaan, kun vantaalaiset reissaavat Savonlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle