FPS hävisi Joensuussa

MESTIS / Raportti
FPS:n toinen Itä-Suomen kiertueen ottelu päättyi 4-2 tappioon. Ajoittain varsin sekavan ottelun ratkaisi Jokipoikien hyvä maalivahtipeli ja forssalaisten tehottomuus ylivoimalla.

Ottelun ensimmäinen erä oli todella sekavaa peliä. Kummankaan joukkueen kuviot eivät tuntuneet loksahtavan kohdalleen.

Erän ainoan maalin teki Jokipojat ylivoimalla ajassa 14.37, kun Antti Uitto kärsi jäähyään. Jokipoikien ykkösketju kaivoi kiekon kulmasta ja Tapio Ahtonen syötti maalin kulmalle Jani Keräselle, joka siirsi pelivälineen tyhjään maaliin.

Erää hallitsi ehkä hienokseltaan FPS, mutta todella vaarallisia paikkoja ei
heillekään syntynyt. Varsin siistissä erässä jaettiin peräti seitsemän
2-minuuttista, joten molemmat saivat pelata ylivoimaa reilusti, kuitenkin
tuloksena vain tuo yksi maali.

Jokipojille kaksi pikamaalia

Toisen erän alussa forssalaisten hyvä ote palkittiin tasoitusmaalilla. Ajassa
22.48 Anssi Rantanen runnoi kiekon maaliin ylivoimalla.

Tilanne aiheutti närää Jokipoikien leirissä, sillä maalivahti Ari Reunasen päällä makasi forssalaispelaaja, mutta päätuomari Tuomas Pöyhönen ei epäröinyt hyväksyä maalia.

Erän puolivälin jälkeen nähtiin kuitenkin ottelun kulminaatiopiste, kun
Jokipojat teki kaksi maalia 44 sekunnin välein.

Ensin ajassa 33.11 Sami Puruskainen vapautti Jani Keräsen läpiajoon ja tämä pisti kiekon varmasti ohi Janne Kurikan. Jani Keräsen illan toinen ja kauden 12. maali oli tosiasia.

Heti keskialoituksen jälkeen oli forssalaisilla mahtava tilaisuus tasoittaa ottelu, mutta Ari Reunanen selvitti vaikean laukauksen.

Jokipojat sai tilanteessa kiekon haltuun ja nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Topi Riutta veivasi rystylaukauksella kiekon etuyläkulmasta maalin perukoille. Aikaa edellisestä maalista oli siis kulunut vaivaiset 44 sekuntia.

Erän erikoisuuksiin kuuluu että Jokipoikien Ari Reunanen torjui 14 kertaa, kun taas Janne Kurikka vastapäädyssä selvisi kolmella torjunnalla. Silti erän
maalit menivät Jokipojille 2-1.

Ottelun ratkaisu

Ottelun ratkaisu tapahtui kolmannen erän alussa. Jaakko Kolari sai jäähyn
koukkaamisesta ja tämän jäähyn Jokipojat käytti hyväkseen.

Esa Lehikoinen sai kiekon siniviivalle, josta lämäsi lujan lyöntilaukauksen.
Tämän vedon Kurikka torjui, mutta irtokiekon huitaisi pesäpallotyylillä sisään Antti Jaatinen. Siitä lyönnistä olisi Sami Joukainenkin kateellinen.

Erässä jaettiin jäähyjä paljon ja Jokipojat kulutti jäähypenkkiä peräti viisi kertaa erän aikana. Kuitenkin FPS pystyi vain yhteen kavennusmaaliin.

Ajassa 54.15 Toni Ronkainen pelasi vetopaikan siniviivalle Joni Kujalalle, joka lämäsi maskin takaa vastustamattomasti kiekon maalin ylänurkkaan.

Erän lopussa FPS ei kuitenkaan kyennyt hätistelemään tosissaan Jokipokien
johtoa, vaan isännät pystyivät varsin helposti eliminoimaan forssalaisten
hyökkäykset, tosin myöskään Jokipojat ei ollut lähelläkään lisämaaleja.

Ottelun ratkaisuksi muodostui forssalaisten tehoton ylivoima. Joukkue pelasi ylivoimaa peräti kymmenen kertaa, mutta tuloksena oli vain kaksi
ylivoimamaalia. Tätä seikkaa myös Joukkueen valmentaja Mikko Sokka kritisoi.

- Ylivoimalla pitäisi näköjään antaa vastuuta laajemmaltikin, ylivoima on
saatava kuntoon mieli pärjätä.

Jokipoikien maalivahti Ari Reunanen oli jälleen totutun varma eilisen hieman
vaisun TuTo-pelin jälkeen. Reunanen torjui ottelussa 35 kertaa, kun vastaavasti Janne Kurikka pääsi 12 torjunnalla.

- Tuo Reunanen tuntuu aina onnistuvan meitä vastaan tuumi Mikko Sokka pelin
jälkeen.

Jokipoikien valmentaja Kari Rauhanen oli tyytyväinen voittoon, mutta
kritisoitavaakin löytyi.

- Harvoin näillä vedoilla voittaa, oli kahden väsyneen joukkueen taaperrusta.
Eilisen jälkeen painotettiin oman pään pelaamisen tärkeyttä, siinä onnistuttiin
parantamaan. Meillä muutama peluri häikäisee henkilökohtaisella taidollaan, ne sitten ratkoo pelejä.

Myös Mikko Sokka oli tyytyväinen peliin tulosta lukuun ottamatta.

- Tänään meillä oli parempi liike kuin eilen. Kun noista henkilökohtaisista
virheistä vain päästään eroon niin hyvä tulee. Pelattiin hyvin tänään, mutta
Jokipojat teki vaan paikoista maalit. Ei saatu vielä himoittua päänahkaa, mutta vielä on yksi mahdollisuus.

FPS pelaa seuraavan kerran torstaina Vaasassa ja Jokipojat matkaavat samoin
torstaina Kokkolan Hermeksen vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle